Talviloma ilman ihmeellisempia suunnitelmia oli oikeastaan aika mukavaa. Työpäivät ovat viime aikoina venyneet turhan pitkiksi, eikä aikaa ja intoa ompelulle ole ollut. Esikoisen hihansuut pakkaavat jäämän lyhyiksi useammassakin paidassa ja vaatelipasto kaipasi päivitystä. Ompluloma tuli siis juurikin passeliin aikaan pojan paitavastojen täydentämisen kannalta.
Taannoin Hellapuusta ostamassani tilkkusäkissä oli palanen tällaista harmaata rataskangasta. Tilkku oli sen verran pieni, ettei sen korkeus riittänyt paidan koko etumukseen Päätin yhdistää rataskankaan mustan trikoon kanssa. Tein muutamia luonnoksia paperille ja lopulta päädyin tällaiseen viistomalliin.
Kaavat piirsin vanhan paidan pohjalta lisäillen nykyiseen paitaan hieman reilummat saumavarat, jotta uuteen paitaan jäisi hieman kasvun varaa. Piirsin paidan etuosan kaavan kokonaisena, koko leveydeltään. Kaavasta kokeilin taittelemalla sopivalta tuntuvan kankaiden vaihtumiskohdan. Kankaita leikatessa käytin siis kokonaista kaavaa hyödyntäen kaavaan tekemiäni taitoksia. Paidasta tuli aika kiva. ...Ja tilkkulaatikko pursuilee edelleen, ehkä tällaisia yhdistelmiä pikku tilkkuja hyödyntäen tulisi tehdä rohkeasti enemmän.