Jalispaita

Poikani on toivonut taskupaitaa. Paikallisesta kangaskaupasta bongasin tuollaista jalkapallokangasta, jonka näin heti raglanhihaisena jalispaitana. Siihen saisi sopimaan myös rintataskun.

Käyttäjän ensikommentti oli, että tasku oli liian pieni. Ja liian korkealla. Siihen ei kunnolla käsi mahdu. No eipä ei. Kommunikointikatkos paidan saajan ja ompelijan välillä. Työlistalle kirjataan paita, jossa kädet saa taskuun! :)

Pienen harkinnan jälkeen tämäkin taskumalli kävi. Sinne sai jemmattua piiloon pikkuesineitä. :) Lopulta poika oli niin tyytyväinen uuteen paitaansa, että virallisen pelipaidan sijaan halusi pukea tämän jalisharkkoihinsa.

Paidan kaava on Bla Bla (OB 1/2016) lyhythihaiseksi ja suorahelmaiseksi muokattuna. Tasku on omaa sovellusta.

Kaavan testailua

Normaalisti maximekot voi unohtaa tällä päärynävartalolla, jossa yläkroppa on melkeinpä kaksi vaatekokoa pienempi kuin alakroppa. Kaupan maxit näyttävät lähes järjestään pöljiltä päälläni. Edellis keväänä tosin onnistuin vahingossa heräteostona ruokakauppareissullani löytämään päälleni istuvan maximekon Cittarista.

Maximekon pukeminen tähän varteen oli siis haastavaa, muttei mahdotonta. Tykästyin Ommellisen Mekkosen kaavaan, joten päätin kokeilla, taipuisiko se muokattuna myös maximekon pohjaksi. Piirtelin kaavan yläosan Mekkosen kaavalla, mittailin tuosta cittarimekostani sopivan pituuden, alahelman leveyden ja kaarevuuden. Tämän jälkeen piirsin jokseenkin suoran, loivasti helmaa kohti levenevän linjan lantiolta alahelmaan.

Kankaan kuosi on jotain aivan muuta, kuin olin etukäteen ajatellut. Kangaskauppaan marssiessani olin menossa hakemaan kukkakangasta, jotain isoja ruusuja ehkä. Vaan eipä sellaista löytynyt. Kun mitään sen tapaistakaan ei paikallisesta kangaskaupasta löytynyt, päätin keräillä kärryyn pinon ehkä-kategorian kangaspakkoja. Lopulta päädyin vähän huvittuneen nostalgisin fiiliksin tällaiseen punamustaan jättitiikerikuosiin. Kuosi toi etäisesti mieleeni 7.-luokalla ompelemani hupparin. Saimme tuolloin vapaat kädet valita hupparikankaan. Ystäväni kanssa olemme monasti jälkeenpäin nauraneet, että kaikista maailman kuoseista valitsimme mustavalkoisen tiikerikuosin neonpunaisilla tehosteraidoilla! Nyt taitaa olla ympyrä sulkeutumassa, kun ompelin maximekon punamustin maxitiikeriraidoin. Ei sentään sitä neonpunaista. :D

Yleensä kankaiden kanssa käy niin, että mitä ihanampi kangas, sitä pidempään jemmailen sitä varastossa, koska kangasta ei malta leikkailla, jos vaikka jotain meneekin pieleen. Vähemmän vakuuttavista kankaista tulee yleensä ommeltua paljon nopeammin, kun ei niillä niin väliksi, jos sitten kiville karahtaisikin. Kangas oli siis mitä loistavinta kaavantestailukangasta. Edullistakin vielä (ihmekös)! :D Kangasta leikatessa myyjä huomasi toisessa reunassa lähellä hulpiota muutamia reikiä. Myyjä kysyi oliko minulle ok, jos leikkaisikin kangasta samaan hintaan tuplamäärän, jotta saisin varmuudella suunnittelemani mekon tehtyä. Kuulin sisäisen Sulo Vilenini vastaavan myöntävästi. Toki, kun kerran halvalla sai. Huomasin ajelevani kotiin mukanani reilu 3 metriä punamustaa hieman kiiltäväpintaista jättitiikerikangasta. Härregud!

Saumurin paininjalan alla kangas taipui mukisematta tahtooni, mutta ompelukoneen kanssa tuolla kiiltäväpintaisella liukkaalla plurulla, mitä lie keinokuitusekoitetrikoota sitten ikinä onkaan, oli aivan oma tahtonsa. Alunperin suunnittelin tekeväni pääntien ja hihansuut kuten edellisessä mekkosesessakin kääntämällä kankaan nurjalle ja tikkaavani kaksoisneulalla. Tällä kankaalla kaksoisneula teki hyppytikkejä eikä taitos näyttänyt hyvältä. Suunnitelma B: Kanttasin pääntien ja hihansuut foe-nauhalla. Helman kanssa joutui käyttämään enemmän luovuutta, sillä helman halusin temppuiluista huolimatta tikata kaksoisneulalla. Tätä varten leikkelin kaavapaperista kapeita soiroja, jotka ommellessa ujutin paininjalan alle kankaan nurjalla puolella. Kaavapaperia apuna käyttäen kaksoisneulankin ommel oli moitteetonta. Oma operaationsa oli toki repiä lopuksi nuo kaavapaperisoirot pois.

Mutta mitä ihmettä tuosta lopusta kankaasta tekisi??? Päheät leggarit? Mielessä on ollut ommella joskus itselle leggarit, kun vain löytäisi sopivan kaavan. Tämä kangas lienee omiaan tuollaisenkin kaavan testailuun. :)

Mekkonen

Ommellisen mekkokaava on ompelupiireissä ollut kovasti tykätty, joten pakkohan tuota oli itsekin kokeilla, kun äitini Suuri Käsityö -lehteä (SK 4/2017) selaillessa törmäsin kyseiseen kaavaan. Ja kiva mekosta tosiaan tulikin. Kangaslaatikossani on tosi pitkään marinoitunut tämä mustavalkoinen lintukangas. En edes enää muista tilasinko sen Poppanavakasta vai Jyväskylän kangaskaupasta, muistaakseni jommasta kummasta, mutta tuskin sitä aika päiviin on enää ollut edes saatavana. Kangas on melko ohutta ja laskeutuu kivasti, muttei ole kuitenkaan niin läpikuultava, mitä aluksi pelkäsin valkoisen pohjavärinsä vuoksi olevan. Mekosta tuli ehdottomasti yksi kesän lempivaatteista!

Tykkään kovasti kankaan kuosista, mutta vähän taas jännitti kuviokohdistusten osuminen mekon ensimmäisellä sovituskerralla. Pelkäsin tuota rinkulaa vasemman rinnan päällä, kuvion ollessa 5 cm alempana olisi varmaan päätynyt kotimekoksi. :)

Kaula-aukon ja hihansuiden käänteet tein ensimmäistä kertaa niin, että pelkästään taitoin kankaan nurjalle ja tikkasin käänteen kaksoisneulalla  Ainakin tällä kankaalla toimi. Reunasta tuli siisti ja tekniikka oli helppo ja nopea. Ehdottomasti käytän toistekin mekkoja ommellessa.

Oona ihmemaassa

Liisa ihmemaassa -kangas kaipasi mielestäni kaverikseen tylliä. Koska kuosi on hullunkurisen hauska, koko mekkokin voisi olla leikkisä. Klassikkosatu sinällään ei ole vielä tyttärelleni  tuttu, niinpä hän nimesikin mekon Oona ihmemaassa -mekoksi. :)

Kaava on oma muunnelma vanhoista tyllimekoista sekä sekoitusta Ottobren Lucy in The Sky sekä Paperplane mekoista. Helmassa tyllin alla on yksiväristä pinkkiä trikoota. Tylli on taitettu korkeussuunnassa kaksinkerroin niin, että alempi kerros jää ylempää korkeammaksi. Alemman tyllikerroksen alareunaan on ommeltu kapea satiininauha koristamaan reunaa. Pääntie ja kädentiet on huoliteltu hieman kiiltäväpintaisella kuminauhakantilla.

Nyt on tullut ommeltua kaksi tyllihörhöunelmaa peräkkäin, seuraava ompelutyö ehkä jotain vähän vähemmän prinsessamaista. :)

Keijumekko

Tyttäreni oli menossa hyvän ystävänsä synttäreille. Ehdotin, että menisimme ostamaan synttärilahjaa, mutta neiti ilmoitti päättäväisesti, ettei halunnut lelukauppaan, vaan halusi minun ompelevan lahjaksi prinsessamekon. Hmm... ei tästä nyt taida tapaa tulla, mutta kun kesäloma kerran on ja säätiedote oli luvannut sadetta seuraaviksi kahdeksi päiväksi, päätin toteuttaa tyttäreni toiveen. Yhteistuumin marssimme kangaskauppaan ja tyttäreni sai vapaat kädet valita kankaan rinsessarimpsumekkoon.

Kuvittelin, että valinta olisi jotain elsamaisen vaaleansinistä tai vähintäänkin pinkkiä. Vaan ei. Päättäväisesti tyttäreni valitsi harmaan blingblingperhoskankaan. (Ei onneksi sentään sellaista irtohilemallia!) Kangasvalinta löi hieman ällikällä, mutta luvattu mikä luvattu.

Tyllillä ja kiiltävin kuminauhakanttauksin mekosta tulikin lopulta keijumaisen kepeä. :) Oikeastaan aika kiva, vaikkei kyseinen kangas olisi iki maailmassa omaan päähäni pälkähtänyt. Kaava on mukailtu Lucy In The Sky -mekosta (OB 4/2016). Viime kesänä tein kaavaa pohjana käyttäen tyttärelleni Elsa-mekon. Muistelin, että kaula-aukkoa joutui tuolloin hieman pienentämään lyhentämällä olkainosaa, muuten malli oli melko tyköistuva. Niinpä piirsin tällä kertaa kaavan yläosan 98 koossa ja mukailin alaosan 104 kokoon. Helmaan en käyttänyt kaavaa lainkaan, vaan leikkelin summanmutikalla hieman kaarevat palaset valkoisesta hieman kiiltäväpintaisesta trikoosta. Varastoista löytyi n. 30 cm korkea tyllisoiro, jonka leikkelin kahdeksi yhtä leveäksi soiroksi (ehkä 1,5m levyisiksi) . Lähelle alareunoja ompelin ohuen satiininauhan. Sitten taitoin tyllisoirot korkeussuunnassa kahtia niin, että alareuna jäi pidemmäksi kuin yläreuna. Satiininauha kiertää siis ainoastaan tyllin alemmassa kerroksessa, ylempi, hieman matalampi päällikerros tuo mekkoon kuitenkin lisää volyymiä. Pitkällä tikillä ja kireällä ylälangalla ompelin taitosreunan rypytystä varten. Kiristelin tyllin saman mittaiseksi helmaosan yläreunan kanssa ja aputikkasin tyllin taitosreunastaan helmaosiin kiinni. Yhdistin yläosan ja helmaosan sekä sivusaumat saumurilla. Viimeiseksi olkasaumat. Pääntien ja kädentiet kanttasin kiiltävävällä kuminauhakantilla.

Koesovituksessa helmat ainakin liehuivat komeasti. Toivottavasti mekon kanssa leikitään vielä monta iloista rinsessa- ja keijuleikkiä. :)

Seikkailupäivä Noormarkun ruukilla

Alkuviikon sadepäivät ovat kuluneet ommellessa. Vihdoin aurinkokin näyttäytyi! Kesäisten kelien myötä lähdimme maakuntamatkailemaan ja poikkesimme lasten kanssa piknikille Noormarkun ruukille. Ahlströmin ruukin alueelle olisi tarjolla opastettuja kierroksiakin, joilla voisi perehtyä alueen mielenkiintoiseen historiaan. Talvella vietimme työporukalla koulutuspäivää ja kiertelimme alueella oppaan johdolla. Lasten kanssa teimme kuitenkin kesäisen omatoimiseikkailuretken ilman opastusta.

Kun ympärillä ei ole keinuja, kiipeilytelineitä ja trampoliineja, tekemistä löytyy ympäröivästä kauniista luonnosta. Puistoalueen vanhat tammet ovat oivallisia kiipeilypuita. Lehmusvanhusten koloihin ja halkeamiin kelpaa kurkistella. Lapsen mielikuvitus keksii niihin vaikka mitä asukkaita.

Puistoalueella kulki muutamia satunnaisia matkaajia, mutta käytännössä saimme viettää kesäpäivää täysin omassa rauhassa. Lapset nauttivat seikkailumaastosta, äiti kauniista näkymistä ja auringon paisteesta. :)

Joen yli kulki useita kauniita puusiltoja. Jokaisen yli piti kulkea ja kurkistella kosken kuohuja tai liplattavia ulpukan lehtiä. Siltoja pitkin pääsi myös pikkuruisille saarille. Tutkittavaa ja seikkailtavaa löytyi yllin kyllin ilman opastuskierrostakin.

Poikani päällä alkuviikosta valmistunut merirosvopaita. Kangas tilattu Kangas-Mallasta. Kaavana lyhythihaiseksi muuntelemani Bla Bla (OB 2016/1). Tyttären päällä jo viime syksynä ompelemani, mutta kuvaamatta jäänyt Ryhmä Hau -mekko. Mekon kaava pienin helmamuunnoksin toteutettu Paperplane (OB 3/2016).

Porkkana-voikukkakakku

Oltuani viikon reissussa piha oli tulvillaan voikukkia. Poikani totesi iloisesti: -Äiti, nyt meillä on oikea puutarha, kun on näin paljon kukkia! Niinpä. Asenne ratkaisee. Päätin korjata omaanikin. Parin viime vuoden aikana mielenkiintoni villiyrttejä kohtaan on herännyt. Niiden käyttö vain on ollut vielä kovin vähäistä. Päätin murtaa jälleen yhden ennakkoluuloistani -voikukat. Lapsuudesta muistan voikukan karvaan maun, kun varresta tihkuvaa "maitoa" päätyi vahingossa suuhun. Tiedän, että voikukkia voi käyttää mm. salaattiin, mutta eipä ole tullut kokeiltua, kun tuo karvaanmakuinen muisto lapsuudesta on puskenut mieleen.

Mutta että voikukkia voi käyttää paljon muuhunkin kuin salaattiin. Maistoin kukan terälehtiä. Ei yhtään karvaita. Oikeastaan aika hyviä. Ja kuinka ollakaan, samana päivänä törmäsin The little village -blogissa voikukkacroisantteihin. Postauksesta löytyi linkki myös Kototeko-blogiin, josta löytyi jotain vielä jännittävämpää: voikukkakakku! Jotain niin pöhköä, että sitä oli pakko lähteä varovasti kokeilemaan. Kototeko-blogiassa porkkanaraaste oli kokonaan korvattu voikukan terälehdillä. Itse en uskaltanut vielä samalla tavalla hurjastella. Mieheni kun ei lupautunut syömään kakkua laisinkaan. Päätin kokeilla ensin pienemmässä määrin voikukkaa, joten muokkasin Sannan reseptiä.

***

Porkkana-voikukkakakku

3 munaa

2,5 dl sokeria
1,5 dl voikukan terälehtiä
5 dl porkkanaraastetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
1 rkl kanelia
150 g voita
1 rkl hunajaa

kuorrutus:
175 g Philadelphia juustoa
80 g voita
2,5 dl sokeria

Munat ja sokeri vatkataan. Joukkoon lisätään nypityt huuhdellut terälehden ja porkkanaraaste. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään massaan. Lopuksi loraus juoksevaa hunajaa ja hieman jäähtynyt voisula. Paistetaan vajaassa 200 asteessa n. 30 min.

Annoin kakun jäähtyä ja mehustua jääkaapissa seuraavaan päivään ennen kuin tein kuorrutteen. Kuorrutteessa huonenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri vatkataan sähkövatkaimella. Kuorrute levitetään tasaisesti kakun päälle ja koristellaan.

***

Terälehtiä maistellessa totesin keltaisen osan olevan parasta. Sellaisenaan terälehtiä maistellessa tyven valkoinen höttö, siis se joka aikanaan lennättää siemenen tuulen mukana, tarrasi helposti kitalakeen. Varmaan tuon hötönkin olisi voinut kakkuun laittaa, mutta aloin hifistellä ja leikkasin kakkuun vain nuo keltaiset osat. Tällä hifistelytyylillä tuo alkuperäisen ohjeen 6 dl nypittyjä voikukan terälehtiä olisi kestänyt kieltämättä melko kauan. :D

Entä miltä se maistui? Ihan törkeen hyvää, joskin näillä suhteilla luonnollisestikin enemmän porkkanamainen, herkullista silti. Ensi kerralla uskallan jo isommalla suhteella voikukkaa. Ehkä fifty-fifty. Ennakkoluuloista huolimatta mieskin suostui kakkua syömään. :)