Vähän hitaasti nämä kangasostokseni päätyvät ompeluun, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Puuvillaneulos on peräisin marraskuun kässämessuilta, mutta koska ostohetkestä on vierähtänyt jo aikaa, olin tyystin unohtanut miltä kojulta kankaan edes ostin. Onneksi messuilla mukana ollut pikkusiskoni muisti, että olin ostanut tämän Ehta Dream Circuksen kojulta.
Muistan kovasti ostohetkellä arponeeni, tekisinkö neuloksesta mekon vai neuletakin ("messutädeillä" taisi olla kyseisestä kuosista neuletakit ja näyttivät hyvältä kyllä nekin. Mielestäni päädyin oikeaan ratkaisuun, kun tein lopulta mekon. Kaavaksi valitsin vanhasta Ottobrestä (5/2017) Ladder Stripesin, joka näyttää toimivan neuloksen kanssa mainiosti. Innostuksissanihan koitin samaista kaavaa myös trikoon kanssa (josta kerroin tuossa edellisessä postauksessa), mutta trikoon kanssa helma ei laskeutunutkaan ollenkaan noin nätisti.
Mekko on kyllä ihanantuntuinen päällä. Kun materiaali on puuvillaneulosta, sen voi huoletta heittää myös pesukoneeseen, eikä tarvitse miettiä sen enempää kutistumisia tai huopumisia. Veikkaan, että tästä taitaa tulla yksi ensi syksyn ja talven luottovaatteistani. :)