Nappisukat

Harmaa-musta-valko -kausi sukissa sai hetkeksi väistyä. Luokassani on tällainen Ikean värikäs nappimatto. Sitä päivästä toiseen katsellessani mieleen tuli tehdä värikkäät nappisukat.

Seiskaveikasta on vuosien saatossa kertynyt jos jonkin kokoisia kerännyssäköitä. Jämälankaprojektiksi nappisukat ovat siis passelia puuhaa. Valkoinen pohjavärikin oli melko tarkasti arvioitu, sillä kerästä jäi jäljelle vain pienen pieni nyssäkkä.

Mallikerran suunnittelin itse 48 silmukalle sopivaksi. Varsi neulottu kolmosen puikoilla, jalkaosaan vaihdoin 3,5 puikot. Kantapääkavennuksissa joutui hieman laskelmoimaan tuota mallikerran sijoittumista, jotta kavennuskohdan sai mahdollisimman huomamattomasti osumaan nappien väliin. Ensimmäinen kantalappu meni purkuun. Mielestäni oikein laskin ja laskelmoin, että saisin kavennuskohdan sovitettua nappien väliin. Harmi vain, etten laskelmointivaiheessa huomioinut nappirivien limittäistä sijoittelua. Kavennuskohta, jonka piti osua nappien väliin, sijoittuikin keskelle nappia. Niin paljon pisti silmään epäsymmetria ja harmitti, että pakko oli purkaa koko kantalappu. Purkuhommissa ärsyttävintä on silmukoiden takaisin poimiminen. Tässä asiassa parivuotias tyttäreni on kylläkin harjaannuttanut minua useaan otteeseen. Kutimeni löytäessään, tyttö tulee tämän tuostakin hymy korvissa tuomaan minulle kutismesta irrottamiaan puikkoja.

Sukista tuli ainakin lämpimät. Toinen väri kulkee käytännössä koko ajan mukana työn nurjalla puolella, joten ovat melkein tuplapaksuiset normaalisukkiin verrattuna. Nyt vain saisi tulla niitä pakkasia...

Hämä-hämä-häkki...

Joululahjatehtailut jatkuvat. Henkilökohtaisesti inhoan hämähäkkejä. Araknofobiani ei kuitenkaan ole aivan niin paha, ettenkö pystyisi hämppistä puikoille luomaan. Terri Knightin Spider Socks, Ravelrystä löytyvä ilmaisohje, on ollut  to do -jonossa jo jonkin aikaa, sillä jokin noissa kahdeksanjalkaisissa otuksissa tuntuu vetoavan poikalapsiin. Nelivuotias esikoiseni on nyt jo innoissaan kaikesta Spidermaneihin liittyvästä. Nämä sukat tosin päätyvät teinipojalle, ei nelivuotiaalle.

Tavoilleni uskollisena poikkesin toki jälleen ohjeesta. Käytin lähinnä vain tuota hämiskaaviota ja siihenkin lisäsin tuon "langan", mistä hämpyt roikkuvat. Varressa takaosa 1 oikein, 1 nurin -joustinta. Minihämpyt jätin sukista kokonaan pois.

Lankana Novitan Nalle, puikot nro 3. Varressa 70 silmukkaa, jalkaosan kavensin 60 silmukkaan.

Joulukalenteri

Pari vuotta sitten ompelin jouluksi paneeliverhot tästä kankaasta. Ylijäämäpaloiksi kankaasta jäi pitkiä kapeita soiroja. Noista soiroista ompelin pieniä pussukoita ajatuksena jalostaa ne joskus joulukalenteriksi. Lopulta tuon vision toteutus kesti siis pari vuotta  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Pussukoiden ripustusratkaisu tuli eteen vähän puoli vahingossa. Alunperin olin ajatellut jotain puista. Ehkä pelkistetty joulukuusi. Tai valkoiseksi spray-maalattu oksa. Tai puinen lista, jonka yläreunaan delegoisin mieheni sahaamaan jonkin koristekuvion. Eilen eksyin ruokakauppareissullani koriste-esineosastolle. Silmiin osui tuollainen Weisteen ripustuskoukkuteline.

Sitten pitikin enää keksiä mitä pussukoihin sisään. Lapsena minulla oli kerran sellainen lelukalenteri. Juuri sellaisia pieniä minileluja, joita nyt aikuisena siivotessaan inhoaa. Niinpä niin... silti kaikista joulukalentereista muistan juuri tuon. Muistan lapsena leikkineeni myös paljon eläintarha- ja maatilaleikkejä pienillä eläimillä. Ehkä siksi, että meillä oli tuolloin kotona maatila. Tuollaisia pikkueläimiä ei omilla lapsillani kuitenkaan juuri ole. Paikallisessa lelukaupassa oli laatikoittain lajitelmia pikkueläimistä. Eurolla viisi. Vitosella kokosin siis joulukalenteriin lajitelman pikkueläimiä.

Vaikka tappeluhan näistä varmasti ainakin aluksi saadaan aikaan. Pussukassa kun on vain yksi eläin kullekin päivälle. Omaa leluvuoroa joutuu siis odottamaan aina joka toisen päivän ajan. Yhteisiä lelujahan nämä ovat, mutta silti on iso juttu, kumpi SAA AVATA lelupussukan.

Kuurankukkia

En ole mikään erityisen innokas blogihaasteisiin osallistuja. Jonkinasteisena pakkoneulootikkona Silmukan ytimessä -haasteita tulee kuitenkin silloin tällöin seurailtua. Marraskuun aiheena Silmukan ytimessä -haasteessa oli tällä kertaa jää. Jäästä tulee ensimmäisenä mieleen kuura auton tuulilasissa. Vaikka tänä vuonna onkin rikottu jo useasti marraskuun lämpöennätyksiä, on muutamana aamuna kuurankukkasia auton tuulilasille jo piirtynyt.

Rhombus-sukkia olin katsellut jo pitkään Ravelryssä. Maksullista ohjetta en ollut kuitenkaan tullut tilanneeksi. Cookie A:n Sukkia. Rakkaudella -kirjasta tuo sukkamalli kuitenkin löytyi. Minulle Rhombuksen tähtimäisistä kukista tulee mieleen jäiset kuurankukat.

Sukat on neulottu kolmosen puikoilla Nalle-langasta. Aloittaessa varren joustinneuleessa silmukkamääränä 60, kuvio-osassa silmukkamääräksi kasvaa 70.

Aluksi kuvio tuntuu monimutkaiselta. Ensimmäisissä kukkasten kierteissä tarvitaan kahta apupuikkoa, kun samaan aikaan sekä etupuolelle, että takapuolelle jätetään silmukoita odottamaan. Parhaiten apupuikkoina toimivat hammastikut. Sopivan pieniä, etteivät olleet neulomisen tiellä. Sopivan karheita, etteivät silmukat vahingossa tippuneet apupuikoilta. Vähitellen lisäysten ja kavennusten logiikan kuitenkin oppii muistamaan ja neulominen nopeutuu, kun ei joka rivillä tarvitse seurata mallikaaviota. Jälkimmäinen sukka valmistui jo parissa päivässä. Sukan neulomista tosin edesauttoi myös jämähtänyt alaselkä. Kun jokainen askel vihlaisee alaselkään, järjestyy kummasti aikaa istua alas sukkakutimen kanssa.

Nämä kuurankukat taitavat päätyä jälleen pukinkonttiin. Ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi neuloa tällaiset myös itselle. Pitkään olen haaveillut jo täysin mustista sukista. Sellaisista, joissa olisi pintaneuleena jokin juju. Luulen, että tämä malli toimisi myös mustissa pitkävartisissa sukissa.

Aplikointi lapsen piirustuksesta

Tarhassa vietetään tänä vuonna aineettomien lahjojen teemavuotta. Isänpäivälahjaksi isit on kutsuttu lastensa kanssa touhuamaan temppuradalle, mukavaa yhdessäoloa ja hauska idea. Tänä vuonna isänpäiväksi ei siis olisi tulossa sitä tarhassa askarreltua hellyyttävää pikku pakettia. Jotenkin lapsen kädenjälki olisi kuitenkin kiva saada näkymään isänpäivälahjaan. Päätin aplikoida poikani piirustuksen t-paitaan.

Isin t-paitaan päätyi perhekuva meistä.

Vaarin paitaan aplikoitiin asuntoauto...

...ja papalle traktori.

Aluksi jäljensin poikani piirustukset kaavapaperille. Silitin t-paidan nurjalle puolelle tukikankaan ja neulasin piirustuksen peilikuvana nurjalle. Aplikoin kuvan suoralla ompeleella, kunkin viivan kolmeen kertaan, jolloin kuva tulee paidasta paremmin näkyviin ja hieman epätasainen jälki toisaalta korostaa piirroksen lapsenomaisuutta.

Siistii olla nolo!

Oppilaiden kanssa mietittiin tulevan viikonlopun isänpäivälahja-askarteluja. Sosiaalisessa mediassa tuntuu tällä hetkellä olevan buumina erilaiset heijastinkampanjat. Sen innoittamana kannoimme mekin kortemme kekoon Taikaviitta -Siistii olla nolo! -kampanjaan. Isit saavat tänä vuonna lapsensa suunnittelemat ja askartelemat heijastimet. Ideoita virittelemään askartelin ensin itse muutaman heijastimen malliksi. Ilokseni huomasin kuitenkin, että suurin osa oppilaista ei halunnut mallejani käyttää, vaan suunnitteli mieluummin itse omanlaisensa heijastimen.

Pohjaksi ommeltiin yhteen kaksi samanlaista huopatilkkua, väliin pieni ripustuslenkki. Heijastinkankainen hahmo ja yksityiskohdat liimattiin Erikeeperillä huopaan (huopa imaisee yllättävän paljon liimaa!). Vaikka Erikeeper itsessään kuivuu värittömäksi, kannattaa silti olla tarkkana liiman kanssa. Vaikka liima on läpinäkyvää, peittää se silti ylitursutessaan heijastinkankaan heijasteominaisuuden ja väärissä paikoissa ollessaan jää siten näkyviin.

Nämä kuvat nähtyään 4-vuotias poikani ilmoitti heti innosta puhkuen haluavansa tuollaisen batmanin! Mielelläni annan pojalleni batmanheijastimen. Toivottavasti heijastimen käyttö on hänen mielestään siistii vielä muutaman vuoden päästäkin.

Heijastimet pakattiin pieniin itsekääräistyihin pussukoihin. Isänpäiväkorttitehtailua varten olin monistanut oppilaille sivun Muumipapan muistelmista. Isänpäiväkortti-idea kuitenkin muuttui matkan varrella ja nuo muumipappasivut jäivät käyttämättä. Kääräisimme niistä pienet pussukat. Painoimme mustalla pullovärillä isän nimikirjaimen pussukkaan ja suljimme pussin pätkällä hamppunarua.