Sporttipaita

Syysloman viime metreillä sain vielä ommeltua terrakotanvärisestä joustocollarista Ommellisen Sporttipaidan itselleni. Satuin juuri pari päivää sitten törmäämään artikkeliin syksyn trendiväreistä. Kuulemma ruskea on se tämän syksyn juttu. Eli ainakin värivalinnan puolesta aivan trendien harjalla mennään, joskin täysin sattumalta, sillä kangas oli tilattu jo jonkin aikaa sitten onnellisen tietämättömänä vallitsevista trendiväreistä.

Kaava oli tosi kiva ja ohjeet selkeät. Ommellisen kaavoissa kivana lisänä on videotutorial, joka helpottaa kummasti silloin, kun sanallisten ohjeiden kanssa menee ajatus solmuun. Paidassa on nyöritys kauluksessa sekä helmassa.  Helman suhteen koinkin AHAA-elämyksen sivuhalkion tekemisessä. Muistan, miten olen joskus aiemmin taistellut nätin sivuhalkion kanssa (koska olen yrittänyt tehdä sitä aivan väärällä tavalla), tässä ohjevideolla opastetulla tavalla toteutus oli helppo ja simppeli. Saatanpa tehdä sivuhalkioita siis jatkossakin, kun tähän asti olen usein skipannut sivuhalkioiden tekemisen, ellei sellainen ole kaavan toimivuuden kannalta ollut aivan välttämätön.

Helman voi pitää joko suorana hieman pidempänä mallina tai sen voi nyörin avulla "pussittaa" vyötärölle lyhemmäksi versioksi.

Paidan kaulus on todella korkea, jolloin sitä voi käyttää myös ikään kuin hupun tapaan. Tai sitten vain antaa kauluksen poimuttua rutulle luoden lisäilmettä muuten suht simppeliin peruspaitaan. Kaulus tuntui toimivan vallan mainiosti myös ilman tuota nyöriäkin, ehkä modailen tällä kaulusmallilla vielä jonkin fiinimmänkin paidan tai mekon ilman nyöriä.

Kaavapakettiin kuului myös Sporttimekko, joka on yläosaltaan samanlainen  Sporttipaidan kanssa, sellaista työn alle ehkä seuraavaksi. Hairahdin Kankaiden yöstä tilaamaan lisää kankaita, vaikka kangaslaatikot pursuavat jo nykyiselläänkin, joten syytä olisi ennen postipaketin saapumista ommella lisätilaa uusille ostoksille.

Hermionen takki

 

Naamiaisasuompelut saivat syyslomalla jatkoa. Lasteni koulussa on tulossa halloween-naamiaiset ja pitkällisen pohdinnan jälkeen tyttäreni ilmoitti haluavansa pukeutua Hermioneksi. Kravatti saataisiin lainattua isin juhlatamineista, kauluspaita ja slipoveri velipojan pieneksi jääneistä tamineista, mutta pitkä musta hupullinen takki tarvittaisiin. 

Uusimman Suuri Käsityö -lehden (10/2022) Blossoming Flower -takki puhutteli heti lehden ensimmäisellä selailukerralla. Päätin, että kokeilisin kyseisellä Jujunan kaavalla ensimmäistä ulkovaateompeluani ja surauttaisin sillä vielä kevättakin tyttärelle. Lehti oli luokitellut takin vaikeusasteeltaan kahden tähden projektiksi eli helpohkoksi, mutta koska takkien tai ylipäätään joustamattomien materiaalien ompeleminen ei suoranaisesti kuulu mukavuusalueelleni, eivät kaikki ohjeen työvaiheet auenneet minulle kristallinkirkkaina aivan ensisilmäilyllä. Päätin siis kokeilla "työ tekijäänsä opettaa" -metodia ja testasin takkikaavan toimivuutta naamiaisasun halpoihin kankaisiin (= vuorikangas 3 €/m). 

Pienellä modauksella peruskaavan sai näppärästi muunnettua Hermionen takiksi soveltuvaksi. Pidensin helmaa mutulla (käytännössä sen verran, mitä kaavapaperin leveydessä oli tilaa jatkaa helmalle pituutta) ja koska hihansuihin ei tässä takkimallissa tulisi resoreita, pidensin ja levensin myös hihojen mallia. Hihansuille ompelin leveähköt alavarat. Taskut ja vetoketjun jätin tästä naamiaisasusta suosiolla pois.

Kaava oli tosi kiva. mitat täsmällisiä ja saumojen kohdistukset osuivat kohdilleen, vaikkei materiaali antanutkaan piiruakaan joustovaraa (tai ehkä juuri siksi). Aluksi hieman hännetäviltä tuntuvat ohjeistukset alavarojen kiinnityksiin liittyvistä työvaiheista loksahtelivat lopulta työn edetessä aivan loogisesti kohdilleen. Takista tuli tosi kiva. Eniten hämmästyin, etten projektin aikana menettänyt kertaakaan hermojani edes materiaalin suhteen. Takkiprojekti jopa hälvensi hienoista joustamattomien materiaalien ompelukammoani.

Olin jo selailemassa netistä rinnuksiin sopivaa Rohkelikko-kangasmerkkiä, kun paikalle saapui tyttäreni. Hän halusi itse piirtää Rohkelikko-merkin pahville. Näin tehtiin, ja siitä tuli hieno. Valmiin kangasmerkin tilaamisen sijaan päädyimme siis kokonaan D.I.Y-versioon ja takin käyttäjän oma kädenjälkikin pääsi projektissa hienosti esiin. Liimasin Rohkelikko-merkin paksuhkolle taustakankaalle, jonka ompelin muutamalla pistolla takkiin kiinni. Pesunkestävähän tuo pahvinen merkki ei ole, mutta parilla nipsaisulla sen saa takista irti, mikäli takkia nyt joskus haluaa käyttää vaikkapa jonkin muun rooliasun kaverina.

Jätin takista vetoketjun pois, mutta pohdin vielä jaksaisinko turailla takkiin vielä yhden napin, jotta sen saisi edestä edes vähän kiinni.

Belle-kostyymi

Syysloman alkamisen ja tällä viikolla vietetyn Sadun päivän kunniaksi järjestimme koulussa jälleen satuteemaiset naamiaiset. Viime kerralla ompelin Lumikki-asun, mutta nyt halusin jotain uutta. Tummatukkaisia pitkähiuksisia hahmoja pohtiessa mieleen tuli Belle. 90-luvun alussa pikkusiskoni taisi kuluttaa melkein puhki Kaunotar ja hirviö -VHS-kasettimme. Itsekin olen tuon Disney-animaation siis useaan otteeseen nähnyt. 

Valmiita kaavoja ei tietenkään taaskaan ollut, vaan projekti lähti käyntiin tutkimalla Googlen kuvahaulla ideoita erilaisista Belle-asuista. Tämän jälkeen suuntasin kangaskauppaan hypistelemään kankaita. Päädyin keltaiseen loimusamettiin, samaa materiaalia käytin aikoinaan tuossa Lumikki-asussakin. Saumurin kanssa materiaali oli suht mutkatonta työstää ja joustavuutensa ansiosta kaavoituksen mittojen suhteen ei ollut niin justiinsa. Mutulla ilman valmiita kaavoja ommellessa tuo kankaan joustavuus oli ehdottomasti plussaa. Kangaspariksi valikoitui kevyt organza, jolla tavoittelin volyymiä helman leveyteen. 

Loimusametti oli melko edullista ja toimi tähän tarkoitukseen mainiosti, sillä kankaan jämistä sai vielä surautettua joustavat käsineet. Haittapuolena tuossa tosin oli kankaasta leikatessa ja saumuroidessa irtoava höttö. Keltaista mikromuovia tuntui tämän ompeluprojektin aikana leijailevan kaikkialla. Eli sinällään mikään kovin ekologinen asuhan tämä ei ollut. Varsinkin kun ottaa huomioon, että rooliasulle tuskin kovin montaa käyttökertaa lopulta tulee kertymään. Mutta ehdottomasti hauska ompeluprojekti. Varsin terapeuttista ommella fiilispohjalta ilman sen tarkempaa ohjenuoraa. Täysin virheetönhän tämäkään projekti ei ole, mutta toisaalta rooliasu on aika paljon armollisempi ommeltava kuin vaikkapa juhlamekko, jossa vaatisin itseltäni tietyissä asioissa varmasti tarkempaa viimeistelyjälkeä.

Ompelin aikoinaan Lumikki-asun yhtenäisenä ja huomasin tuolloin, että helmaan oli tuolloin vaikea saada riittävästi volyymiä. Leikkasin Lumikki-asun yläosan niin ikään vähän kiilamaiseen muotoonsa edestä, mutta suoraan yläosaan kiinni ommeltu helma painoi sen verran, että käytännössä tuo kiilamainen muoto yläosasta katosi. Niinpä päätin ommella Bellen asun kaksiosaisena. Yläosan toppiin käytin suuntaa antavana mitta-apuna PaaPiin Klaran yläosaa, sillä tiesin sen jo entuudestaan yläosastaan hyvin istuvaksi malliksi. Helma on ommeltu kahdesta metrin korkuisesta täysleveästä loimusamettisuorakaiteesta. Ompelin vastaavanlaisen helmaosan myös organzasta (joskin vähän korkeampana, sillä kangasta kului noihin helman poimutuksiin). Saumuroin loimusametin ja organzan yläreunoistaan yhteen ja tein reunaan kääntämällä kuminauhakujan. Kangasta on leveytensä puolesta sen verran reilusti, että kuminauhan pujottamisen jälkeen hameeseen tulee kivasti volyymiä. Yläkerroksen poimutuksien myötä volyymiä tuli entistä enemmän, enkä ryhtynyt enää omepelemaan erillistä vannehametta hameen alle.

Yläosan organzareunus on irrallinen. Käytännössä saumuroin vain suorakaiteenmuotoisen palan leveyssuunnassa putkiloksi, jonka päät solmin edestä yhteen. Lopuksi muotoilin putkilon päät nätisti solmukkeen sisään piiloon. Helman organzapoimut on käsin ommeltu.

Kun yhden rooliasun saa valmiiksi, on uusi tilaus jo odottamassa, sillä myös lasteni koulussa on lähiaikoina tulossa halloween-naamiaiset. Uusi naamiaisasu on siis jo tilauksessa.

Raitaa ja kimalletta

Raidallinen joustocollari on odottanut laatikossa pitkään inspiraatiotaan.  Kyseinen joustocollari on muistaakseni alkujaan erään Kankaiden Yön alennushuumassa ostettu palanen. Kangasta tilatessani kuvittelin tilanneeni jotain ihan muuta. Äkkiseltään näytöltä tihrustaessa olin katsonut kuosin ihan tavalliseksi sinivalkoraitakuosiksi. Tilasin metrin, ajatuksena surauttaa pojalle perushuppari. Kangaspakettia avatessa tuli ylläri. Simppelin sinivalkoraidoituksen sijaan sinisen ja valkoisen raidan välissä olikin ohut kultaglitterraita. Ei tullut pojalle hupparia siitä kankaasta ja harmituksissani nakkasin kankaan laatikon pohjalle odottamaan inspiraatiota. 

Laatikkoon tarvittiin tilaa, joten vanhoista kankaista oli syytä keksiä jotakin ommeltavaa. Glitterraitainen kangas palasi käsiini pyörimään ja päätin, että oli aika vihdoin ommella siitä jotakin. Talven lähestyessä päätin ommella siitä PaaPiin simppelillä Siiri-kaavalla tunikan.

En halunnut raitacollarin jämiä enää tilkkulaatikkoon pyörimään, joten surauttelin lopuista palasista vielä veljentytölle collaripöksyt Ottobren Wau Up High -kaavalla (OB 1/2021). Vähän joutui kaavaa modaamaan lennosta, sillä kankaanjämien korkeus pakkasi olemaan hiukan knafti. Lahkeiden resorikaitaleet ovat näissä housuissa korkeammat kuin alkuperäisessä kaavassa. Näin sain jatkettua muuten liian lyhyiksi jääviä lahkeita.

 

Ihan ei ollut ajatus kasassa palasia leikellessä, sillä ajattelemattomuuksissani leikkelin etu- ja takakappaleet kahteen osaan, vaikka kaavan mukaan tulisivat yhdestä yhtenäisestä palasesta keskitaitteella. Tämän tajusin vasta saksittuani. Semisti harmittaa, tuo keskilinja kun olisi kivempi ilman saumaa, vaikka keskiasauman raidat kohdilleen kohdistuivatkin (toisin kuin näissä kuvissa, joissa vyötärörypytyksen vuoksi kangas kupruilee ja raitojen kohdistus näyttää menevän aivan miten sattuu.)

Kullankeltaisia sävyjä

Tämän kesän ja syksyn värjäykset ovat jääneet poikkeuksellisen vähiin. Nurkissa pyöri kuitenkin 100 grammaa valmiiksi alunalla esipuretettua Lankavan Sulava merinosukkalankaa, joten päätin pistää vielä syksyiset omenapuun lehdet pataan porisemaan. Tulos oli aika lailla sitä mitä uumoilinkin saavani. 

Olen aloittanut pikku hiljaa Rauma-neuleen tekemisen (nykyisellä neulomistahdilla saattaa kyllä muodostua ikuisuusprojektiksi) ja pitkällisen puntaroinnin jälkeen valitsin väreiksi kullankeltaisen ja luonnonvalkoisen. Sikäli mikäli saan tuon villapaitani joskus valmiiksi, se kaipaa varmasti kaverikseen myös kellansävyisiä sukkia. Nyt on ainakin materiaalia värjättynä sitäkin varten. Enää toteutus puuttuu. Molemmista.