sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Sadepäivä mökillä

Tähän asti kesä on mennyt aika pitkälti reissatessa, joten blogipäivityksiä on tullut tehtyä vähän harvakseltaan. Ennen juhannusta vietimme muutaman päivän mökillä, jonne surauttelin joitakin piristyksiä.

Toissakesänä ostin heräteostoksena hyvillä alennuksilla erään pakan lopun Arvidssonin Gläntan-kangasta. Kuosista tuli heti jotenkin mökkimäinen tunnelma ja ostin palasen ommellakseni siitä joskus mökille uudet verhot. Pariinkin otteeseen olen tainnut mökillä mitat ikkunasta ottaa ja aina hukannut muistilappuni ennen kuin olen saanut inspiraatiota ommella verhot. Tällä kertaa pakkasin mökille mukaan ompelukoneen, jotta tulisivat nuo verhot lopulta valmiiksi. Kangasta oli juuri sen verran, mitä pakan lopussa oli ollut jäljellä, 230 cm. Järkeilin, että jos oikein sovittelisi, siitä saisi isompaan ikkunaan paneeliverhot ja yli jäävästä 50 cm leveästä sivukaitaleesta pätkimällä vielä matalan verhokapan keittiön ikkunaan. Rypyttäessä eivät nuo kapan saumakohdatkaan jääneet häiritsemään.


Toissakesänä päivitin myös mökin vanhan leikkimökin uuteen maalipintaan. Tai tarkemmin ottaen sellaista ei sisätiloissa koskaan aiemmin ollutkaan, pelkkä rouhea ajan patinoima puupinta. Tuolloin ostin myös Vallilan Seilori-kangasta mökin uusia tekstiilejä varten. Viime kesänä mökkeilyt jäivät kuitenkin jostain syystä tosi vähälle ja niinpä tuo leikkimökin sisustuksen viimeistelykin jäi vaiheeseen. Leikkimökin edellisistä käyttäjistä nuorempi pääsi juuri ripille, joten mökki oli viimeiset vuodet ollut lähinnä hämähäkkien tyyssija, joka oli saanut rauhassa pölyttyä jo vuosia. Vanhaan leikkimökkiin tuli heti pirteämpi ilme maalaamalla sisätilat valkoisella ja pienet puukalusteet punaisella. Koska kotona ei toistaiseksi leikkimökkiä ole, on tämä fiksauksen jälkeen ollut mökkireissuilla ahkerassa käytössä.


Lisäväriä leikkimökkiin saatiin, kun nuorimmaisen kummitäti toi mökkituliaisina leikkimökkiin uuden pirteän astiaston.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti