Kyllä kaikkea sitä päätyykin ompelemaan... Porilainen työkaverini sai lapsen ja päätimme työporukan kesken muistaa häntä Ässät-aiheisella lahjalla. Eräs kollegani ompeli mustat pöksyt, toinen neuloi punamustat töppöset. Minun osuudekseni tuli ommella teemaan sopiva body. Oli siis aika tarttua härkää sarvista ja ottaa vihdoinkin ottaa haltuun koululle tilaamani Brotherin elektroninen ScanNCut-leikkuri, jonka käyttöönotto on syksyn kiireissä viivästynyt.
Työkaverini kanssa päätimme hypätä heti syvään päätyyn ja leikkurin logiikkaan perehdyttyämme kokeilimme printin tekemistä samantien kaksivärisenä. Ihan kivastihan tuo onnistuikin. Aihe nyt toki on mitä on, mutta... No, onneksi itselläni ei kuitenkaan ole mitään kovin fanaattista fanisuhdetta Rauman Lukkoon, eli sikäli pystyin tämänkin printin suht vaivattomasti sulattamaan.
Bodyn kaavana käytin Paapiin Hippua, jolla olen aiemminkin bodeja ommellut. Aluksi hieman harmitti, ettei Raumalta löytynyt neppareita mustina. Mutta lopulta nuo kirkkaat nepparit eivät sitten kuitenkaan häirinneet ollenkaan niin paljon, kuin alunperin ajattelin.