lauantai 12. huhtikuuta 2025

Puikkosäilytin


Sain joululahjaksi uuden ompelukoneen. Vanha Janomenikin toki edelleen porskuttaa, mutta joulupukki oli sitä mieltä, että yli 20 vuotta vanha koneeni on melko kovaääninen. Yksi Brotherin valintakriteereistä olikin ollut hiljainen ääni. Ja pakkohan se on myöntää, että uudessa koneessa on kyllä hiljaisen äänen lisäksi myös toimintoja kosolti enemmän kuin vanhassa valmistujaislahjassani. Koneen opettelu on vain ottanut aikansa, ei siksi, ettäkö olisi jotenkin vaikeakäyttöinen, vaan lähinnä siksi, että koko alkuvuosi (joka taitaa olla jo aika pitkällä...) on vain sattunut viikonloppujen osalta olemaan poikkeuksellisen kiireinen. Brother FS100WT:n erilaisten ommelten testaukseen oivallinen projekti oli puikkosäilytinjärjestelmä, jossa pääsin heti kokeilemaan kirjainompeluominaisuutta. Tuollaista puikkosäilytysjärjestelmää olen mielessäni kaavaillut jo pidemmän aikaa.  Kolusin ullakolta kangaslaatikoita ja valitsin puikkosäilyttimen materiaaliksi jämäkankaiden joukosta pari napakantuntuista paksua puuvillakangasta.

Olevinaan olin säilytinjärjestelmää mielessäni ihan hyvinkin kaavaillut, selaillut netistä ideakuvia ja piirrellyt paperille, miten puikot asettelisin ja jopa kirjannut ylös missä järjestyksessä mitäkin kannattaisi ommella (palaan myöhemmin tuohon sanamuotoon olevinaan...). Lopulliset ulkomitat määritteli kuitenkin päällikankaaksi valikoituneen jämäkankaan palasen koko. Pitkällisen jahkailun ja suunnittelun jälkeen ryhdyin viimein asiaan. Heti ensituntumalta todettakoon, että ainakin joustamattomalle kankaalle uusi koneeni teki kieltämättä parempaa jälkeä kuin vanha Janomeni, jossa joustamattomien materiaalien kanssa alalanka pakkaa jäämään usein hiukan löysäksi. (Syy tähänkin taitaa tosin olla käyttäjässä, sillä Janomessa on pääosin aina joustavien kankaiden säädöt ja joustamattomia ommellessa pikasäädän ne vain nopeasti edes jotenkuten sinnepäin sopiviksi, enkä aina jaksa alkaa alalangan kireyttä säätelevän puolakotelon ruuvia säätämään). Uuden koneen kanssa säätöjen opettelu onkin sitten vielä vaiheessa, mutta ainakin näin ensipuraisulta osuivat vahingossa hyvin kohdilleen ja pääsin suht nopeasti sinuiksi digitaalinäytönkin kanssa. Pari aivopierua prosessiin toki aina mahtuu ja pieleen menneen numeron ratkominen olikin sitten kärsivällisyyttä kasvattavaa puuhaa. 

Suunnittelujahkailun, lokerokirjailujen ja kujien ompelun jälkeen säilytin valmistuikin sitten nopeasti, kun tarvitsi enää yhdistää sisäosan kangas päällikankaaseen ja sujauttaa näiden väliin kääröä kasassa sitova nauha. Testausvaiheessa tajusin kuitenkin välittömästi tehneeni pari suunnittelukukkasta. Ei mitään katastrofaalista, mikä estäisi käyttöä. Ajaa varmasti asiansa tällaisenaankin, mutta ei silti aivan vastaa sitä visiota mikä pääni sisällä oli alunperin. 

Aivopieru 1: Omistan muutamia sukkapuikkokoja tuplamäärän ja järkeilin, että tekisin näille kahdet lokerot, kätevästi päällekkäin. Not. Siinä, missä olin järkeillyt ompelevani kujat napakankokoisiksi, jotta puikot eivät valu lokeroista pois, en tullut ajatelleeksi, että kun lokeroita on kahdessa kerroksessa, ei näin napakoihin lokeroihin mahdu päällekkäin kuin yksi puikkosetti kerrallaan. Joo... tuota toista kerrosta voi toki edelleen käyttää esim. virkkuukoukun säilytykseen, sillä yksittäinen koukku mahtuu ja pysyykin napasti paikoillaan, jos ylä- tai alapuolella on viiden puikon setti. 

Aivopieru 2: Jos puikkoja säilyttää alemmassa osastossa, ylemmän osaston numerokirjailut jäävät piiloon, mikä sinällään ei haittaisi, mikäli alaosan lokerossa olisi aina yläosan lokeroa vastaava numero samalla kohdalla kirjailtuna. Näin ei kuitenkaan kaikissa paikoissa ole, sillä alkuperäisessä suunnitelmassani olin laittanut yläriviin kapeimmille puikoille tuplapaikat vierekkäin ja suunnittelin jättäväni alempaan kerrokseen tälle kohdalle leveämmän yleislokeron esim. mitan, silmukkamerkkien yms säilytykseen. Vaihdoin tämän suunnitelman lennosta ja ompelinkin lokerokujat molempiin kerroksiin, sillä seurauksella, että jos alemmassa kerroksessa säilyttää puikkoja, ylempään kerrokseen kirjailtu kokonumero peittyy. Asian voi toki korjata siten, että säilyttää sitä virkkuukoukkua lähtökohtaisesti alarivissä, mutta koska alarivin lokerikko on yläriviä jonkin verran syvempi, on tuo alarivin lokero varsinkin pienemmälle virkkuukoukulle jopa hiukan liian syvä ja koukku vajoaa helposti lokeron sisään uppeluksiin.

Aivopieru 3: 1,5 cm puikkokuja on passelin napakka nro 2 ja 2,5 puikoille, 2 cm puikkokuja sopiva nro 3 ja 3,5 puikoille, nipin napin myös nelosen puikoille, mutta sitä suuremmat puikkokoot kaipaisivat mielellään hiukan leveämmät kujat, ehkä nuo nelosen puikotkin voisi laittaa jo 2,2 cm levyiseen lokeroon. Vitosen puikot tarvitsivat jo selvästi leveämmän. Olin kuitenkin kirjaillut kolmosesta ylöspäinkin olevat numerot sellaiselle etäisyydelle toisistaan, että kuvittelin 2 cm leveän puikkokujan riittävän. Virhe. Ratkaisin ongelman niin, että 4,5 koon puikkokujaan hivutin ompeluvaiheessa hiukan lisäleveyttä viereisestä vitosen lokerosta, joka olisi joka tapauksessa jäänyt auttamattomasti liian kapeaksi ja jätin tuon 5 ja 6 kokojen väliseinän kokonaan ompelematta.

Aivopieru nro 4: Pyöröpuikkojen ja virkkuukoukkujen puikkokujia on liian vähän. Syystä, jota en oikein itsekään tiedä, kävin perusteellisesti läpi KAIKKI puikkosäilytyslaatikkoni (siis myös ne, jotka olen saanut anopin perintönä) vasta ommeltuani tämän puikkosäilyttimen. Kävi ilmi, että itse asiassa omistin paljon enemmän puikkoja ja puikkokokoja kuin muistinkaan. Näin ollen etenkin isoille pyöröpuikoille ei säilyttimessä ole omaa lokeroansa. Jos siis haluaa tehdä tarpeisiin räätälöidyn säilyttimen, ei varmaankaan kannata inventoida puikkovarastoaan vasta jälkikäteen tai lähteä suunnittelemaan järjestelmän mittoja sattumalta löytyneen jämäkankaan palan mitat edellä.

Nyt sitten pohdin tässä kuinka paljon nuo aivopierut itseäni harmittavat. Aivan varmasti nykyiselläänkin puikkosäilytin asiansa ajaa ja puikot ovat ehdottomasti paremmassa oordningissa kuin ovat tähän asti olleet, mutta silti... Kun itse tekee, sitä ajattelee saavansa juuri omiin tarpeisiin räätälöidyn mallin. Tässä tulee kuitenkin niitä kompromisseja. Useampiakin. Hiukan jää mietityttämään, pitäisikö sitä vain ommella toinen. Sellainen, jossa pienet asiat eivät jäisi harmittamaan, nyt kun tämä harjoituskappale tuli ommeltua pois alta?

sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

3d-printatut kissakorvikset

Kirjoittelin alkuviikosta koulun 3d-printterin käyttöön step-by-step ohjeistusta siinä toivossa, että laitteen käyttökynnys madaltuu, kun työvaiheet voi vaihe vaiheelta tarkistaa listasta. Sitä tulee välillä sokeaksi omille ohjeilleen ja unohtaa merkitä jonkin työvaiheen, jos itse entuudestaan tietää prosessin vaiheet ja niinpä päätin vielä testata kirjoittamani ohjeet etenemällä ohjeissa vaihe vaiheelta. Printtasin siinä samalla kissakorvikset. 

Korvikset eivät nyt varsinaisesti tulleet mihinkään akuuttiin korvistarpeeseen, vaan ovat ennemminkin sellainen ohjeistuksen kirjoittamisen sivutuote. Niinpä kuten kuvistakin näkyy, reunojen viimeistelyyn olisi toki voinut käyttää enemmän aikaa. Nyt niissä näkyy vielä paikoin pientä huitua, mutta kylläpä nuo asiansa ajaa.

Prosessin aikana tuli samalla palauteltua mieleen viime kesän Building digital competenses -kursilla vinkattua Doodle3d-sovellusta. Yleensä olen operoinut 3d-suunnitelmia tehdessä Tinkercadilla, mutta varsinkin lasten kanssa tuo Doodle3d vaikuttaa jotenkin simppelimmältä käyttöliittymältä. Valmiin kuvan muuntaminen kolmiulotteiseen STL-muotoon sujuu Doodle3d:llä varsin näppärästi. Doodle3d on selainpohjainen ilmainen sovellus, jolla pääsee mallintamaan 3d-suunnitelmia ilman kirjautumista. Näihin korviksiin nappasin kissan png-muotoisen siluettikuvan Pixabaysta. Doodle3d:n kamerakynä-toiminnon avulla latasin kuvan sovelluksen vasemmanpuoleiseen ikkunaan ja kun kamerakynä-painikkeen ollessa aktivoituna ladatun kuvan päällä "maalaa" kursorilla, piirtyy kuvasta oikeanpuoleiseen ikkunaan kolmiulotteinen kuva, jota voi sitten muokata ja lopuksi sen voi ladata koneelle stl-muodossa. Jos asia kiinnostaa, googlaamalla Doodle3d:stä löytyy helposti näppäriä tutorialeja.

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Palokuntasukat

Poikani liittyi vuoden vaihteessa vapaaehtoiseen palokuntaan. VPK tarjoaa varusteet, mutta kengissä käytettävät villasukat tulevat omasta takaa. Villasukkiahan meidän taloudesta toki löytyy, silti uuden harrastuksen myötä poikani esitti toiveen nimenomaan palokunta-aiheisista villasukista. Koko alkuvuosi on vain sattunut olemaan pokkeuksellisen kiireinen ja niinpä käsityötkin ovat tältä vuodelta jääneet tosi vähiin. Kauaa ei enää villasukkia saappaissa tarvitakaan, mutta onneksi juuri ja juuri ehtivät valmistua vielä tälle kaudelle.

Sukkiin haluttiin paloauto. Selailin aluksi Pinterestistä potentiaaliset paloautokaaviot, mutta mikään valmiista malleista ei oikein tuntunut iskevän, niinpä ryhdyin suunnittelemaan omaa paloautokuviota. Valitettavasti neulomissuuntaa ajatellen piirtelin tuon kaavion väärinpäin (siis jos neuloo sukat varresta varpaaseen periaatteella, kuten itse tein.) Suht helposti tuon kuvion kuitenkin pystyi meuloessa vinksauttamaan mielessään, niin että kuvion seuraaminen onnistui, vaikka väärinpäin onkin.

Näin jälkiviisaana täytyy todeta, että sukkien varressa olisi saanut olla muutama lisäsilmukka tai isompi puikkokokokin olisi auttanut asiaa. Kirjoneule, jossa on suht pitkiäkin langanjuoksuja, ei ihan hirveästi jousta ja niinpä tuo varsi on 66 silmukalla vähän turhankin napakka. Kuvio asettuisi nätimmin, jos väljyyttä olisi hitusen enemmän. Sukat on neulottu Nallesta nron 2,5 puikoilla. Veikkaan, että kolmosen puikot olisivat tuoneet tarvittavan väljyyden. 

Nyt kun postausta kirjoittaessa katson tuota mallipiirrosta, huomaan, että olen unohtanut silmukoida sukkiin ajo- ja hälytysvalot! 


Nilkan liekkiosan mallin bongasin Pinterestistä ja sattui osumaan melko hyvin silmukkajakoonkin. Sukkiin käytetyt langat löytyivät kaikki jämälankakorista, joten projektia varten ei tarvinnut ostaa yhtään uutta lankaa.

lauantai 15. helmikuuta 2025

70-vuotissukat

 
Alkuvuosi on käsitöiden suhteen ollut melko hiljaiseloa. Laitoin kuitenkin puikoille uudet villasukat, jotka annoin tädilleni 70-vuotislahjaksi. Selailin netistä inspiraatiokuvia erilaisiin kirjoneulesukkiin ja törmäsin vanhaan Neulologinen häiriö -blogin postaukseen, josta sitten ammensin ohjeen sukkiin. Tapani mukaan toki sovelsin tätäkin ohjetta omanlaisekseni.

Viimekertaisista nirkkoreunussukista onkin vierähtänyt aikaa. Muistelin sen olevan jotenkin tuskaisan hidasta nysväämistä, mutta päätin kuitenkin antaa sille uuden mahdollisuuden. Yllätyin positiivisesti, kun tuo luonnistikin lopulta aika nopeasti ja sutjakkaasti. Lieneekö sitten langan ja puikkojen vahvuudella merkitystä, kun nämä sukat neuloin Seiskaveikasta 3,5 nron puikoilla ja ne edelliset nirkkoreunat tein kakkosen puikoilla fingering-vahvuisesta langasta. Vanhaa blogipostausta kurkatessani totesin, että myös nirkkoreunustekniikka oli noissa edellisissä nirkkoreunussukissa erilainen. Neulologinen häiriö -blogin ohjeistus oli jotenkin suoraviivaisempi. Tuo Drops-designin nirkkoreunusohje saattaa olla hitusen huomaamattomampi nurjalta, mutta kukapa tuota nurjaa puolta kovinkaan tarkoin tiirailee.

Alkuperäisen ohjeen kukkakuviointi pelikuvavärein on hauska, mutta en halunnut sukista aivan noin pitkävartisia ja rehellisyyden nimissä epäilin myös tehostevärin langan riittävyyttä, joten karsin toisen kukkakuvion pois. Sukkien tummanharmaan pohjavärin kanssa sointui kivasti yhteen yksinään hiukan haljakka vanha lupiinivärjäyksen jälkiväri. Aikanaan hain noita vaaleita värisävyjä Kalevala-peittoihin (joita olen virkannut itse värjäämistäni langoista nyt jo kolme). Hailakka mintunvihertävä väri on Kalevala-peittoprojekteista yli jäänyt nössäkkä. Itse asiassa sukissa on kahtakin eri värierää, sillä kukkaosio ja i-cord-nauha on neulottu samasta sävystä ja alempi raidoitus hieman harmahtavammalla vihertävän sävyllä. Samaisista Kaleva-peittoprojekteista yli jääneitä lupiinivärjäyksiäni sekin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Tunika itse valitusta kuosista

 


Tyttäreni on kokenut kasvupyrähdyksen ja monet lempitunikoista on käynyt auttamattomasti pieniksi. Tai ovat alkujaan olleet tunikamallisisa, mutta ovat pikkuhiljaa muuttuneet enemmän paidoiksi kuin tunikoiksi. Mutta vaikka tunikamallissa helma antaisikin anteeksi kasvupyrähdystä, jäävät niissä hihat auttamattomasti lyhyiksi. Vanhoista lempivaatteista luopuminen ottaa kuitenkin joskus koville. Lupasin ommella uuden samanlaisen tunikan itse valitsemastaan kankaasta.

Neiti valitsi kässämessuilta kankaaksi Versonpuodin joustocollarin. Valitettavasti kuosin nimestä ei ole hajuakaan. En löytänyt kyseistä kuosia enää postausta kirjoittaessani Versonpuodin sivuilta. Lupaus samanlaisen tunikan ompelusta pieneksi jääneen tilalle osoittautui sekin mutkikkaammaksi kuin oletin. Tyttö oli nimittäin kasvanut ulos Paapiin Kaavakirja lapsille -kirjan mitoituksista, jotka päättyivät kokoon 140. Kaavoja selaillessa päätin sitten soveltaa jotain vähän samantapaista, joskin suunnitelma vähän muotoutui  matkan varrella. 


Leikkelin kankaan aluksi A-linjaiseksi Siiri-tunikan tavoin. Lopulta päädyimme kuitenkin yhteistuumin tuollaiseen pidempään paitaan, jossa on alhaalla alaresori. Olin leikannut alunperinkin helman sen verran pitkänä, että lyhensin helmaa roimasti ja lyhensin pois leikatusta siivusta helmaresorin.

maanantai 6. tammikuuta 2025

Klainarihuppari

Perinteitä kunnioittaen ompelin tänäkin vuonna kummipojalle synttärilahjaksi hupparin. Klainarikangas on valittu syksyn kässämessuilta Kankaisen kojulta. Pitkään pohdin tummansinisen ja oranssin vaihtoehdon välillä, mutta lopulta oranssi pohjaväri näytti jotenkin pirteämmältä. Mielestäni sopii pienen pojan huppariin oikein kivasti.

Kirjaimellisesti kaavoihin kangistuen valitsin kaavaksi saman kuin viime vuodenkin synttärihuppariin eli Ottobren Safari wildsin (OB 1/2019) (tosin isommassa koossa). Alkuperäinen kaava on vetoketjullinen malli, mutta tähän hätään ei nyt ollut sopivanmittaista ja -väristä takkihupparia, joten viimevuotiseen tapaan modasin kaavan perushuppariksi.

Joulun alla tuli ommeltua joululahjoja melko paljonkin. Jotenkin tuli jo vähän sellainen ompeluähky ja hetken jo järkeilin synttärihuppariperinteen skippaamista tänä vuonna. Lopulta ompelu tuntui kuitenkin oikein mukavalta, kunhan vain sai ensin piirreltyä kaavat ja leikeltyä kankaat. Se on mielestäni aina kaikkein "työläin" vaihe. Kaavojen piirtely- ja leikkuuvaiheessa kissanpentumme oli juuri niin innokas apuri, kuin ennakkoon aavistelinkin. Katti näyttäisi siis olevan paljon kiinnostuneempi rapisevista kaavapapereista kuin kutimista.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Sinnepäin Ludwigit

 
Aloin neuloa hiukan kiireisellä aikataululla miehelleni joululahjaksi villasukkia. Piti etsiä jokin simppeli ja nopeasti neulottava malli, jossa kuitenkin olisi jokin pieni juju. Mieleen tuki taannoinen Ravelry-poiminta Ludwig-sukista. Ohjetta tähän hätään nyt ei ollut, mutta silmäillen painoin idean mieleen ja ajattelin soveltavani jotain samansuuntaista.

Järkeilin, että idea on simppeli ja helposti sovellettavissa lennosta erilaisille silmukkamäärille. Vaan yllättävän paljon sai laskeskella, miten tuon kuvion saisi asettumaan edes jotenkin symmetrisesti Seiskaveikalle 3,5 nron puikoilla järkevään silmukkamäärään. Varsinaista kirjoneulettahan malliin ei tule, sillä mustat pystyraidat on saatu aikaan silmukan nostoin. Eli periaatteessa sukat on neulottu vain kahden kerroksen väriraidoituksin, jolloin jousto pysyy parempana kuin kirjoneuleessa ja silmukkamäärän pystyi pitämään melko pienenä (52). Pientä silmukkamäärää puolsi knafti aikataulu sekä se, että halusin sukista melko napakat. No eipä siitä sitten samanlainen kuvio tullut kuin esikuvassaan, joka on mitä ilmeisemmin neulottu paljon ohuemmalla langalla ja pienemmin puikoin. Tässä ajassa sai nyt tällaista.

Värimaailman inspiraationa toimi uusi raidallinen kissanpentumme, joka mielellään avusti myös itse neuleprojektissa. Vaikka yllättävän rauhassa kissa antoi langan ja puikkojen olla. Pelkäsin paljon pahempaa hyökkäilemistä. Kissa kyllä tuntuu pitävän puikkojen kilinästä ja hakeutuu usein lähettyville silloin, kun neulon. Parkkeeraa kuitenkin useimmiten vain syliin tai nojatuolin käsinojalle torkkumaan. Kissanpentu on viettänyt ensimmäiset viikkonsa vanhempieni hoidossa ja on mitä ilmeisemmin siis tottunut pienestä pitäen kudinpuikkojen kilinään äitini neuloessa. Vaaleanruskea sävy on itse männynsuomuorakkailla värjäämäni. Sellaisenaan yksinään vähän platku väri, mutta mustan kaverina toimii oikein hyvin.