Reissusukat osa 3: Sininen ja valkoinen

Krakovassa aloitin reissun kolmannet sukat. Mukanani oli TeeTee Pallaksen siniturkoosia raitalankaa ja Novitan valkoista Nallea. Niistä syntyi Niina Laitisen Rim Socks -mallilla reissun viimeinen sukkapari.

Nuorempana kerrostalossa asuessa reissaaminen oli yksinkertaisempaa. Nosti rinkan selkään, pisti oven kiinni perässään ja hyppäsi lentokoneeseen. Palasi muutaman viikon päästä kotiin potkien kynnykseltä edestään postiluukusta tipahtanutta postipinoa. Nyt on piha. Nurmikko. Kasvimaa. Kukkapenkit. Postilaatikko, johon postinkantajamme mielenosoituksena runttaa joka kerta postit ryttyyn, jos yhtenäkin päivänä unohdat laatikon tyhjentää. Ja sitten on ihana naapuri. Joka kuukauden ajan kävi kastelemassa kukat. Otti orkideani hoitoon. Leikkasi nurmikon. Tyhjensi postilaatikon. <3 Kolmannet sukat päätyivät naapurillemme kiitoksena tästä huolenpidosta.

Krakova(kin) oli ihana kaupunki. Kaunis. Katukuvaa eivät hallinneet Starbucksien ja McDonalsien mainostaulut, vaan kaikki kauppojen ja ravintoloiden kyltit olivat katutasossa maltillisen kokoisina. Yleisnäkymää hallitsivat mainostaulujen sijaan kauniiden vanhojen talojen julkisivut.

Kaupunkia kiersivät lukuisat hevosvaljakot, joiden kyytiin pääsi ylihintaan istumaan isommaksi tai pienemmäksi kaupunkikierrokseksi. Teimme pienimmän kierroksen. Kallis, mutta tyttärelleni kova juttu päästä tuollaisten rinsessarattaiden kyytiin. :)

Kauppahallin vieressä jammasimme katuorkesterin tahdissa ja katselimme kristallipallolla jonglööraavaa katutaiteilijaa. Torin laidalla herkuttelin myös elämäni parhaan suklaakakun! Suklaan suurkuluttajana suklaakakkujakin on eri reissuilla tullut maisteltua. Paljon. Tämä Krakovalaisen suklaapuodin kakku kiilasi kirkkaasti kärkipaikalle. Krakovan matkaajille vahva suositus pistäytyä kaakaolle ja suklaakakulle Krakowska Manufaktura Czekoladyn terassille.

Yksi Krakovan suosituimmista kohteista on Wawelin linna. Lapsista jännittävintä oli laskeutua linnan alle luolastoon. Tarun mukaan linnan alla luolissa asui hirveä lohikäärme, jonka eräs alaluokkainen suutari onnistui lopulta surmaamaan. Palkkioksi uroteosta suutari pääsi naimisiin kuninkaan tyttären kanssa. Luolan ulostuloaukon kohdalle onkin legendan kunniaksi pystytetty tulta syöksevä lohikäärmepatsas (Lohikäärmeen suusta tulee siis tulilieska, joka kuvassa kylläkin näkyy hirmuisen huonosti) :/

Krakovaankin voisi pistäytyä uudemman kerran. Paremmalla ajalla. Ja jos reissun tekisi ilman lapsia, tekisin varmasti päiväretken historialtaan synkälle Auschwitzin alueelle. Tällä kertaa tuo kohde tietoisesti skipattiin.

Krakovasta reitti kulki ensin Varsovaan, sieltä Puolan ja Liettuan rajan tuntumaan Suwalkin pikkukaupunkiin. Molemmissa otimme ainoastaan yöpymisstopit emmekä ehtineet tällä kertaa tutustua kaupunkeihin sen paremmin. Varsovasta eteenpäin tiet Puolan puolella olivat aika kehnossa kunnossa. Liettuan ja Latvian läpi ajoimme lähes pysähtymättä. Via Baltican reitiltä jäivät parhaiten mieleen lukuisat tien varsilla tepastelevat haikarat ja pylväiden nokkiin kyhätyt massiiviset haikaranpesät.

Viimeisen parin yön mittaisen stopin otimme Pärnussa. Hiekkarannat olivat hulppeat ja rannan alueelle oli rakennettu lapsille runsaasti aktiviteetteja. Koleahkon sään vuoksi Itämereen uskaltautui tällä kertaa pulikoimaan ainoastaan poikani, jota viileä vesi ei tuntunut haittaavan. Taivaalta tippuessa pisaroita suuntasimme Pärnun suurimpaan kylpylään Tervise Paradiisiin. Kylpylässä vesien lämpötila oli minunkin hipiälleni sopiva. Kolme tuntia liukumäkien ja poreiden pyörteissä suhahti nopeasti.

Kaiken kaikkiaan Pärnu oli itselleni ehkä hienoinen pettymys. Ottaen huomioon, että paikkaa tituleerataan Viron kesäpääkaupunkina, paikasta jäi minulle kovin ränsistynyt mielikuva. Kaupungissa oli paljon vanhoja puutaloja, jotka ovat varmasti olleet aikanaan loistokkaita, mutta jotka oli lähes järjestään päästetty luvattoman huonoon kuntoon. Suomalaisen mittapuun mukaan asumakelvottomia lähes järjestään. Virolainen mittapuu lienee erilainen. Aivan pääkävelykadun varrella talot oli edes jokseenkin fiksattu, mutta muualla aikamoisia mörskiä. Hintataso kaupungissa oli lähes Suomen luokkaa. Kaupungissa taisi ollakin enemmän suomalaisia kuin virolaisia.

Matkalla Tallinnaan valmistuivat sinivalkoiset raitasukat. Vaikka sukkia on vuosien varrella tullut neulottua PALJON (mieheni mukaan omistan noin 400 paria villasukkia), jokin minulla edelleen tökkii nurjilla kierroksilla puikkojen vaihtumiskohdassa. Siihen jää tuollainen löysempi silmukka. Joka sitten pystyraitana häiritsee silmää.

Puikot nro 3, varren silmukkamäärä 60. Venlan ja 2,25 puikkojen jälkeen Nalle ja Pallas sekä kolmosen puikot tuntuivat hurjan isoilta ja neulominen eteni joutuisasti.