Värimaailma omissa vaatteissa on jo jonkin aikaa ollut aika mustavalkovoittoinen. Tai jotain niiden väliltä, harmaan eri sävyjä. Majapuun ale-kankaista tilasin jotain ihan muuta. Isokuosista Maroccan Tiles -kangasta. Sinistä ja petroolia. Eikä sininen edes ole oikein minun väri! Mutta näköjään se näin elokuussa toimii sekin. Ruskettunutta ihoa vasten. Helmikuussa ehkä ei niinkään.
Kankaiden leikkuuvaiheessa en ollut vielä ollenkaan vakuuttunut mekosta. Epäilytti alkaisiko se muistuttaa lähinnä marokkolaisen lypsyemännän kolttua, joka lopulta jäisi vaatekaappiin pölyttymään. Kankaan kohdistuksestakaan en ollut ollenkaan varma. Tuossa kuosien mallailemisessa kun tuntuu olevan vielä paljon opittavaa. Harjaantuukohan siihen silmä jossain vaiheessa? Että osaa paremmin nähdä lopputuloksen jo ennen kankaiden laikkaamista tai päälle sovitusta?
Kohdistaako nuo ympyrät edessä keskelle vai niiden väliin? Kun en osannut päättää, leikkelin kankaan molemmilla tavoin. Käyttämässäni kaavassa etu- ja takakappaleet kun ovat pääntietä lukuun ottamatta samanlaiset. Leikkasin kaksi takakappaletta. Olkasaumat ommeltuani sovitin kaapua päälle nähdäkseni kummalla tavalla kohdistus näytti edessä paremmalta. Ympyröiden väli. Takana ympyrä keskiselässä toimi sekin. Vahingossa kuvion kohdistus vyötärön kohdalta sivusaumassa osui melkeinpä nappiin sekin. Ei olisi osunut, jos olisin tietoisesti yrittänyt.
Sitten oli se pääntie. Päätin kokeilla jotain erilaista kuin noissa kahdessa edellisessä tällä kaavalla ompelemassani mekossa (Ratasmekko ja Camee-mekko). (Voisi toki koko kaavaakin joskus muuttaa, mutta toisaalta mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Tämä malli kun toimii sekä mekkona, että tunikana caprien kanssa). Kun olkasaumat oli jo ommeltu, pääntien leikkely symmetrisesti ilman kaavoja asetti sekin omat haasteensa. Tyttären Paperplane-mekkoa ommellessa totesin, että tuon v-kauluksen kanssa riittää vielä treeniä. Sellaista ajattelin sitten koittaa. Eihän sitä muuten opi. Ja tulihan siitä jonkinlainen v-kaulus tästäkin. Omanlaisensa. Vähän hassu. Kun noissa tyttären mekoissa on pakannut olemaan kaula-aukko turhankin syvään uurrettu, pelasin kai varman päälle ja leikkelin aukon sitten varovaisemmalla kädellä. Olisi voinut olla isompikin. Mutten jaksanut enää kanttauksen jälkeen purkaa. Puran ja suurennan, jos alkaa käytössä tympiä. Ainakin on omanlaisensa. Kanttauksessa käytin siinäkin erilaista tapaa kuin ennen. Noista Mutturalla-blogissa esitellyistä pääntien huolittelutavoista olen tähän asti käyttänyt lähinnä kolmannen tutorialin menetelmää. Nyt koitin sitä viimeistä. Resori käännettiinkin lähes kokonaan nurjalle saumavaroineen. Kanttaustavasta tykkään, vaikken ihan varma tuosta pääntien mallista vielä olekaan.
Epäilyistäni huolimatta lopputuloksesta tuli ihan kiva ja käyttöön on päässyt. Mummin 95-vuotiskahvit juotiin jo tässä mekossa. 95, se on paljon se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti