torstai 15. kesäkuuta 2017

Seikkailupäivä Noormarkun ruukilla


Alkuviikon sadepäivät ovat kuluneet ommellessa. Vihdoin aurinkokin näyttäytyi! Kesäisten kelien myötä lähdimme maakuntamatkailemaan ja poikkesimme lasten kanssa piknikille Noormarkun ruukille. Ahlströmin ruukin alueelle olisi tarjolla opastettuja kierroksiakin, joilla voisi perehtyä alueen mielenkiintoiseen historiaan. Talvella vietimme työporukalla koulutuspäivää ja kiertelimme alueella oppaan johdolla. Lasten kanssa teimme kuitenkin kesäisen omatoimiseikkailuretken ilman opastusta.



Kun ympärillä ei ole keinuja, kiipeilytelineitä ja trampoliineja, tekemistä löytyy ympäröivästä kauniista luonnosta. Puistoalueen vanhat tammet ovat oivallisia kiipeilypuita. Lehmusvanhusten koloihin ja halkeamiin kelpaa kurkistella. Lapsen mielikuvitus keksii niihin vaikka mitä asukkaita.



Puistoalueella kulki muutamia satunnaisia matkaajia, mutta käytännössä saimme viettää kesäpäivää täysin omassa rauhassa. Lapset nauttivat seikkailumaastosta, äiti kauniista näkymistä ja auringon paisteesta. :)


Joen yli kulki useita kauniita puusiltoja. Jokaisen yli piti kulkea ja kurkistella kosken kuohuja tai liplattavia ulpukan lehtiä. Siltoja pitkin pääsi myös pikkuruisille saarille. Tutkittavaa ja seikkailtavaa löytyi yllin kyllin ilman opastuskierrostakin.



Poikani päällä alkuviikosta valmistunut merirosvopaita. Kangas tilattu Kangas-Mallasta. Kaavana lyhythihaiseksi muuntelemani Bla Bla (OB 2016/1). Tyttären päällä jo viime syksynä ompelemani, mutta kuvaamatta jäänyt Ryhmä Hau -mekko. Mekon kaava pienin helmamuunnoksin toteutettu Paperplane (OB 3/2016).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti