Kesäyöt keskelle kaamosta

Harmillisesti poikani on perinyt sekä isänsä että äitinsä puolelta juuri sen geenin, mikä kasvattaa likipitäen kaikkiin kenkälesteihin liian leveän jalkaterän.  Yritäpä niihin sitten tunkea vielä villasukkaa kenkiin. Onneksi ääreisverenkiertoon liittyvät ominaisuudet ovat kuitenkin periytyneet pelkästään isänsä puolelta. Näin ollen villasukat ovat pojalleni lähes aina tarpeettomat. Muutamissa tilanteissa sellaiset kuitenkin olisi hyvä olla olemassa, kuten vaikkapa luistimissa. Yllätys, yllätys, kaikki olemassa olevat villasukat olivat tottakai liian paksut luistimiin tungettaviksi.

Huomasin Novitalta tulleen lankauutuuden, Venla näytti esim. Nalleen verrattuna huomattavasti ohuemmalta. Ostin kokeiluun kerällisen ja päätin neulaista siitä sukat pojalleni. Malli olisi oltava yksivärinen, sillä toista samanpaksuista villasukkiin soveltuvaa lankaa ei varastoistani löytynyt. Päädyin Niina Laitisen Kesäyö-malliin, jossa yksivärisenäkin olisi kuitenkin joku pieni juju. Pintaneuletta oli helppoa ja nopeaa neuloa ja ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä. Itse olen ladannut aikoinaan Niina Laitisen sukkakalenterin vuodelle 2015, josta tuo samainen sukka löytyy kesäkuun sukkaohjeena.

Venlaa oli mielestäni miellyttävä neuloa ja lanka tuntuu riittoisalta. Kerästä tulisi helposti vielä toisetkin sukat, ainakin tässä koossa. Kokoon 34 loin 60 silmukkaa puikoille nro 2,5. Vähän tuo varsi jää näissä lörpöttämään, kun joustinta on vain yläreunassa. Mutta eivätpä villasukat tämän herran jaloissa muutenkaan kauaa pysy, oli sitten joustinta tai ei. Luistimiin mahtuivat, ja jaloissa luistelun ajan pysyivät, joten tehtävä suoritettu.

Valokuvien otto talviaikaan on jotenkin erityisen hankalaa. Luonnonvalo on kortilla, sillä sekä töihin lähtiessä että töistä palatessa on hämärää. Salamaa en tykkää, tai osaa käyttää. Kuvista pakkaa tulemaan pimeitä ja suttuisia tai vähintäänkin keltaisia. Erityisen hankalaa on tuo liikkuvan kohteen (=lapsi) kuvaaminen. "Jonain päivänä opettelen..." -listallani on toki myös tuo valokuvaus. Että opettelisi ihan oikeasti valokuvaamaan ja peräti ymmärtäisi jotain kameran säädöistä. Talven pimeyttä manatessa mieheni toi minulle neulomisvaloksi kaamoslampun. Päätin kokeilla tuota kaamosvaloa myös valokuvaukseen. No eivät ole ainakaan kuvat pimeitä tai keltaisia. :) Aika kovan varjon kaamosvalo näihin kuviin toki heittää.

Miten dinosaurukset liittyvät näihin sukkiin? Eivät niin mitenkään, mutta eräänlaiseksi kuvausperinteeksi on muodostunut, että käsitöitä kuvaillessani poikani saa valita kuviin mukaan aina jonkin lelun. Ensimmäiset pari kuvaa otettiin tällä kertaa vahingossa ihan vain villasukista. Sitten poikani huudahti: "Mutta äiti! Unohtui lelu!!!" Tarkan valikoinnin jälkeen kuvat stailattiin tällä kertaa dinosauruksilla. :)

Totoro-sukat

Ghibli-animaatioista Tororo on yksi suosikeistani, joten pitihän minun tehdä itselleni Totoro-sukat. Aiemmin olen käyttänyt Ghibli-teemaa Jiji-lapasissa, jotka neuloin pojalleni. Pinterestistä löytyi mukavasti erilaisia Totoro-variaatioita ruutupiirroksina. Yhdistin sukkiini parin eri Totoro-kaavion ideat muokaten hieman kumpaakin. Lähtökohtana oli Hairykrishnan Totoro washcloth -malli, jossa minua kuitenkin häiritsi tuo sateenvarjo, tai se, että sateenvarjo ei ollut kädessä, vaan lähti mystisesti keskeltä päälakea. Ehkä Totoro pitää sateenvarjosta kiinni selkänsä takana? Asia vaivasi minua siinä määrin, että päätin muokata kuviota sateenvarjon osalta. Löysin Pinterestistä toisen kuvan, Dovasdivan Totoro in the snow, jossa Totoro piti kädessään sateenvarjoa. Tässä kuva jäi kuitenkin mielestäni toispuoleiseksi, ja sateenvarjo näytti jotenkin suhteettoman suurelta. Sitäkin pitäisi muokata.  Ryhdyin luonnostelemaan näistä kahdesta kuvasta jonkinlaista fuusiota, aluksi hyvinkin perinteiseen tapaan ruutupaperille. Lopulta naputtelin lopullisen version Stitch Fiddlellä sähköiseen muotoon.

Lankana käytin Novitan Nallea, puikot nro 2,5. Loin 80 silmukkaa, joilla neuloin 1o, 1n joustinneuletta 13 kerroksen verran. Ruutupiirrokseni on 40 silmukan levyinen, toiselle puolelle sukan vartta toistin tuota kaavion yläosan sadepisarakuviota, Totoro ja ystävänsä seikkailevat siis vain toisella puolen sukan vartta. Itselläni on melko paksut pohkeet ja halusin sukista pitkävartiset, tuo 80 silmukan määrä tuntui siis passelilta, mutta periaatteessa sukan varsi on muokattavissa pienemmällekin silmukkamäärälle kaventamalla tuota toisen puolen sadepisaraosuutta. Kunhan silmukoiden kokonaismäärä on jaollinen viidellä, jotta sadepisarat toistuvat tasaisesti.

Kuvio-osan jälkeen kaventelin sukan vartta aina joka viidennellä kierroksella 4 silmukan verran (1 kavennus jokaiselle puikolle) kunnes silmukkamääräksi jäi 56 silmukkaa. Kantalappua aloitellessa jaoin silmukat puikoille siten, että iso Totoro asettuisi säären ulkosivulle ja pikkuhahmot säären etuosaan.

Kuviossa on paikoin melko pitkiä langanjuoksuja, joista harmillisesti jää tuo takalangan sitomiskohta hitusen paistamaan läpi valkoisesta taustasta. Toisaalta tässä tapauksessa nuo valkoisen läpi kuultavat langansidonnat tavallaan sopivatkin kuvioon esittäen taustalle jääviä kaukaisempia sadepisaroita. Aloitettuani nämä sukat, törmäsin Maikin kontti -blogissa menetelmään, jossa nuo pitkät langanjuoksut sidottaisiin nurjalle nurjien silmukoiden avulla. Ehkä seuraavaan kinkkiseen kirjoneuleeseen koittaisin tätä tapaa. Näissä sukissa en viitsinyt enää kesken kuvion vaihtaa langansidontatapaa. Paistakoon pisarat sateenvarjon alla läpi. 

Tein sukista sinivalkoiset, en siksi, että tuo alkuperäinen Hairykrishnan malli oli juurikin sinivalkoinen, vaan koska halusin sukista parin syksyllä ompelemalleni sadepisaramekolle. Mekosta on tullut yksi lempivaatteistani, mutta harmillisesti en omista yksiäkään tummansinisiä villasukkia. Ja minähän en varsinkaan tähän vuodenaikaan selviä päivääkään ilman villasukkia. Projektia aloittaessa en oikein osannut arvioida paljonko tummansinistä lankaa kuluisi. Varastoissani oli jo pitkään marinoitunut yksi kerä tummansinistä Nallea, arvelin sen riittävän, vaan eipä riittänyt. Kuvittelin pikaisesti hakevani sitä lisää kaupasta, mutta selvisikin, että väri oli juuri poistumassa valikoimasta. Jouduin kiertämään useammankin kaupan, kunnes lopulta löysin haluamani värin. Olisihan sitä toki sosiaalisen median kautta joltain joku nyssäkkä löytynyt, mutta olisi tuskallista jäädä odottelemaan postipakettia viittä vaille valmiiden sukkien kanssa. :)

Mummun herkkukakku

Lasteni (ja minunkin) ehdoton kakkusuosikki on äitini tekemä rusinakakku. Lapset ovat nimenneet sen tekijänsä mukaan mummun herkkukakuksi. :) Vuoden vaihteessa kysyin viimein äidiltäni reseptin kakulle. Kakku on helppo leipoa vaikkapa lasten kanssa yhdessä, sillä munia ei vatkata, vaan kaikki ainekset ainoastaan sekoitetaan keskenään.

Resepti oli kuulemma alunperin jonkin kahvipaketin kyljestä, vaikkei kakussa kahvia olekaan. Äitini on sitä jonkin verran muokannut omanlaisekseen. Äidiltä saamani mitat olivat vähän suurpiirteisiä, saneli ulkomuistista alkuperäisen reseptin mitat, mutta kertoi samalla ottaneensa hieman omia vapauksia reseptin aineksissa ja mittasuhteissa. Ensimmäisen version leivoin aika pitkälti tuon alkuperäisreseptin mukaan, eikä siitä tullut ollenkaan niin mehevä, kuin äitini leipomasta kakusta. Ennen seuraavaa kakun leipomista oli otettava tarkentava puhelu äidille ja selvitettävä, mitä tarkalleen ottaen olivat nämä hänen mainitsemansa soveltamiset reseptissä. Tässä toisessa versiossa pääsin jo ainakin hyvin lähelle äitini leipoman kakun makua ja koostumusta.

Päätin siis kirjata tuon sovelletun reseptin itselleni muistiin tänne blogiin. Irralliset paperilappuset kun tuntuvat allekirjoittaneelta menevän aina hukkaan. Toivon mukaan resepti pysyy täällä tallessa ja ehkä siitä on iloa jollekin muullekin herkkusuulle. Varoituksen sanana todettakoon orjallisen tarkasti reseptien mittasuhteita noudattaville, että väljyyttä löytyy vielä tässäkin reseptiversiossa, sillä kaikkia aineita en minäkään mitannut piirun tarkasti.

MUMMUN HERKKUKAKKU

2 kananmunaa
vajaa 3 dl sokeria (ehkä n.2 3/4 dl)
150 g sulatettua voita
1 kermaviili
1 dl rusinoita + n. 1dl rusinoiden keitinvettä
reilu 4 dl vehnäjauhoja
2 tl kardemummaa
2tl kanelia
1 tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta

Keitä rusinoita n. 5 min. Kaada ylimääräinen vesi pois ja jätä rusinoiden pohjalle arviolta n. 1 dl keitinvettä. Anna vähän aikaa jäähtyä. Munat ja sokeri sekoitetaan kevyesti keskenään (ei siis vatkata). Lisää joukkoon voisula, kermaviili sekä rusinat + neste. Sekoita 3½ desiin jauhoja leivinjauhe, sooda, kaneli ja kardemumma. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää loput jauhot asteittain tunnustellen taikinan koostumusta. Jauhojen määrä riippuu kai vähän siitä, paljonko tuota keitinvettä jätti rusinoille. Oikea jauhomäärä on silloin, kun taikina jää melko notkeaksi, muttei ole kuitenkaan aivan läpeensä löysää.

Voitele kakkuvuoka ja ripottele reunoille korppujauhoja tai mannasuurimoita. Paista kakkua uunin alatasossa 175 asteessa n. 50 minuuttia.

En tiedä mikä merkitys on ainesosien järjestyksellä, mutta ensimmäisellä kerralla laitoin jauhot ennen rusinoita, voita ja kermaviiliä, kun taas jälkimmäisellä kerralla lisäsin jauhoseoksen vasta viimeisenä. Joka tapauksessa jälkimmäinen versio oli maultaan huomattavasti ensimmäsitä makoisampi ja mehukkaampi. Alkuperäisohjeessa tuo rusinoiden keitinvesi valutetaan pois, mutta äitini totesi ettei ole sitä "niin tarkasti kaatanut pois". Ensimmimmäisellä kerralla kaadoinkin sen lähes kokonaan pois, jälkimmäisellä kerralla jätin rusinoiden joukkoon nestettä reilusti. Ilmeisesti juuri tuo rusinoiden keitinvesi tekee kakusta mehukkaan ja kuohkean.

Origamimekko

 

Ompelin siskontytölle joululahjaksi bodymekon Ottobren (4/2016) Two-In-One -kaavalla. Ohjeessa hihansuille olisi tullut joustonauha, halusin mieluummin keltaiset kanttaukset. Vähän myös lyhensin hihoja kaavan mitoista. Ohjeessa mekkoon olisi tullut kaksi alareunastaan pyöreään taskua, tähän laitoin vain yhden, malliltaan hieman kulmikkaamman taskun..

Aika vähän olen ommellut mitään vuorillista, eikä tässäkään varsinaisesti vuoria ollut, silti aivot meinasivat välillä nyrjähtää jo pelkästään tuon päällekkäin ommeltavan body- ja mekko-osan kanssa. Ohjetta joutui siis seuraamaan tavanomaista tarkemmin, kun oma järki ei aina sanonut miten kankaat tulisi asetella ja missä järjestyksessä saumat tulisi ommella.