Kurkistuksia kotikaupunkiin

 

Isoveljen toivoma "pelipaita" valmistui eilen aamulla. Se piti saada heti päälle. Pitsiviikon kunniaksi lähdimme kotikaupunkiamme kiertämään. Päätin napsia matkan varrella kuvia, josko niistä joku päätyisi blogiin paitapäivitykseen. Puhelimella napsituista kuvista tuli aika kivoja. Vähän puoli vahingossa paitapäivitys vaihtuikin kurkistuksiksi kotikaupunkiimme. Vaikka yhtä lailla päivityksen nimi voisi olla Vanha Rauma vekaroiden silmin. Toisaalta, koska edellinen kesämekkopäivitykseni loi samalla katsauksen Kirjurinluotoon lasten näkökulmasta, on vähintäänkin oikeutettua kurkistaa myös kotikonnuille.

Päivälle ei ollut mitään sen ihmeellisempää suunnitelmaa. Pitsiviikko tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden kurkistella idyllisille sisäpihoille, kun monet Vanhan Rauman asukkaista avaavat pihapiireihinsä pihakirppiksiä. Pihakirppiskierros onkin perinteisesti kuulunut pitsiviikon ohjelmaamme. Niiltä kun voi tehdä vaikka mitä löytöjä. Tuikitarpeellisia, tai sitten -tarpeettomia. Esimerkiksi tuo kuvan kirpputorikylttinäkin toimiva vanha televisio, olisi pöytineen lähtenyt 20 euron yhteishintaan. 

Pääkatujen sijaan päätin tällä kertaa poiketa sivummalle, niille muhkuraisille pikkukaduille, joilla ei normaalisti juuri tule liikuttua. Joskus on avartavaa katsella kotikaupunkiaan turistin silmin. Vielä avartavampaa, jos antaa matkaoppainaan toimia leikki-ikäisten lasten. Ei aikatauluja. Ei selkeitä määränpäitä (paitsi poiketa matkan varrella torilla jätskillä!). :) Ei kiirettä.

Vanha Rauma on juuri sopivan pieni, että lapsikin jaksaa siellä kävellä. Kapeat mukulakiviset sivukadut eivät liiemmälti houkuttele autoilijoita, joten lasten kanssa on helppo liikkua, vaikkei reitti aina kulkisikaan suorinta tietä.

Siinä missä aikuinen ihastelee puutalojen idylliä, lapsi katselee näkymää toisenlaisin silmin. Etsii seikkailuja. Silmä hamuaa ympäristöstä potentiaalisia kiipeilypaikkoja. Lapsi kurkistelee kivijalkojen koloihin. Keksii tarinoita. Pohtii mikä eläin tai mielikuvitusolento missäkin kolossa voisi asustaa.

 

Kivenheiton päässä torilta, Vähämalminkadulta, löytyy puutalojen lomasta oivallisia kiipeilykallioita. Ehkä muutaman vuoden päästä voimme tehdä paikalle toisenlaisen retken. Jutella Naulamäen käsityöläishistoriasta ja Helsingin torista. Vielä tässä vaiheessa riittää, että paikalla on kiva kiipeillä ja seikkailla. Etsiä kallion muodoista rappusia ja nojatuoleja.

Käytyämme torilla jätskillä poikani halusi vielä kirkon viereen katselemaan ankkoja. Vappuna Rauman joessa uitettiin päiväkotien tuunaamia kumiankkoja. Sellaisiahan ei tietenkään tällä kertaa näkynyt.  Sen sijaan joen varresta bongasimme eriskummallisia kaloja. Kirkkosillan pieleen oli  ilmestynyt Maritta Nurmen kantaa ottava ja osallistava ekotaideteos Kalanmaha. Tai yksi osa siitä. Toinen osa löytyy Kylmäpihlajan majakkasaarelta. Käsittääkseni teoksen syntyyn pystyy kesän aikana kuka tahansa osallistumaan. Ohjeet kalojen tekoon löytyvät Raumarsin sivuilta. Kalaverkossa roikkuvat kalat on virkattu, nyplätty tai askarreltu kalanmuotoisen rautalankakehikon ympärille. Kalan mahaan laitetaan mitä tahansa rannalta kerättyä jätettä. Pitsikalojen mahoista voikin bongailla niin Tabasco-pulloja kuin juomatölkkejäkin. Numerot kalaverkossa ja kalojen kyljissä kuvastavat erilaisten jätteiden maatumisaikaa. Kuka tietää, ehkä joku päivä askartelemme vielä lasten kanssa teokseen lisää uiskentelijoita...

 

Lapsen näkökulmasta kirkon pihapiiri kiipeilymaastoineen ja kirkko ulkoapäin lienee kiinnostavampi kuin sen sisätilat. Vaikka toki sisälläkin kävimme, kun yksi lukuisista koittamistamme ovista (pääovi) lasten yllätykseksi aukesikin. Kaikkia ovia ei edes äkkiseltään päälle päin huomaa. Täytyy sukeltaa pusikkoon löytääkseen salaperäisimmät ovet. :)

Kirkon sisällä kiinnostavinta oli eteisaulasta löytyvä iso kirstu, aarrearkku!

Toinen käsitöitä rakastavan silmään osunut ilopilkku kirkon pihapiirissä oli tämä puun runkoa vasten parkkeerattu fillari. Pyörä oli kauttaaltaan tuunattu värikkäin virkkauksin. Huikea jämälankanöttösprojekti! Kirkon pihaan oli kokoontunut Satakunnan neulojien neulepiknikrinki neulomaan ja virkkaamaan. Harmi ettei kassissani ollut tällä kertaa kutimia mukana.

Aamulla vielä harmittelin, että missasimme alkuviikosta järjestetyt lapsille suunnatut opastetut Vanha Rauma -kierrokset.  Illalla mietin toista. Päivä oli mainio ilman opastettua kierrostakin. Lasten näköinen. Emme myöskään hypänneet Vanhaa Raumaa kiertävän junan kyytiin. Sen sijaan sellainen löytyi kirkon vierestä. Hetken istuimme junan kyydissä kaikki kolme. Vilkuttelimme ohi kulkeville turisteille. Mieleen tuli lempikirjani Pikku Prinssi. En voinut olla miettimättä kuinkakohan moni noista ohikulkijoista pystyi näkemään elefantin boakäärmeen sisällä? Moniko pelkästään äidin ja kaksi lasta istumassa tyhjän pyörätelineen päällä?

Kävellessämme autolle pysähdyin vielä hetkeksi Mantin Maailman edustalle virkkaamaan pienen palasen minäkin. Välineet ja materiaalit oli jätetty houkuttelevasti pitsiviikkolaisten iloksi. Vanha raanu oli saanut uuden elämän pirteänä tuolinpäällisenä.

Kaupunkikierroksemme oli pääsääntöisesti lasten kiinnostusten kohteiden ohjaama. Toki pysähtelimme matkan varrella myös äidin toiveiden mukaan sisäpihoille ja pihakirppiksille, yllättävän hyvin lapset viihtyivät niilläkin -Olihan pihakirppiksillä lelujakin pengottavaksi!

Jos olisin kierrellyt kaupunkia yksin tai aikuisseurassa, olisi matkan varrelle mahtunut varmasti monta pikku putiikkia. Tällä kertaa poikkesin sisälle vain yhteen. Rouva Mannerin Pop up vintagemekkokauppaa en vain voinut sivuuttaa. Mekkojen lisäksi erityisen hurmaavia olivat retrokankaista ommellut takit. Jo itse myyntitila oli vaikuttava. Näytti vähän kuin jonkun hyvällä maulla sisustetulta kodilta, ja silti ei kuitenkaan... Pakko oli kotona googlettaa lisää Rouva Mannerista: Vintagetuotteita kauppaava sisustussuunnittelija, joka samalla majoittaa kesämatkailijoita pienessä huoneistohotellissa. Ihmekös. Pop up kauppa oli siis pystytetty huoneistohotellin tiloihin. Jos olisin ulkopaikkakuntalainen, haluaisin majoittua juuri tuollaiseen hurmaavaan talovanhukseen.

Ai niin se "pelipaita". Se on ommeltu Ottobren 3/2016 Summer Camp -kaavalla. Ja jos joku on ihmetellyt miksi tuo pelipaita sana on koko ajan kulkenut lainausmerkeissä... Koska isin mielestä selässä oleva vitonen on liian pieni pelipaitaan. Niinhän se on. Muttei ollut isompaa silityskuvaa ja äitiä taisi laiskottaa, kun ei jaksanut alkaa sellaista itse aplikoimaan. Sitä paitsi minulle tuo paidan vitonen edustaa enemmän ikää kuin pelinumeroa. Ja onneksi viittä vaille viisivuotias paidan omistaja ei ole vielä turhan tarkka pelipaidan muodollisuuksista. Siinä vaiheessa, kun pelipaidalle alkaa ilmestyä tarkempia kriteerejä, eivät taida äidin ompelukset pelipaidoiksi enää muutenkaan kelvata . :)