keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Tuunattu peruscollari

 

Poikani mielestä Stadiumin huputon peruscollari oli paitsi edullinen, myös mukavan tuntuinen päällä. Vähän tylsähän tuo toki oli täysin yksivärisen harmaana. Teimme diilin, että tuunaisin harmaan collarin silityskalvolla hänelle joululahjaksi. Sain vapaat kädet tuunaukseen.

Koska poika on innostunut maastopyöräilystä ja alamäkiajosta lähdin etsimään teemaan sopivaa silhuettikuvaa, jonka sitten printtasin silityskalvolle. Tällä kertaa muistin jopa kipata kuvan peilikuvaksi ennen printtausta, jotta tekstitkin lukevat oikein päin. Tuunauksesta tuli pojalle oikein mieluinen.

tiistai 30. joulukuuta 2025

Lammaslaumasukat

 

Lankavarastoa läpi käydessä vastaan tuli tuollainen harmahtavan beige korkattu Seiskaveikkakerä. Beigen langan kaveriksi mielestäni sopi tuollainen Pinterestistä bongattu lammaskatrasmalli. Pinterest-poiminta ei oikein johda kyseisen mallin alkuperäislähteille, enkä siis tiedä mallin alkuperäistä nimeä tai suunnittelijaa. Pikainen Ravelryn selauskaan ei antanut osumia tälle mallille. Pinterest-kuvan pohjalta piirtelin kuitenkin ruutupaperille oman versioni lammaslaumasta. Malli oli kahdeksalla jaollinen ja loin silmukkamääräksi 56 silmukkaa. Tuo edellisten kuusisukkieni malli joustinneuleesta nilkassa tuntui aika istuvalta, joten päätin neuloa näihinkin sukkiin sellaisen. Ennen  2 oikein, 2 nurin -joustinneuleen aloittamista neuloin mallipiirroksen jälkeen vielä muutaman rivin sileää neuletta ja kavensin viimeisellä sileän kierroksella silmukkamääräksi 52. 

Korkatun Seiskaveikkakerän riittävyys oli projektia aloittaessa hiukan arvoitus ja niinhän siinä kävi, että jälkimmäisen sukan kohdalla lanka sitten loppui kesken. Onneksi kyseistä väriä sattui olemaan myynnissä edelleen. Joskin tarkkaan katsoessa uudessa ja vanhassa langassa on pieneoinen sävyero, niinpä siirryin uuteen lankakerään asteittaittain neuloen muutaman kierroksen ajan vuorokierroksin vanhalla ja uudella kerällä. No, jos tarkoitus oli päästä eroon epämääräisistä korkatuista lankakeristä, niin sen suhteen tässä ei nyt edistytty, sillä edelleen tämän projektinkin jälkeen nurkissa pyörii nyt uusi korkattu beigenvärinen Seiskaveikka. Mutta tulihan näistä silti aika ihanan söpöt lammassukat ja istuvat jalkaan älyttömän hyvin!



lauantai 27. joulukuuta 2025

Siskosten söpistelypaidat

 
Tänä vuonna kässämessujen söpöimmät kuosit löytyivät mielestäni Kotoa Kangaskaupan loossilta. Olin jo ostamassa Kisut ja kausivalot -trikoota, kun bongasinkin samaisen kissamirrin myös silityskuvista -Ilman jouluvaloja! Kisumisu, Hattara -kuosissa tuo samainen kissa olisi myös ollut ilman niitä jouluvaloja, mutta kyseisen printin kisumisu oli pienemmässä koossa kuin Kausivalot-kuosissa. Niinpä päätinkin ostaa kisumisun silityskuvana ja koska messuilla oli tarjous kahdesta silityskuvasta edullisempaan hintaan, pitihän sitä valita myös toinen silityskuva. Näistä tuli aika ihanat paidat veljentytöille.

Omasta kangaslaatikostani löytyi valmiiksi sopivan sävyiset yksiväriset trikoot näiden söpöjen silityskuvien kaveriksi, joten samalla tuli hiukan tilaa pullollaan olevaan kangaslaatikkoon. Tuo nuoremman neidin vaaleanpunainen trikoo tuli käytettyä koko lailla viimeistä piirua myöten. Kankaan korkeus riitti juuri 110-kokoisen pitkähihaisen paidan ompeluun. Oli siis aikakin käyttää kangas pois, sillä ensi jouluna olisi jo jäänyt tuo palanen kanftiksi.

Paidat ommeltu Ottobren Pikkuveli-kaavalla (OB 1/2024). Vaikutti hyvin simppeliltä peruspaitakaavalta. Toisaalta, kun paitojen juju on juurikin tuo söpö silityskuva, mitäpä siitä kaavassa kikkailuja tarvitaankaan.

perjantai 26. joulukuuta 2025

Kuusisukat

Päätin neuloa jouluiset villasukat hyödyntäen Seiskaveikan jämälankanössäköitä. Aika pian lankojen värimaailman pohjalta ideaksi nousi vartta kiertävä kuusikuvio, joten ryhdyin selailemaan Pinterestistä erilaisia kuusikaavioita. Kivoimmat mallit eivät kuitenkaan oikein tuntuneet sopivan tuohon villasukkani 56 silmukan kehälle, joten lopulta päätin luoda ideakuvien pohjalta omanlaiseni fuusion kuusesta. Piirtelin ilmaisella Stitch Fiddle -ohjelmalla kahdeksan silmukan levyisen kuusen mallipiirroksen. Pitkiä langanjuoksuja minimoidakseni suunnittelin riveille 3, 5 ja 14 silmukan noston, jolloin näillä kierroksilla ei tarvitse kuljettaa mukana tuota vihreää lankaa ollenkaan. 


Sukat on neulottu Seiskaveikasta 3,5 nron puikoilla. Varren yläosaan neuloin 12 kierrosta 1 oikein, 1 nurin joustinta, mallipiirroksen jälkeen neuloin muutaman rivin vielä sileää ja nilkkaan 15 kerrosta  2 oikein, 2 nurin joustinta ennen kantapääkavennuksia. Kantapääkavennusten yhteydessä kavensin jalkaosan silmukkamääräksi 52.

torstai 25. joulukuuta 2025

Jatkoa kalapaitaperinteeseen

 

Papan ja pojan kalapaidat ovat kuuluneet joululahjaperinteisiini jo viiden vuoden ajan. Yhtenä marraskuun lopun kädentaitomessujen agendana onkin bongata aina uusi kalakuosi tähän joululahjaprojektiin. Tällä kertaa samistelukalastuspaidat syntyivät Versonpuodin Lohen nappasin kuosista. Ompelu tosin jäi sen verran viime tinkaan, että kääräisin paidat pakettiin lähes saman tien valmistuttuaan. Papan kalapaidasta ei siis tullut napattua kuvaa lainkaan. Tähän pojan kalapaitaan modasin kaavan aiemmin syksyllä ompelemani raglanhihaisen collarin  kaavasta. Paita kyllä istuu pojalle tosi hyvin, mutta jälkeenpäin jäin pohtimaan, oliko raglanhihainen kaava sittenkään se paras mahdollinen valinta tällaiseen kuosilliseen teeppariin. Papan paidan ompelin samalla vanhalla itse modaamallani teepparikaavalla, millä olen ommellut aiempien vuosienkin kalastuspaidat.