Sitä saa mitä tulee...

Nyt kävi vähän sellainen hurahdus. Jotkut asiat vain tempaavat mukaansa ja lankojen värjäys taisi juuri koukuttaa minut aika pahasti. Hassua, miten muistan vielä joitakin vuosia sitten ajatelleeni lankojen värjäyksen olevan ihan pöljää puuhaa. Kauhea vähti, eikä lopputuloksesta ole takeita. Vaan kuinkas sitten kävikään. Ajatus lankojen värjäyksestä alkoi kyteä mielessä viime syksynä, kun entinen työkaverini houkutteli minua mukaan kasvivärjäyskurssille. Ehdin jo innostua ajatuksesta, kun sitten tuli este, enkä päässytkään tuolle viikonloppukurssille. Uutta kurssia ei ole näkynyt, ei kuulunut, joten pakko oli alkaa etsiä tietoa itse. Koko kesän ajatus kasvivärjäyskestä kyti mielessä taka-alalla, kunnes syyskuun lähetessä loppuaan päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen. Ikinä en ole mitään värjännyt ja niinpä koko prosessi oli aikamoinen hyppy tuntemattomaan. Ilman suurempia ennakko-odotuksia päätin suhtautua projektiin Sitä saa mitä tulee -mentaliteetilla.

Nettiä selaillessa selvisi, että värjäykseen taitaa olla aika monenlaista koulukuntaa. Useimmiten tarkkaa puuhaa, jossa vesimäärät, vyyhdit, värjäyskasvit ja käytettävät kemialliset puretteet mitataan ja punnitaan piirun tarkkudella. Kasvien keruupaikat ja ajankohdat kirjataan tarkasti muistiin. Ööö... ei taida olla ihan minun juttu, sillä ohjeissa ja resepteissä pitäytyminen ei suoranaisesti kuulu vahvuuksiini. Sitten oli toisenlaista koulukuntaa. Lankojen värjääminen suoritetaankin suurpiirteisemmin luonnonpuretteisiin luottaen. Metodina hyvin pitkälle yritys ja erehdys. Jep, tällainen suurpiirteisempi menetelmä sopii ehdottomasti minulle.

Asiaa tutkiessa etenkin nuo luonnonpuretteet alkoivat kiinnostaa. Tavallisimmin puretteina eli kasvivärejä kiinnittävinä ja tehostavina aineina käytetään erilaisia metallisuoloja, enemmän tai vähemmän myrkkyjä kaikki tyynni. Netistä saisi tilattua, ehkä apteekistakin. Mutta olihan lankoja ja tekstiilejä värjätty vuosisadat varmasti ilman kemiallisia puretteitakin. Lueskelin erilaisista luonnonpuretteista ja totesin, että noitapa kasvaa ihan omalla pihamaalla. Ei kun kokeilemaan!

Kaikki kuvan langat on värjätty yhden päivän aikana. Osan kasveista tosin keräsin ja laitoin veteen likoomaan edellisenä päivänä. Pietaryrttiä lukuun ottamatta käytännössä oman pihan antimista kaikki värikasvit sekä puretteet (lähimaastosta poimittua toki pietaryrttikin).

Yläkuvan värit saatu seuraavin kasvein:
vasemmalta 1 tummanharmaa/lila. raparperi-aronia luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 2. sinapinkeltainen raparperi-sipulin kuoret luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo (jäähtyi yön yli väriliemessä)
vasemmalta 3. kellanvihreä nokkonen-pietaryrtin kukat luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 4. vihreä nokkonen-lupiinin lehdet  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 5. vaaleanvihreä pihatähtimö-lupiinin lehdet valkoinen Nalle
vasemmalta 6. vaaleansininen tarhakäenkaali valkoinen Nalle
vasemmalta 7. turkoosi tarhakäenkaali  luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo
vasemmalta 8. vihertävän beige nokkonen luonnonvalkoinen 7 veljestä Aapo

Erityisen tyytyväinen olen noihin tarhakäenkaalista saatuihin sinisen ja turkoosin sävyihin. Hauskaa, että viininpunaisesta liemestä syntyy sinisävyisiä lankoja. :) Tarhakäenkaalissa pitäisi oleman luonnonpuretteena toimivaa oksaalihappoa itsessään, joten näitä vyyhtejä en sen kummemmin esipuretusliemissä keitellyt. Myös raparperin oksaalihapon sanotaan toimivan puretusaineena. Jostain luin, että niin ikään nokkonen toimisi puretteena. Lisäksi törmäsin artikkeliin, jossa jonkin kansanperinteen mukaan pihatähtimöä on joskus käytetty puretteena. Tästä en löytänyt kuin yhden maininnan, joten sitähän piti itse kokeilla. Kovin hailakaksi jäi tuo väri, mutta aika kivan vaaleanvihreä sävy silti. Itsessään Pihatähtimö ei langan väriä juurikaan muuttanut, vaan vihertävä sävy tarttui vasta lupiiniliemestä. Lieneekö tuolla pihatähtimöliemellä sitten ylipäätään juurikaan mitään vaikutusta, tiedä häntä. Tulipahan ainakin muutama puska kitekettyä pois pihamaalta. :)

Monissa artikkeleissa mainittiin myös liekokasvejen toimivan puretteena, niitäkin yritin lähimetsästä etsiä (mielestäni olen aikaisemmin nähnytkin), mutta nyt ei osunut silmään yhtään liekoja. Myöhempään kokeiluun jää myös puiden kuorista saatavan tanniinin käyttö puretteena (koivun kaarnaa laitoin jo likoomaan). :)

Mitään kovin nopeaa puuhaa värjäys ei ole, mutta mielenkiintoista kylläkin. Aloitin projektin purkamalla kerät vyyhdeiksi (mielestäni työläin vaihe, tai ehkä vyyhdiltä kerälle on vielä työläämpää). :) Cittarin Mammuttipäiviltä käteen jäi Seiska veikan Aapoa 4 kerää kympillä. Ei ehkä se kaikkein pehmein lanka, mutta edullista ainakin, kun ei yhtään tiennyt karahtaako koko projekti heti alkumetreillä kaseikkoon. Toisaalta järkeilin myös, että tuollaiset teolliset langat kestäisivät varmasti paremmin erilaisia lämpötilaheittoja siltä varalta, että väripatani pääsisivät vahingossa kiehahtamaan. Ja pääsiväthän ne. Ihanne lämpötila olisi 80-90 astetta, mutta eivät huopuneet vaikka välillä joku liemi taisi kiehahtaakin. Tärkeintä kai on ettei langoille tule kovin suuria lämpötilaeroja. Siksi laitoinkin langat kädenlämpöiseen veteen ja esilämmitin ne hitaasti ennen puretus- tai värjäysliemiin upottamista. Samoin värjäysliemestä poistaessa siirsin langat suunnilleen samanlämpöiseen veteen, jonka annoin jäähtyä hitaasti itsekseen (tai sitten annoin langan jäähtyä suoraan väriliemessä).

Puretus- ja väriliemiä keittelin ensin tunnin verran ennen lankojen laittoa. Lankojen kanssa padat porisivat vielä toisen tunnin. Sisällä puretin lankoja nokkos- ja raparperiliemissä kun taas ulkona porisivat väripadat. Etenkin tarhakäenkaalista ja pietaryrtistä lähti voimakkaat aromit, joita en sisälle halunnut. Prosessiin on hyvä varata paljon kattiloita, siivilöitä, huuhteluastioita sekä keppejä.

 Kirpputorilta ostin muutamalla eurolla ison alumiinikattilan. Monissa teksteissä tosin todetaan, ettei alumiinikattilassa pitäisi värjätä, sillä siitä saattaa liueta alumiinia, joka voi muuttaa haluttua väriä. Eikä pitäisi värjätä vesijohtovedellä, sillä taas kemikaalit saattavat muuttaa väriä. Muuttaa mistä? Jos ei alunperinkään ihan tarkasti tiedä mitä väriä edes odottaa. Kuka määrittelee, että mahdollinen muutos on välttämättä edes huonompaan suuntaan? Vesijohtovedellä värjäsin, alumiinikattilassa keittelin, suurpiirteisesti summanmutikalla mittasuhteet ja ajat arvioiden, välillä joku pata kiehahtikin. Enkä käyttänyt alunaa, viinikiveä, vihtrillejä tai muita kemikaaleja ja silti sain mielestäni kelpo värejä. Herran haltuun jää sitten nähtäväksi värjäysteni värinpitävyys. Värjäyksen jälkeen liottelin vyyhtejä etikkavedessä (etikan pitäisi vielä auttaa värien kiinnittymisessä), eikä ainkaan huuhteluvesiin värejä irronnut. Ajan saatossa haalistuvat varmaankin. Silti tällainen oman pihan antimista saatava kokonaan luonnon materiaalien käyttö kiehtoo enemmän kuin kemikaalien kanssa pelaaminen. Joku kokeneempi värjäri varmasti lukee postaustani kauhulla. Tietoisesti uhmasin monia kieltoja tai varoituksia. Kokeilemalla kai tähän puuhaan parhaiten oppii.

Hauskinta  tässä on se, että kaikki kasvit on kotikonnuilta kerättyjä. Vihuliaisia rikkaruohoja katselee tästä eteen päin aivan uusin silmin. Tuvan nurkalle puskevan tarhakäenkaalikasvuston voi ensi kesänä jättää huoletta kitkemättä, odotella sen kasvavan entistä tuuheampana antamaan sinisen ja turkoosin sävyjä lankoihin. :) Villiintyneet lupiinit pihan reunustalla eivät ensi kesänä harmita yhtään. -Päin vastoin, niiden kukkimista odottaa, sillä kukista saa erilaisia sävyjä kuin nyt käyttämistäni lehdistä. Marja-aronian marjojakin käytin vasta nyt ensimmäistä kertaa ja raparperikin pääsi vielä syksyllä hyötykäyttöön. Huikean hieno syyspäivä!

Maidotonta leivontaa

Juhlimme viikonloppuna perhepiirissä 114-vuotissynttäreitä -Äitini syntymäpäivää, myöhästynyttä  poikani synttäriä ja jo hieman ennakoiden lähestyvää omaa syntymäpäivääni. Mitään sen isompia juhlia ei järjestetty, mutta vanhempani sekä sisarukseni perheineen kokoonnuimme kaikki meille pitkästä aikaa. Koska siskontyttöni ruokavalio on maidoton, jouduin hieman soveltamaan ja yhdistelemään perinteisiä reseptejä. Onneksi nykyään erilaisia maitoa korvaavia tuotteita löytyy jo vaikka mitä. Tuntuu, että valikoima kasvaa koko ajan. (Pari vuotta maidotonta ruokavaliota myös oman tyttären kanssa pakotti lukemaan tuoteselosteita entistä tarkemmin ja harjaannutti silmää aika tavalla löytämään tuotteita, mitä aiemmin ei ollut edes noteerannut.) Koska erityisruokavalioreseptejä joutuu useimmiten kuitenkin jollain tapaa soveltamaan, ajattelin samalla kirjata tänne blogiin, tämänkertaiset sovellukseni, jos niitä joskus jatkossa tarvitsee. Ehkäpä näistä voi joskus olla jotain iloa jollekin toisellekin.

Maidoton suklaakakku muunneltu ja sovellettu Leivo mun kaa -blogin Maailman paras ja helpoin suklaakakku reseptin pohjalta.

Maidoton suklaakakku

POHJA
200 g maidotonta leivontamargariinia
3 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl kaurajuomaa

KAKUN KOSTUTUS
Noin 0,5-1 dl kaurajuomaa

TÄYTE
1 iso banaani
n. 0,5-1 dl mansikkahilloa

SUKLAAKUORRUTE REUNOILLE
100 g pehmeää, puoliksi sulanutta maidotonta leivontamargariinia
0,5 dl kaakaojauhetta
1-1,5 dl tomusokeria
2-3 rkl kaurajuomaa

SUKLAAKUORRUTE KAKUN PÄÄLLE
200g Brunbergin tummaa suklaata ( = maidotonta)
n. 2rkl maidotonta margariinia

Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele ja korppujauhota reunat. Sulata margariini. Vatkaa munat ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä munavaahtoseokseen pienissä erissä vuorotellen jauhoseosta, kaurajuomaa ja sulatettua margariinia. Sekoita hyvin. Kaada massa vuokaan. Paista 175 asteessa n.50-60 minuuttia.

Halkaise jäähtynyt kakku. Kostuta kaurajuomalla (kakku on aika tuhtia, eikä ime kovin paljon nestettä). Muussaa banaani ja sekoita siihen sopiva määrä mansikkahilloa. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja nosta kansi paikoilleen. Kostuta kantta hieman kaurajuomalla. Laita kakku jääkaappiin vetäytymään ja valmista päällinen ja reunakuorrute.

Sulata 200 g suklaata vesihauteessa, lisää joukkoon pari rkl margariinia. Kaada suklaaseos kakun keskelle. Levitä suklaata keskeltä reunoja kohti. Vatkaa sähkövatkaimella reunakuorrutteen aineet keskenään ja pursota massa reunoille.

Huomioita kakkuun liittyen:
Reunakuorrute näillä mitoilla jäi vähän knaftiksi, eli tuon määrän olisi voinut tehdä tuplanakin. Tällöin olisi ehkä saanut tuosta reunasta hifisteltyä nätimmän. Nyt joutui vähän pihistelemään ja eipä tuo pursotus muutenkaan ole ihan leipälajini... Kakun maku paranee jääkaapissa, mutta samalla pinta jähmettyy aika kovaksi, tuhtia suklaata kun on. Kakun leikattavuus ei siis ole helpoin mahdollinen. Itse tykkään juuri tuollaisesta loksahtavan lohkeilevasta suklaapinnasta, mutta makuasia...

Maidoton kuningatarpiirakka sovellettu Liian hyvää -blogin Ihana mustikkapiirakka reseptin pohjalta.

Maidoton kuningatarpiirakka

Pohja:
200g maidotonta leivontamargariinia
2 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl laivinjauhetta
2 rkl kaurajuomaa

Täyte:
n. 3 dl jäisiä mustikoita
n. 2 dl jäisiä vadelmia
500 g maustamatonta soijajogurttia
n. 1 dl sokeria (tarkista maku ja lisää tarvittaessa)
2 tl vanilijasokeria
4 kananmunaa

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Sulata margariini. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos massaan. Lisää kaurajuoma ja sulatettu margariini. Kaada taikina uunipellille ja levitä tasaisesti. Ripottele pinnalle marjat tasaisesti. Mausta soijajogurtti sokereilla (tarkista maku). Lisää kanamunat ja sekoita hyvin. Kaada seos marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 25-30 min.

Kuningatarpiirakan kanssa voi tarjoilla vaikkapa Oatlyn kaurapohjaista vanilijakastiketta.

Etukäteissyntymäpäivälahjana sain äidiltäni upean itse kutomansa liinan. Värit tottakai laskelmoitu sointumaan täydellisesti ruokailuhuoneemme ruusutapetin sävyihin. Äiti <3 Siskoltani sain Fyberspatesin Gleem lace silkki-villa-luxuslankaa, valmiiksi neulotun mallitilkun kera. Pikkusisko <3 Käsityöhurahdus taitaa kulkea suvussa. :)

Joustofroteecollarit

Nuoren miehen housun puntit tuntuvat jäävän lyhyiksi yhtenään. Tämän tuosta saa olla uusia housuja ompelemassa. Luottohousukaavani on aikoja sitten kirjastosta lainatusta Ottobresta, Happy Champ (OB 6/2014). Piirtelin taannoin kaavat 110 tai 116 koossa. Tykkään kovasti tuosta mallista ja summittaisesti olenkin lisäillyt noihin alkuperäisiin kaavoihin lisää pituutta ja leveyttä sitä mukaa kun poika on kasvanut. Housumateriaalina joustofrotee on suosikkini. Tällä kaavalla valmistuikin nyt jo kolmannet joustofroteehousut. Myös pojalle malli ja materiaali ovat olleet mieluisat, ensimmäiset Lego-ukkelein aplikoidut Happy Champit kuluivat ahkeran käytön myötä polvesta puhki.

Merirosvosynttärit

Eskarilaisemme vietti eilen kaverisynttäreitä. Teemaksi valitsimme tänä vuonna merirosvot. Aiemmin kesällä hyvä ystäväni piti mökkisaarellaan huikean lasten leirin merirosvoteemalla. Lapset tykkäsivät päivästä hurjasti ja äitinsä oli vähintäänkin yhtä innoissaan leirin ohjelmasta. Idea merirosvoiluun lähtikin tuolta mökkireissulta. Rekvisiittaa merirosvoiluun saimme niin ikään ystävältäni.

Pinterestin ihmeellinen maailma pursuaa toinen toistaan hienompi merirosvoiluideoita. Synttärivalmistelut meinasivat äidiltä karata hieman käsistä, kun pelkkien synttäreiden ideoimisen sijaan aloin jo mielessäni kehittelemään töihin kokonaista merirosvoviikkoa. Monet poikani synttärivalmisteluista ja ideoista päätyvätkin myöhemmin syksyllä hieman jalostettuina oppilaideni iloksi.

Idea kakkuun ja kuvia "laivan rakentamisesta" löytyi Paperblogista.  Merirosvolippuja tulostelin mm. Brother Creative Centeristä.

Juhlapöytään piti tulla myös tämän tutorialin mukainen melonihai, hieman kiireellä tehdessä omastani taisi tulla enemmän merihirviö, mutta väliäkös tuolla. :) Olin suunnitellut juhlapöytään myös mustekalanakkeja, mutta kiireessä unohdin koko nakit. Huvittaisi silti vielä juhlien jälkeenkin uteliaisuudesta kokeilla, miten tuo mustekalajuttu onnistuu. Ehkä meillä on tänään arkiruokana mustekalanakkeja. :)

Juhlapöytään päätyi myös porkkanamiekkoja sekä cheese ballseja ja Kissmet-kuulia tykinkuuliksi. Tiskeissä oikaistakseni aterioimme kertakäyttöastioissa. Tuunasin printtipääkalloin värillisistä pahvimukeista merirosvomukeja.

Ystäväni järjestämältä merirosvoleiriltä nappasin synttäriohjelmaan monia ideoita. Hieman sateinen sää rajoitti toimintamme aika paljon sisätiloihin, hieman strukturoidulla ohjelmalla yleistä melua ja hälinää sai onneksi vähän tasattua. Synttärit alkoivat merirosvoaterialla ja merirosvoksi muuntautumisella. Koska kaikki eivät mahtuneet samaan aikaan juhlapöytään, jaoin purukan kahtia niin, että osa aloitti merirosvoaterialla, osa merirosvoksi muuntautumisella.

Leikkelin ja saumuroin etukäteen kaikille synttärivieraille mustasta lakanakankaasta merirosvohuivit sekä pienet ruskeat aarrepussukat, joihin myös kaverilahjat kerättäisiin synttäreiden aikana. Jokainen sai tuunattavaksi ja koristeltavaksi myös tekonahasta tehdyn silmälapun. Huivi ja silmälappu koristeltiin haluamansa mukaiseksi valkoisella kangastussilla. Silmälappu- ja huivi-ideat ovat ystävältäni lainattua.

Valmistelin synttärivieraille myös merirosvopassit (tämäkin idea lastenleiriltä varastettu), joista lapset saivat haluamassaan järjestyksessä suorittaa erilaisia merirosvotehtäviä. Tehtävän suoritettua laatikkoon sai liimata tähtitarran. Passi-ideaa aion jalostaa merirosvoviikolla oppilaideni toiminnan ohjaukseen. Tehtävärastein ja kaksintaisteluiden varjolla merirosvoviikkoon saa mukavasti ympättyä monenlaista oppisisältöä.

Tyhjistä säilyketölkeistä tuunasin tarkkuusheittopelin. (Meillä on syöty viime päivinä aika monta hedelmäcoctailia) :D

Erilaisia merirosvoaiheisia värityskuvia, piste- ja sokkelotehtäviä on netti pullollaan. Muistipelikorttipojat tulostin täältä.

Mieheni askarteli huikean hienon Kapteeni Mustaparran vanerille liimatuista merirosvonaamatulosteista ja pitkulaisesta pahvilaatikosta. Mustaparta sai palttookseen minun vanhan villakangastakkini. Palttoo oli sen verran painava, että Mustaparta pysyi hyvin tolpillaan ilman lisäpainoja. Merirosvon suu leikattiin auki pallonheittomaalitauluksi. Pahvilaatikon alaosaan leikattiin aukko sisään menneiden pallojen poimimiseksi. Mustaparta toimi pallonheiton lisäksi myös rekvisiittana valokuvissa. Kukin vieras sai vuorollaan pukeutua merirosvokapteeniksi. Kaikilla oli omat itse tuunaamansa huivit ja silmälaput, lisäksi stailasimme vieraita miekoin, vöin ja merirosvopalttoin. Stailattuna synttärivieraista otettiin "kaverikuva" Kapteeni Mustaparran kanssa.

Toista tuntia sisätiloissa energisen lapsilauman kanssa alkaa olemaan aika maksimi. Onneksi sade iltaa kohti loppui ja pääsimme loppusynttäreiden ajaksi ulos aarrejahtiin. Olin kätkenyt pihalle aarrearkun, johon olin laittanut muovisia kultarahoja ja timantteja. Pieniin aarrekarttoihin runomuotoon kirjoitettujen vihjeiden avulla jäljitimme pihamaalta aarrearkun kätköpaikkaa. Yksi vihje johti aina seuraavan vihjeen luo, kunnes lopulta löytyi aarrearkku. Arkusta kukin vieras sai aarrepussukoihinsa kolme kultarahaa, yhden ison ja yhden pienen timantin.

Lopuksi pikkumerirosvot saivat haastaa toisensa kaksinkamppailuun ilmapallomiekoin. Miekat kukin sai kotiin viemisiksi. Miekkojen taitteluohje löytyy täältä.

Synttäripaidaksi ompelin pikku merirosvolle Kangas-Mallan Puumaja printtikankaasta t-paidan. Kaava oma muunnelmani. Printti on kankaan molemmissa reunoissa, eli paita on ommeltu ns. "väärään langansuuntaan".