lauantai 14. joulukuuta 2024

Porokortit

Jouluperinteisiini kuuluu postittaa joulukortit aina viime tipassa. Tänä vuonna korttien askartelu meni tosin niin viime tippaan, että meinasin jo skipata koko korttien lähettämisen. Vaan ei antanut luonto periksi. Aina on itse askarrellut joulukortit lähetetty. Niinpä siis tänäkin jouluna.

Kun joulukortit piti postittaa viimeistään torstaina, päätös korttien askartelusta syntyi vasta keskiviikkoiltana siihen aikaan, että auki olivat lähinnä vain isot marketit. Vaan sattuipa laatikoita penkoessa löytymään omasta takaa tuollaiset timanttiset porotarrat, joita olin kaukaa viisaasti jonain vuonna halvalla ostanut jouluntarvikkeiden poistomyynnistä. Myös punaiset tekstitarrat löytyivät ihan omasta askartelulaatikosta. Viime hetken Cittari-käynnille jäi siis ainoastaan poimia sopivanväriset kartongit matkaan.

Kortit syntyivät siis pika-aikataululla sarjatuotantona. Malli määräytyi tällä kertaa oikeastaan noista käytettävistä olevista materiaaleista. Simppeli, helppo ja nopea toteuttaa. Jokaisessa kortissa on omanlaisensa jouluinen tervehdys tai pieni katkelma joululaulusta.

Siihen nähden, että tänä vuonna tuska korttien suhteen meinasi iskeä jo liian myöhäiselle jätetystä aikataulusta, näistä hätäisesti värkätyistä korteista tuli lopulta aika kivoja.

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Tilkkulaatikon siivouspäivä

Aloitin viikonloppuna vihdoin joululahjaompelut, joista postauksia sattuneesta syystä sitten myöhemmin... Kun leikkeli kankaita useampiin vaatekappaleisiin, syntyi epämääräisiä tilkkuriekaleita jälleen iso kasa. Tilkkulaatikko oli tosin ääriään myöten täynnä jo valmiiksi ja niinpä tuli tässä samalla tehtyä tilkkulaatikkoon perusteellinen suursiivous.

Tyhjensin koko laatikon sisällön lattialle ja leikkelin noista kaikista pienemmistä epämääräisistä riekaleista kestorättejä. Niin kova siivousintoilija en ole, ettäkö ihan heti saisin noita kaikkia itse käytettyä, idea kun näissä nimenomaan on, että ovat pestäviä ja sikäli moneen kertaan uudelleen käytettäviä. Päätynevät todennäköisesti ensin poikani jalkapallojoukkueen joulumyyjäispöytään pieninä nippuina. -Josta myymättömät palautuvat sitten edelleen meille ja todennäköisesti tuuppaan niitä sitten lopulta kaikkien mahdollisten sukulaisten ja tuttavien joulupakettien kylkiäisiksi. Ei ehkä kovinkaan loistokas, mutta varsin käytännöllinen lahja.
 

Tuote sinälläänhän on yksinkertainen: kaksi n. 23 cm x 23 cm tilkkupalasta saumuroitu reunoistaan yhteen. Materiaalina muutoin poistoon menevät trikoo- ja JC-tilkut. Jotkut tekevät näiohin kestotiskirätteihin toisen puolen aina esim. bambusta tai joustofroteesta, mutta itsellä ollut käytössä ihan perus trikoosta sekä joustocollarista ja asiansa ovat ajaneet oikein hyvin nekin.