Peruspaita

Kässämessuviikonlopun lähestyessä sitä alkaa penkoa varastoista edellisen vuoden ompelematta jääneitä messuostoksia. Yksi tällaisista oli tuo turkoosi "graffitikuvioinen" kangas, josta vihdoin sain nyt ommeltua pojalle perusteepparin. Kangas on mahdollisesti tarttunut matkaan Kankaisen kojulta (?) suht huokeaan hintaan. Ehkä. Täysin varma en asiasta ole, mutta etäinen muistikuva viittaisi tuohon suuntaan.

Kaavana tässä Ottobren Simly Basic. Konstailematon paitakaava, johon tosin lisäsin mutulla hiukan leveyttä. Väljä t-paita kun on tällä hetkellä mieleinen. Pääntien keltaisen tehostevärin poika sai valita itse. Välillä oikein mukava ommella jotain aivan yksinkertaista perusvaatetta ilman mitään kikkailuja. Lähinnä tämä on kai tällainen dokumentaarinen postaus, josta pystyy tarvittaessa tarkistamaan  millä kaavalla ja milloin paita on tullut ommeltua.

Hämähäkinseittitoppi

 Naamiaisasujen tekeminen on hauskaa puuhaa. Tänä syksynä heräsin kylläkin tosi myöhään koko naamiaisasuajatukseen. Ajattelin ensin, että hyödynnämme edellisten vuosien naamiaisasuja, mutta sitten satuinkin selailemaan omaa Pinterestiäni, jonne olin joskus tallentanut ohjeen hämähäkiseittitopista. 

Vaikka tyttäreni järjestämiin halloweenjuhliin oli enää muutama päivä aikaa ja kaikki valmistelut, siivouksesta puhumattakaan olivat vielä aivan levällään, päätin silti alkaa virkkaamaan hämähäkinseittitoppia. Illalla tottakai, jolloin lankakauppojen valikoimakin on rajallinen. Suuntasin ensimmäisenä Rustaan, sillä muistelin siellä nähneeni suht huokeaan hintaan puuvillalankoja. Oikeassa olin. Tai oikeastaan oli puuvillan ja akryylin sekoitusta. Normaalisti kiertäisin kaukaa akryylisekoitteet, mutta tällaiseen projektiin varmaan ihan passeli. 50 gramman kerä maksoi alle pari euroa. Otin varmuuden vuoksi neljä, joista viimeinen jäi kokonaan korkkaamatta.

Puuvilla-akryylisekoitelanka Coco pääsi jopa yllättämään ominaisuuksillaan. Lankaa oli miellyttävä virkata, eikä tuntuma ollut ollenkaan niin "muovinen", mitä etukäteen ajattlin. Verkko ei myöskään ole sähköinen, mitä pelkäsin. Puuvilla näköjään tasapainottaa aika hyvin tuota akryyliä. Toppi valmistui parissa illassa ja on virkattu nron 3,5 koukulla.

Sivusilmällä vilkuilin tuota Urbaki Crochet -sivustolta löytyvää tutorialvideota, mutta tavoilleni uskollisena aloin jossain kohtaa jälleen soveltaa omiani. Verkon ensimmäiset kerrokset virkkasin kuten ohjeessa: pylväitä ja ketjusilmukoita, siten, että jokaisella kierroksella pylväiden väliin lisätään kaksi ketjusilmukkaa enemmän kuin edellisellä kierroksella. Viiden kerroksen jälkeen verkon suurentuessa päätin tehdä tuplapylväitä ja lisäsin nyt tuplapylväiden väliin jäävää ketjusilmukkojen määrää jokaisella kierroksella aina kolmella. Hihat sovelsin ihan omalla perstuntumalla.

Virkkasin toppia lähtökohtaisesti tyttärelleni halloweenasuksi ja mallailin hihojen ja hartialeveyden mitat tyttären mukaan. Varsinainen topin kokoon kursiminen ajoittui kuitenkin viimeiseen iltaan ennen naamiaisia ja jäi niin myöhäiseksi, että tyttäreni oli jo nukkumassa. Koska toppi tuntui rakenteensa vuoksi varsin joustavalta ja väljältä, päätin kokeilla kokoon kursittua toppia itseni päälle. Mahtui. Siinä missä toppi oli tyttärelleni 3/4-hihainen, oli se toki minulle lyhythihainen, mutta toimi sellaisenakin varsin mainiosti.

Päätin aamulla töihin lähtiessä yllättää oppilaani sujauttamalla hämähäkinseittitopin itseni päälle. Tiedossa oli nimittäin hämähäkkiaiheista puuhaa. Viimeistelin hämppylookin pään päälle kootulla nutturalla, johon lisäsin piipunkrassista jalat ja muoviset koristesilmät. 

Asukokonaisuuden olisi kruunannut hämähäkki- tai hämähäkinseittikorvikset. Ehkä täytyy ensi vuodeksi vielä sellaiset värkätä.

Halloweenjuhlat

Kävimme syyslomalla Halikossa kurpitsaviikoilla, josta ostimme tuliaisiksi muutaman erilaisen kurpitsan, sillä tyttäreni halusi pitää ystävilleen halloweenjuhlat. Kurpitsat jalostettiin tällä viikolla keitoksi ja muffinseiksi, kuorista koversimme lyhdyt perjantain juhliin. Tyttäreni suunnitteli mallit ja minä koversin. 

Sekä keitto, että muffinsit olivat oikein maukkaita, hiukan työlästähän tuo kurpitsojen työstäminen toki on, varsinkin, kun halusi säilyttää tuon kuoren ehjänä. Mutta ehkä halloweenin ulkopuolella tuo työstäminenkin olisi nopeampaa, kun ei tarvitsisi säilyttää kuorta ehjänä. Muffinsien visuaalinen ilme ei ihan vastaa alkuperäistä visiotani. Päällisestä tuli jotenkin liian jämäkkää, eikä se levittynyt muffinsin päälle niin tasaisesti kuin olisin halunnut. Kiireinen aikataulu ei kuitenkaan antanut myöden alkaa modailemaan viimeistellympää ilmettä. Tällä kertaa tuli nyt tällaisia.

Gluteenittomat kurpitsamuffinsit

2 kananmunaa

1 dl fariinisokeria

1 dl sokeria

1,5 dl gluteenitonta kaurajauhoa

1,5 dl riisijauhoa

0,5 dl mantelijauhetta

2 tl vanilijasokeria

1,5 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa

100 g voita

2 dl kurpitsasosetta

1 dl luonnonjogurttia

Kuorrute

200 g vanilijatuorejuustoa

1 dl tomusokeria

75 g voisulaa

Valmista ensin kurpitsasose höyryttämällä koverrettua kurpitsan sisustaa (poisa ensin siemenet ja "rihmasto") kunnes kurpitsa on pehmennyt. Soseuta höyrytetty kurpitsa sauvasekoittimella.

Sulata voi. Vatkaa munat, fariinisokeri ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos muna-sokerimassaan. Lisää seokseen kurpitsasose, jogurtti ja voisula. 

Jaa taikina muffinipellille paperisiin muffinivuokiin. Pyörittele foliosta pieniä palleroita ja aseta kaksi palleroa muffinivuokien reunoille, jotta saat muotoiltua muffinista pääkallon muotoisen (alhaalta kapeampi kuin ylhäältä). Paista muffinseja 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Sekoita keskenään tuorejuusto, tomusokeri ja voisula.

Kuorruta jäähtyneet muffinsit tuorejuustomassalla ja koristele pääkalloiksi mustalla geelivärillä (esim. Dr Ötker) ja tummalla suklaalla.

Halloweenjuhlien tarjoilujen tuli olla gluteenittomia, joten leivoin lisäksi kummitusmarenkeja. Marenkien silmät piirtelin geelimäisellä elintarvikevärillä. Marengit ovat sinänsä helppoja leivottavia, että paistoa lukuunottamatta leivosten aktiivinen valmistusaika on aika nopea. Paistoon toki kannattaa varata paljon aikaa. Mitä miedommalla lämmöllä marenkien antaa paistua, sitä vaaleamman lopputuloksen saa. Itse paistelin näitä 80-100 asteessa kolmisen tuntia. Pursotuspussin aukko olisi voinut olla hiukan isompikin, nyt kummitukset tulivat vähän turhankin monelle kiemuralle.

Instassa vastaan tuli halloweenpizza, jossa pääkallot on muotoiltu herkkusienistä. Toisessa instasyötteessä näin juustosta muotoiltuja kummituksia pizzan päällä. Päätin yhdistää ajatuksen. Pääkallot onnistuivat ihan hyvin, mutta näköjään kummitusten juustoksi ei kannata valita mozzarellaa. Mozzarellakummitukset olivat uunissa kadonneet tyystin (instavideossa oli muistaakseni käytetty jotain kovempaa juustoa). Pizzapohjaksi kokeilin tätä Valion hiivatonta ja gluteenitonta pizzareseptiä. Tein taikinan tuplakoossa, joka riitti pellilliseen. Taikina oli nopea valmistaa ja helppoa työstää, mutta lopputulos muistutti mielestäni enemmän suolaista piirakkaa kuin pizzapohjaa. 

Koska olin selaillut ja tallentanut instassa halloweenaiheisia tarjoiluja, feediini tuli myös Oreo-lepakot. Löysin kaupan keksihyllyltä Oreoita muistuttavia gluteenittomia keksejä, joten näpertelin tarjoilupöytään niistä, pyöreistä suklaakonvehdeista ja valmiista elintarvikesilmistä lepakkoja. Tuo gluteeniton keksi murtui kuitenkin aika helposti, joten siipien kanssa joutui vähän kikkailemaan. Loppupeleissä mielestäni nuo pienet siivet (joita tuli vahingossa, koska keksi mureni niin helposti), näyttävät melkein isoja siipiä kivemmilta. Täyte yksinään ei kuitenkaan riittänyt liimaamaan siipiä pohjana olevaan suklaakondehtiin. Ja itse asiassa täyte teki keksistä niin raskaan, että siivet helposti valahtivat alas. Päädyin lopulta rapsuttamaan täytteen kokonaan pois ja käytin siipien ja silmien liimaamiseen muffinseista yli jäänyttä kuorrutemassaa.

Tarjoilupöydän karkkikippoina hyödynsimme muovisia pääkalloja, joita on kertynyt lasten edellisten vuosien halloweenherkutteluista.

Kardemummapaita

 
Kardemummapaidan ompeluprosessi oli oikeastaan sarja huonoja päätöksiä. Sinänsä malli ei ole mitenkään monimutkainen, mutta syystä jos toisestakin ratkojalle oli matkan varrella käyttöä. Alunperin kaivoin ompelukoneet esille sillä ajatuksella, että ompelisin itselleni Ommellisen  kaavalla Sporttimekon pitkään jemmaamastani Utuliinin Metsä-joustocollarista. Kunnes tajusin, etten ollutkaan esipessyt kangasta. Laitoin Metsän pesukoneeseen ja kaivelin kangaslaatikosta esiin yksivärisen esipestyn joustocollarin, jolle aloin pohtia kaavaa. Etäisesti mieleeni muistui Suuri Käsityö -lehden (9/24) muhkeahihainen paitakaava, josta olin joskus pohtinut modaamavani mekon. Yksivärinen joustocollari olisi juuri passeli tällaisen kaavamuutoksen testaukseen ja onnistuessaan siitä tulisi ehkä kiva joulumekko.

No ei tullut. Mekkoa. Muutaman mutkan kautta paita tuli kuitenkin, vaikka jossain vaiheessa meinasin jo heittää pyyhkeen kehään. Projektia aloittaessa mieleen tuli viimekesäinen mekkosekoiluni, jossa en ollut etukäteen tutkinut kokotaulukkoa. Tällä kertaa päätin olla viisaampi ja tutkailla ensin Suuren Käsityön kokotaulukkoa. Mittataulukon mukaan koko keikkui enemmän L kuin M koon puolella. Perstuntumalla olisin tehnyt M-koon, mutta tavoistani poiketen ajattelin noudattavani kerrankin kokotaulukkoa. Eipä olisi kannattanut, olisi pitänyt luottaa enemmän intuitioon. Tässä kohtaa jälkiviisaana voin todeta myös, että kokoa valitessa olisi kannattanut käyttää pieni hetki somettamiseen, jolloin olisi selvinnyt, että kaava on todellakin tehty reilulla mitoituksella. Mutta kuten sanottu, skippasin somettamisen, vaiensin takaraivolla huhuilevan järjen äänen ja luotin kokotaulukkoon. Piirtelin kaavat L-koossa jatkaen paidan helmaan vielä perstuntumalla reilusti pituutta ajatellen tekeväni resorihelmaisen mekon.

Ensisovitus näytti teltalta. Leikkelin ensi töikseni raskaalta näyttävän helman pois. Ehkä malli toimisi sittenkin paremmin vähän ylisuurena paitana. Alkuperäiskuvissakin malli näyttää melko väljältä paidalta. Eipä tuo nyt merkittävästi parantunut. Järkyttävän iso tekeleeni oli edelleen. Yön yli joutui pohtimaan jaksaisinko todellakin ratkoa saumat alkutekijöihinsä vai yrittäisinkö lahjoittaa paidan jollekin eteenpäin. Seuraavana päivänä päätin kuitenkin ratkoa, sillä kuvassa paidan kaava näytti kivalta ja halusin selvittää, olisiko kaava kuitenkin käyttökelpoinen, mutta reilusti pienemmässä koossa. Piirtelin uudet kaavat tällä kertaa S-koon mukaan ja pienensin kertaalleen ratkotut palaset nyt pari kokoa pienemmäksi. Helmaa en jaksanut ratkoa. Haudattuani mekkomallin, olin kuitenkin jättänyt paidan helman kymmenisen senttiä pidemmäksi kuin alkuperäisessä kaavassa. Lantiolla saisi minun puolestani jäädäkin väljyyttä. Pienensin siis paidan yläosan S-kokoon siten, että paita levenee vyötäröltä tasaisesti L-koon leveyteen.

Kokokikkailujen myötä pääntien muoto ei ollut enää sama kuin alkuperäisessä kaavassa, enkä alunperinkään ollut kovin innostunut pääntien resorista. Niinpä modasin pääntielle vain simppelin päärmeen kaksoisneulalla. Kaiken purkamisen ja nyhräämisen jälkeen tästä tuli lopulta aika kiva. Ja edelleen jäin vähän pohtimaan tämäntapaisia hihoja yhdistettynä resorihelmaiseen mekkoon... Jospa sittenkin joskus lähtisin vielä kokeilemaan sitä mekkoakin, mutta pienemmässä koossa.

Rauma-sukat

 
Viime talvena aloin neuloa Rauma-sukkia, jotka valmistuivat tosin vasta kesällä. Projekti venyi, sillä laitoin kutimen välillä syrjään, kun sukkien tehosteväriksi valitsemani harmahtavan vihreä sävy alkoikin tuntua liian platkulta. Olin jo projektia aloittaessa päättänyt hyödyntää Rauma-sukissa mahdollisimman paljon itse värjäämiäni lankoja, sillä pehmeät pastellinsävyt sopivat mielestäni hyvin Vanhan Rauman henkeen. Kun sitten sain tämän kesän lupiinivärjäyksistä mielestäni niin paljon parempaa turkoosia sävyä, päätin jo heti alkukesästä neuloa uudet Rauma-sukat. Kovin joutuisasti eivät nämäkään silti valmistuneet, mutta tässä nyt lopulta ovat. Postaushistoriaani tarkastellessa ilmenee molempien Rauma-sukkien kohdalla tuttu kaava: Aloitin Rauma-sukat, mutta kiireellisemmällä aikataululla neuloin siinä välissä yhdet lahjaksi menevät Eurajoki-sukat. 

Edelliset Rauma-sukat nimesin Sinnepäin Rauma-sukiksi, sillä en lähimainkaan kaikilta osin noudattanut ohjetta. Näissä sukissa seikkailin ohjeen vieressä oikeastaan vielä enemmän. Sukat on neulottu ohjetta ahuemmalla langalla (pääosin Nallea tai kutakuinkin Nallen vahvuista, mitä nyt värjäysnössäköistäni millloinkin on sattunut väreihin osumaan). Puikkokokona oli 2,5. Ohuemmasta langasta ja pienemmistä puikoista johtuen silmukkamäärä on ohjetta isompi (72) ja siksi myös talojen määrä on alkuperäistä isompi. Edellisissä Rauma-sukissa vahvistui myös se tosiasia, että silmukointi ei vain ole minun juttuni. Päätin siis karsia silmukoinnin minimiin näissä sukissa. Käytännössä vain ovet ja raatihuoneen kellotorni on silmukoitu, ikkunat on neulottu mustalla. Talojen koristerimoitukset on niin ikään neulottu valkoisina kerroksina. Joistakin taloista jätin rimoituksen pois, jos olisi näyttänyt mittasuhteiltaan pöljältä yhden rivin korotus.

Valtaosa väreistä on näissäkin sukissa itse värjäämiäni (pois lukien musta, vaaleansininen, sinisen talon katon kirkas oranssi sekä punainen ovi). Värien lähteinä on ainakin lupiinia (turkoosit ja harmahtavan vihreät sävyt), verihelttaseitikkiä (punaoranssit ja persikan sävyt), avokadoa (vanha roosa), järviruokoa (kirkas vihreä), omenapuun lehtiä (keltainen) sekä lakastuneita kielon lehtiä (vaalea oranssi). Vaaleanvihreä katto jäi vähän mysteeriksi itsellenikin, epäilen jonkin sortin suolaheinää. 

Mr Krapu -sukat

Suunnittelin viime talvena Eurajoki-sukat, joissa vartta kiertää rapuaiheinen neulekuvio. Mr Kapu on myös koulumme maskotti ja perinteisesti annamme aina koulussamme vierailleille Erasmus-kävijöille villasukat lahjaksi. Näiden sukkien piti oikeastaan valmistua jo aiemmin syksyllä, kun saimme kouluumme vieraaksi neljä tsekkiläistä opettajaa. No eivät valmistuneet, mutta syysloman koittaessa sain nämäkin nyt vihdoin viimeisteltyä. Odottavat sitten valmiina jo seuraavia vieraita.

Tällä kertaa jätin aikaa säästääkseni Eurajoki-sukista Eurajoki-tekstin pois, koska tosiaan alunperin kuvittelin saavani nämä valmiiksi tsekkiläisille vieraillemme. No, vieraat kävivät ja sukat jäivät puolitiehen. Sen jälkeen viimeistelyllä ei ollutkaan enää kiire. Toimivat mielestäni aika kivasti ilmankin tuota Eurajoki-tekstiä. Melkein jopa kivemmat näin.

Hauskaa, miten joskus jonkun kuvion näkee ihan eri tavalla, miten itse on sen ajatellut. Jokirapu on siis eräänlainen Eurajoen "maskotti" ja siksi suunnittelin sukkiin rapukuvion. Tyttäreni katseli valmiita sukkia ja kysyi, miksi olen neulonut sukkiin hirvenpäitä. :D Nyt kun asiaa katsoo eri näkökulmasta, pienellä modauksella jokiravusta saisi tosiaan aika helpostikin tehtyä sarvipään.

Sukat neulottu Nallesta 2,5 puikoilla. Sukkien ohje (Eurajoki-tekstillä tosin) löytyy täältä.

Elektronisen leikkurin testailua

Kyllä kaikkea sitä päätyykin ompelemaan... Porilainen työkaverini sai lapsen ja päätimme työporukan kesken muistaa häntä Ässät-aiheisella lahjalla. Eräs kollegani ompeli mustat pöksyt, toinen neuloi punamustat töppöset. Minun osuudekseni tuli ommella teemaan sopiva body. Oli siis aika tarttua härkää sarvista ja ottaa vihdoinkin ottaa haltuun koululle tilaamani Brotherin elektroninen ScanNCut-leikkuri, jonka käyttöönotto on syksyn kiireissä viivästynyt.

Työkaverini kanssa päätimme hypätä heti syvään päätyyn ja leikkurin logiikkaan perehdyttyämme kokeilimme printin tekemistä samantien kaksivärisenä. Ihan kivastihan tuo onnistuikin. Aihe nyt toki on mitä on, mutta... No, onneksi itselläni ei kuitenkaan ole mitään kovin fanaattista fanisuhdetta Rauman Lukkoon, eli sikäli pystyin tämänkin printin suht vaivattomasti sulattamaan.

Bodyn kaavana käytin Paapiin Hippua, jolla olen aiemminkin bodeja ommellut. Aluksi hieman harmitti, ettei Raumalta löytynyt neppareita mustina. Mutta lopulta nuo kirkkaat nepparit eivät sitten kuitenkaan häirinneet ollenkaan niin paljon, kuin alunperin ajattelin. 

Printin kiinnitys sujui melko kivasti. Ensin prässäsimme tuon mustan ja sen päälle valkoisen reunuksen. Prässäyksen suhteen oli vain oltava riittävän kärsivällinen. Aluksi näytti, ettei kuvio tarttuisi, mutta kuvion pitikin antaa kunnolla jäähtyä ennen suojakalvon poistamista. Toinen jännityksen aihe tuli, kun punainen trikoo näytti tummuvan tosi paljon lämpöprässin alla. Onneksi kankaan väri kuitenkin pikku hiljaa jäähtyessään tasoittui, eikä prässistä jäänyt rajoja, vaikka aluksi lämpöprässin rajat näyttivät todella selkeiltä.