Kankaat ovat Tampereen kässämessujen tuliaisia, supermieskangas muistaakseni Kangaskapinalta, haikankaan alkuperää en enää edes muista. Ihana se on silti, oli mistä oli. Paidat olivat myös omistajalleen mieluisia ja pääsivätkin heti käyttöön.
Supermiespaidan kaavana käytetty Ottobren Blaa Blaata (OB 1/2016) lyhythihaiseksi muunneltuna. Punainen trikoo on jämätilkkulaatikon kätköistä kaiveltua, eikä siitä olisi pitkähihaiseen riittänyt. Haipaidan kaava vanhojen paitojen pohjalta piirretty oma mukaelmani. Pääntien resorin väriksi mallailin mm. keltaista ja vaaleansinistä, mutta lopulta päädyin kuitenkin turvalliseen mustaan.
Haipaita päällä iltasaduksi on nyt luettu poikani lempparia: haikirjaa. Sen avulla on opeteltu mm. maanosia ja valtameriä. Opittu ihmeellisiä asioita eri hailajeista. Hailla on hampaita useammissa riveissä, kun yksi hammas vaurioituu, takarivistä tulee uusi hammas tilalle. Hai saattaa menettää ja kasvattaa elämänsä aikana jopa 20 000 hammasta! Tätä tietoa ihmetellessä kelpaa eskarilaisen heilutella omaa heiluvaa hammastaan, kasvaa siihenkin uusi tilalle, vaikkei ihan hain hammasmääriin päästäkään.