maanantai 4. syyskuuta 2023

Vanamo-mekko

Näköjään menee vähän sykleittäin tämä allekirjoittaneen ompeluinnostus. Välillä sitä saa kaivaa puoli väkisin esiin, mutta kun jumin yli pääsee, lähteekin ompeluksia tulemaan useampi yhteen putkeen. Kaivoin oikeastaan ensin esiin kässämessuilta ostamani puuvillaneuloksen, johon testasin itselleni uutta (joskin jo vuoden 2017 Ottebressä ilmestynyttä) Ladder Stripes -kaavaa. Kaava toimi oikein hyvin neulosmekossa (jonka postaus tulee myöhemmin, sillä tähän hätään ei sitten ollutkaan oikeanväristä kanttauslankaa). Päätin sitten samaan syssyyn ommella samaisella kaavalla niin ikään kässämessuilta ostamani Nuppu Printin Vanamo-kankaan. Mutta. Ei sittenkään. Kangasta olikin vain 1,5 metriä, mikä ei kyseiseen leveähelmaiseen malliin riittänyt. Ei alkuunkaan. Edes lyhythihaisena versiona.

Kun nyt kaavan siinä kuitenkin olivat valmiiksi levällään, päädyin modaamaan sitä. Aika roimastikin. Ensin ajattelin selviäväni pelkillä hihojen lyhentämisellä. Mutta helma oli liian leveä, eikä kangas riittänyt sellaisenaan. Päätin kaventaa helmaa, jotta saisin soviteltua rinnakkain/limittäin etu- ja takakappaleet. Ei riittänyt siltikään. Pituuttakin piti helmasta karsia. Mutta ei. Sovitusvaiheessa totesin, ettei trikoo laskeutunut helmassa ollenkaan niin nätisti kuin neulos. A-linjaisen mekon leveä helma näyttikin pöljätä. Kavensin helmaa entisestään. Että tiedä sitten paljonko tästä nyt loppupeleissä edes jäi alkuperäisestä kaavasta jäljelle. Eipä juuri mitään. Etu- ja takakappaleiden yläosa. Ja niistäkin vähän pääntietä sovellettu.

Oikeastaan modauksen jälkeen näyttää aika samalta, mitä olen aiemminkin omilla kaavamodauksilla päätynyt A-linjaisista mekoista tekemään. No eiköhän tämä käyttöön tule kuitenkin. Kangaslaatikossa on pitkälti toista vuotta odotellut roosanvärinen vohvelitrikoo neuletakiksi päätymistään. Jospa saisin senkin vihdoin ommeltua, sillä vaaleanpunaiset vanamot kaipaavat talven tullen selvästi kaverikseen juuri roosanväristä neuletakkia.

Kankaan jämistä ompelin jälleen yhdet pikkarit. Tälle kertaa itselle. Eipähän jää nämäkään riekaleet tilkkulaatikkoon pyörimään. Tai pienen palan sinnekin sentään jemmasin. Joulumyyjäisiä on jälleen luvassa kahdenkin joukkueen taholta, joten ehkäpä surauttelen sitten taas niistä pienimmistä tilkuista kestotiskirättejä myyjäisiin.

2 kommenttia:

  1. Ihan istuva mekko noin vain muuttamalla, oletpa taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä varmasti käyttöön tulee.

      Poista