Petteri Punakuono -kuppikakut

 

Tyttäreni halusi järjestää kavereilleen pikkujoulut. Tyttö alkaa olemaan jo siinä iässä, että pyörittävät kavereidensa kanssa pikkujoulujen ohjelmatoimistoa sujuvasti keskenään. Oli jouluista pantomiimia, tikkarin piilotusta, tietovisaa ja jos vaikka mitä. Valmisteluihin ja leipomiseen osallistettiin kuitenkin äitiäkin. Seurueessa oli monenlaista allergiaa: piti olla gluteenitonta ja vehnätöntä, laktoositonta, soijatonta, sitrushedelmätöntä ja mielellään vielä suht perunatontakin...

Tuli idea Petteri Punakuono -teemaisista kuppikakuista. Olen kokeillut monenlaisia muffinssireseptejä enemmän tai vähemmän onnistunein lopputuloksin. Välillä koostumus pakkaa jäämään kuivahkoksi, välillä taas on tullut turhan rasvaisensorttinen. Lähdin siis selailemaan erilaisia reseptejä ja tein niistä jäälleen jonkinlaisen yhdistelmän gluteenittomana versiona ottaen osasia vähän sieltä ja täältä. Tästä koostumuksesta tuli mielestäni melko hyvä. Jos siis tykkää tuhdin suklaisesta mausta ja koostumuksesta. Kirjasin sen tähän itselleni ylös, josko joskus toistekin soveltaisi samaa pohjaa uudelleen.

Pohja:

100 g laktoositonta voita

2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

1 dl kaakaojauhetta

2 dl sokeria

1 tl vanilijasokeria

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1,5 dl laktoositonta luonnonjogurttia

2 munaa

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kevyesti keskenään munat, jogurtti ja hieman jäähtynyt voisula. Yhdistä muna-jogurtti-voi -massa jauhoseokseen. Sekoita taikina nuolijalla tasaiseksi ja annostele muffinssivuokiin (12 kpl). Paista 175 asteessa n. 15-20 min (Kokeile kypsyys tikulla).

Kuorrute:

2 dl laktoositonta kermaa

100 g Laktoositonta vanilijatuorejuustoa

1 tl tomusokeria

1 tl vanilijasokeria

Koristelu:

N. 75 g laktoositonta suklaata (Esim. Brunberg, Huom! Sisältää soijalesetiiniä, eli jos tarvitsee olla täysin soijaton, sarvet voi jättää pois.)

Tuoreita vadelmia

Mustia koristerakeita

Sulata suklaa ja pursota leivinpaperille sarvia (sula suklaa Minigrip-pussiin ja pieni aukko kulmaan). Jäähdytä suklaasarvet jääkaapissa. Pursota kerma-tuorejuustoseos jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele nenä vadelmista, silmät koristerakeista ja sarvet jähmettyneistä suklaapursotuksista.

Pursotuksia tehdessä huomasin, ettei huushollista löytynyt ainuttakaan pursotuspussia. Onneksi sellaisen saa turailtua myös Minigrip-pusseista. Sulan suklaan annostelin minikokoiseen pussukkaan ja tyttäreni kanssa pursottelimme leivinpaperin päälle poronsarvia, jotka laitettiin jääkaappiin jähmettymään.

En ole mikään superkondiittori, joten tyllavarastonikin näytti olevan melko kepuli tähän tarkoitukseen. Oli lähinnä tähtikuviota, isoa ja pientä, minikokoista pyöreää, tulppaani- ja ruusutyllaa. Mikään niistä ei oikein tuntunut soveltuvan Petterin pursotukseen. Päädyin annostelemaan kerma-tuorejuustomassan tällä kertaa hieman isompaan Minigrip-pussiin, josta leikkasin vain sopivankokoisen kulman auki. Lopuksi tursotin keon päälle pienet korvat, jotka kyllä vähän virheellisesti sijoitin hiukan liian lähelle toisiaan, jäävät nyt paljolti sarvien taakse piiloon. Olisi saanut olla hieman reunempana. Ja perfektionistimpi olisi vaihtanut korvien tursotukseen lituskamman tyllan.

Petterin nenäksi pohdin ensin erilaisia karkkeja. Mutta suklaarakeet eivät olisi olleet laktoosittomia. Candy King -hyllyjen punaiset viinikumivalikoimatkin olivat jotenkin liian isoja ja kökön muotoisia tähän tarkoitukseen (ja jokaisen karkkilaarin tuoteselostuksen lukemisessa hirveä vähti). Sitten tuli mieleen tuttu ja toimiva suklaan ja vadelman liitto. Marssin HeVi-osastolle, josta löytyi tuoreita vadelmia, suklaisen Petterin nenäksi juuri täydellisiä.

Tonttulakkeja rusetilla ja ilman

 
Olen yrittänyt olla tässä vähän kaukaa viisas pitkin syksyä ja miettiä jo valmiiksi, mitä käsitöitä lasten harrastusten tiimoilta eteen tuleviin joulumyyjäispöytiin voisi viedä. Lokakuussa innostuin valamaan myyjäisiä ajatellen räsymattokynttilöitä vanhoista kynttilän jämistä. Sitten tuli mieleen suht nopea ja sesonkiin sopiva myyntiartikkeli: tonttulakit.

Kolusin kangas- ja tilkkulaatikkoni, joista kieltämättä löytyi yllättävän vähän mitään jouluhenkistä kangasta. Tuollaisen punavalkoisen mitäliekeinokuitusekoitetrikoopalasen löysin. Olisi juuri omiaan tähän projektiin. Punaista velouria olin niin ikään ostanut joskus huokeaan hintaan kirpputoripöydästä tietämättä sen tarkemmin mitä siitä tekisin. Nyt tiesin. 

Kaavakirjastostani löysin perustonttulakin kaavan, jolla olen joskus surauttanut tonttulakit omille lapsille. En ollut kaavaan kirjannut mitään merkintää mistä mahtaa olla peräisin. Ehkä olen itse piirtänyt sen jonkun ostotonttulakin pohjalta. Näyttipä netissä olevan ladattavissa useitakin erilaisia ilmaiskaavoja tonttulakeille, mutten jaksanut niitä printata, kun valmiiksi piirretty kaava itseltäkin löytyi. Selailin hieman netistä ideakuvia erilaisista tonttulakkivariaatioista ja päädyin tekemään punaiset velourmyssyt rusetillisina, kuviolliset ilman rusettia. Rusettiin ei sinällään ollut kaavaa. Mutulla leikkelin isomman ja pienemmän suorakaiteenmuotoisen palasen, joista sitten taittelin rusetit. Itse asiassa jokainen rusetti taitaa olla hieman eri kokoinen, sillä ensimmäisen myssyn rusetti oli ehkä turhankin iso, seuraaviin vähän pienensin viistäen saumurilla tarkoituksella hieman reilummat saumavarat pois. Rusetin keskiosa on kietaistu myssyn reunaresorin ympäri ennen resorin kiinnitystä, jolloin se resoria ommellessa kiinnittyy samalla paikalleen. Rusettiosa on on sitten vain pujotettu paikoilleen ja ommeltu käsin muutamalla pistolla kiinni.

Halusin myssyihin tiukujen sisään tupsut. Sellaiset olisi toki itsekin voinut tehdä, mutta menin tällä kertaa helpoimman kautta. Punavalkoisiin kiinnitin valkoiset akryylipompomit. Rusettimalleihin turailin pienet vaaleanpunaiset tekoturkistupsut Tokmannin poistotuotteista mukaan tarttuneesta avaimenperästä. Avaimenperäksi kyseinen hässäkkä olisi mielestäni jäätävän iso ja epäkäytännöllinen, mutta halusinkin siitä vain nuo tekoturkistupsut, jotka yksittäin ostettuina olisivat maksaneet varmasti huomattavasti enemmän.

Patenttineulepipo merinosta

 
Ostin syksyllä Nurjasta pari kerää mustaa Katian Arles Merino -lankaa. Halusin neuloa itselle sellaisen muhkean ja lämpimän pipon taitereunalla. Lähdin etsimään sopivaa mallia Dropsin sivuilta, tuolla kun voi selailla malleja lankaryhmittäin, jolloin pystyy rajaamaan paremmin oikeanlaiseen lankavahvuuteen. Löysin Wick-pipon ohjeen, joka vaikutti juuri sen tyyliseltä mitä hain. Paitsi etten sitten tykännytkään toteutustekniikasta. Wick-ohje on kirjoitettu patenttineuleelle tasona. Lopuksi pipo olisi siis pitänyt kursia takasaumastaan kasaan. En halunnut pipoon takasaumaa, halusin sen suljettuna neuleena.

Äkkiseltään en nyt löytänyt tälle lankavahvuudelle vastaavaa mallia suljettuna neuleena (vaikka epäilemättä sellaisia kyllä löytyy), joten palasin uudelleen silmäilemään Wickin silmukkamääriä. Päätin soveltaa mallin itse, mutta suljettuna patenttineuleena. Dropsin sivuilta kun löytyi selkeä tutorial patenttineuleelle myös suljettuna versiona.

Pipo valmistui vitosen puikoilla suht sukkelaan, joten kirjasin ohjeen ylös, josko sitä innostuisi vaikka pukin konttiin neulomaan enemmänkin merinopipoja. Ehtiipä tuollaisen neuloa vielä vaikka isänpäiväksikin. Jonkin aikaa sitten äkkäsin, että Puuilossa myydään Dropsin lankoja (valikoima ei tosin ole mikään järisyttävän suuri, mutta esim. merino- ja alpacalankoja löytyy muutamissa perusväreissä. Juurikin tuota Wickin ohjeessakin käytettyä Merino Extra Fine -lankaa löytyi Puuiolon valikoimista, joten ostin toiset pari kerää myös harmahtavaa pipolankaa.

Ohje (aikuisten koko). Patenttineule on hyvin joustavaa, joten uskoisin mukautuvan aika moneenkin päähän. Jos tykkää kireämmästä piposta, kannattaa luoda muutama silmukka vähemmän, kunhan silmukoita on alussa parillinen määrä.

Puikot nro 5, langan menekki n. 100 g (esim. Katian Arles Merino tai Dropsin Merino Extra Fine).

- Luo 66 silmukkaa.
- Yhdistä suljetuksi neuleeksi ja merkkaa silmukkamerkki kierroksen vaihtumiskohtaan. 
- Neulo suljettua patenttineuletta (ks. tutorialvideo) kunnes pipon korkeus on n. 26-27 cm.
- Kun olet edellisellä kierroksella neulonut oikeat silmukat ja nostanut nurjat, aloita kavennukset: Nosta oikeat silmukat (ilman langankiertoa), neulo nurin yhteen kaikki nurjat ja niiden edessä olevat langankierrot.
- Nosta seuraavalla kierroksella nurjat silmukat (ilman langankiertoa), neulo oikeat silmukat oikein.
- Neulo kahdella seuraavalla kierroksella kaikki silmukat oikein yhteen.
- Vedä lanka läpi lopuista silmukoista. Kiristä aukko umpeen.
- Päättele langat.

Tein molemmat pipot vitosen puikoilla 66 silmukalla. Tuo Katian Arles Merinon pipo on hiukan ehkä muhkeampi kuin Dropsin Merino Extra Fine -langalla neulottu pipo.

Ribbipipo

 
Koulussa vannottiin tänään pipovala. Halloweenin hengessä ompelinkin pojalleni pääkallosomisteisen ribbipipon Ommelkuplan Raksu-ribbipipon kaavalla. Tiedä sitten kuinka pitkään tänä syksynä vielä tarkenee ribbineulospipolla, mutta ensi viikoksi lupailee jälleen vesisadetta, joten eiköhän tällä vielä ainakin hetken mennä.

Kaava sinällään aika simppeli peruspipon kaava. Kaksinkertaisena vaikuttaa suht napakalta ja päähän istuvalta. Taitteen pääkallosomiste on viime syksyn kässämessuhankintoja, ei tosin hajuakaan kenen kojulta olen noita ompelumerkkejä valikoinut. Tällaisia merkkejä on aina kiva hypistellä ja valikoida, mutta loppupeleissä niitä on tullut käytettyä tosi vähän. Jospa tässä nyt ihan ryhdistäytyisi ja alkaisi tietoisesti somistamaan ompeluksiaan haalimillaan ompelumerkeillä. Tuovat ne kuitenkin aina vähän lisäilmettä muuten simppeliin työhön.