Edellinen siskontytölleni ompelema kaavantestaus meni vähän kaseikkoon. Tästä lannistumatta uutta kaavaa lähdin kokeilemaan nytkin. Tällä kertaa se kannatti. Ihastuin tähän Roses On Grey (Ottobre 4/2016) kaavaan ja varmasti tulen käyttämään sitä toistekin. Hihat eivät ole ihan perus raglaa, vaan etu-ja takakappaleet ovat ylhäältä vähän kaarevat (...mikä ei näissä kuvakulmissa kylläkään näy). Melkein jopa pitäydyin alkuperäiskaavassa, ainoa muutos, jonka tein, oli se, että ompelin leveyden koon 98 mukaan ja pituuden koossa 104. ...Ja taskua taisin vähän soveltaa... Pituutta voisi laittaa vaikka hiukan enemmänkin. Tai sitten voisi kokeilla myös leveää resoria helmaan. Mutta tosi kiva näinkin.
Tällä kertaa valitsin vihreän Pupujunan kaveriksi valkoisen. Paljon raikkaampi tuli tästä väriyhdistelmästä, kuin tuosta siskontytölle tekemästäni musta-vihreästä mekosta. Ja paljon kapeampi. Ja istuvampi.
Pupumekko sopii kivasti pääsiäispuuhiin. Meillä virpomisoksat pääsivätkin tänä vuonna ihan uuteen käyttötarkoitukseen: Niistä tuli karvamadon poikasia. :D
Ompelin jouluksi siskontytölleni vihreästä Pupujuna-kankaansta leggarit. Joulukiireiden keskellä jäivät kuvaamatta, ennen pakettiin laittoa. Lupasin toimittaa jälkitoimituksena leggareihin sopivan yläosan. Tuon yläosan ompelu ja toimitus otti aikansa, koska maaliskuussa vasta sain aikaiseksi.
Koska mekon oli tarkoitus tulla pupuleggareiden kaveriksi, en halunnut ommella sitä kokonaan Pupujunasta. Yksiväristä vihreää trikootakaan ei löytynyt sopivassa sävyssä. Pitkään mietin mustan ja valkean alaosan välillä. Lopulta järkeilin, että kaksivuotiaan kanssa musta lienisi käytännöllisempi väri, ihan vaan koska... No... Joku merkillinen kirous piilee valkoisissa vaatteissa. Ei sillä etteikö kaksivuotiaalle vaatteiden tahriintuminen olisi muutenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta sen kerran kun laittaa valkeat vaatteet, voi ainakin olla ihan varma, että tomaattikastikkeet tai mustikkasopat lentävät takuuvarmasti syliin.
Uuden kaavan testaaminen silloin, kun sovituskappale itse ei ole paikalla on aina vähän riski. En ole ihan vakuuttunut kannattiko se tällä kertaa. Olin joskus leikellyt valmiiksi kaavat Ottobren Wood Mouseen (4/2014). Tarkoitus oli tuolloin ommella mekko omalle tytölle, vaan eipä tullut tehtyä ja kaavat jäivät pieneksi. Lehteäkään ei enää ole, olin sen tuolloin kirjastosta lainannut. Muokkasin kaavaan itse nuo sivutaskut, kun ajattelin niiden keventävän muuten hieman raskasta alaosaa. Ihan en nyt ole tähän tyytyväinen. Jotenkin kamalan leveä kaava. Sivutaskujen vuoksi kaavan kaventaminen lennosta olisi mennyt sekin aika hankalaksi. Tämä kaava ei jatkoon...
Viime viikon kässämessuilta löysin tällaisia supersöpöjä pupunpäitä. Niistä piti ehdottomasti askarrella pääsiäispinnejä!
Kävin ostamassa setin henkkamaukkapinnejä ja kangasliimalla liimailimme tyttäreni kanssa puput kiinni pinneihin. Juuri sopivaa näpertelyä nelivuotiaan kanssa tehtäväksi. :)
Pari kappaletta kukkaron kehyksiä on laatikossa jouten pyörinyt, vaan enpä ole saanut aikaiseksi niistä kukkaroa kyhätä. Tampereen kädentaitomessuilla muistan törmänneeni tällaisiin puikkokukkaroihin (kojun nimeä en muista. Puikkokukkaron googletus johdatti Ullakkopuotiin, joten mahdollisesti sitten sieltä on idea napattu). Messuilta en tuollaista kuitenkaan malttanut ostaa. Sittemmin asia on jäänyt harmittamaan. On harmittanut joka kerta, kun olen joutunut puikkosekamelskan keskeltä etsimään ja mittailemaan samankokoisia puikkoja. Ilman minkäänlaista järjestystä ovat erikokoiset puikot ja virkkuukoukut tähän asti iloisesti pyörineet pienessä pussukassaan.
Asialle oli tehtävä jotain. Koskaan en ole tuollaista kukkaron kehystä kiinnittänyt, netistä kuitenkin löytyy useampiakin hyviä tutoriaaleja pussukan kaavoitukseen ja kehysten kiinnittämiseen. Itse katsoin mallia Pientä Kivaa -blogista.
Ensimmäisen pussukan ompelussa hieman töpeksin. Piirsin
kukkaronkehyskaavamerkit väärään kohtaa (kehyksen alareunaan asti, kun
olisi pitänyt piirtää vain liimausosan alareunaan asti. Kehyksen ja
kankaan väliin jäi tässä ensimmäisessä kukkarossa tuollainen pieni rako.
Periaatteessa tuolta juuri puikko mahtuisi putoamaan, mutta toisaalta
kukkaron syvyys on sellainen, etteivät puikkojen päät valu noin alas eli
sikäli rako ei juurikaan haittaa. Omaa silmää tuo silti häiritsee. Ehkä
kursin rakoa kasaan vielä parilla pienellä pistolla. Tämä ensimmäinen versio olkoon harjoituskappale. :)
Toisessa versiossa ompelin saumat ylemmäs, jolloin tuollaista rakoa ei
jää kankaan ja kehyksen väliin. Vuorikappaleisiin ompelin
poikittaissuunnassa kuminauhakaitaleet, jotka edelleen jaoin
tikkauksilla pienempiin osioihin. Tein osioista tarkoituksella hieman
eri levyisiä, pienemmille puikoille kapeampia ja paksummille puikoille
leveämpiä lokeroita. Kapeammassa kehysmallissa on kahdeksan lokeroa,
neljä kummallakin puolella. Leveämpi puikkokukkaro on kuminauhaosioin
jaettu 12 erikokoiseen lokeroon.
Joulun alla mieheni kertoi, että saisin joululahjani vasta joulun jälkeen, sillä tuotteen toimitus viivästyisi. Lahjani tehdään tilaustyönä, eikä tarkkaa toimitusaikaa ollut selvillä. Mitä ihmettä mieheni oli minulle oikein teettänyt..? Jotain käsitöihin liittyvää arvelin, mutta tätä en kyllä osannut odottaa. Tarkemmin ottaen en osannut odottaa, että mieheni ylipäätään tietäisi tällaisen laitteen olemassa olosta. :D Erehdyin. Taustatyö oli tehty hyvin. Oli vertailtu useiden käsityöblogien aiheeseen liittyviä postauksia ja näiden kautta löydetty lopulta Ülle!
Ülle on eestiläinen käsityöbloggaaja, miehensä kanssa he
valmistavat tilauksesta näitä puisia langankerijöitä ja
vyyhdinpuita. Jouluna sain Üllen blogista tulostettuja kuvia. Itse lahja saapui viiveellä. Meni kuukausi... toinenkin. Sitten tuli postista saapumisilmoitus -Paketti Virosta! Tuhannen ruttuisan eestiläissanomalehtipaperimytyn seasta paljastuivat osa kerrallaan puinen langankerijä ja vyyhdinpuut.
Tutkimme Üllen blogista löytyviä kuvia ja eestinkielistä käyttöohjetta (oli siellä muutama lause englanniksikin). Kiertelimme puiset kierteet paikoilleen, napsuttelimme puutapit kohdilleen, venyttelimme kumiset hihnat uriinsa ja saimme kuin saimmekin laitteet kasattua. Huikean hienoa käsityötä! Jokainen osa piiruaan myöten viimeistelty.
Langankerimessä langanohjaimen paikan pystyi säätämään. Mekaniikka ihanan yksinkertainen: Väännä vipua ja napsauta puutappi paikoilleen. En tiedä mikä merkitys tuolla langanojaimen paikalla on..? Aloittelijoille suositeltiin tuo "vipu" käännettäväksi suoraan eteen. Näin tein.
Vyyhdinpuissa on useita eri säätömahdollisuuksia vyyhdin leveydelle.
Mekaniikka siinäkin ihanan yksinkertainen: napsauta puutappi sopivalle
etäisyydelle ja säädä kehän kulma haluamaasi asentoon. Vyyhdinpuissa on myös pikku nuppi, josta
puita pystyy kierittämään silloin kun haluaa itse purkaa lankakerän
vyyhdiksi. Ensi kesän värjäyshommia odotellessa. :) Kokoon taitettuna
puut menevät pieneen tilaan.
Hain lankalaatikosta merinovillaisen vyyhdin. Vyyhtejä sinne on jäänyt
jemmaan, kun tuo keriminen on ollut kerrassaan tympeää hommaa. Vaan eipä
ole enää! :).Virittelin vyyhdin paikoilleen ja naureskelin aiemmille tuoliviritelmilleni.
Kuulemma tämä toistuva näky oli innoittanut mieheni tilaamaan minulle asianmukaiset laitteet. :D
Kun vyyhdinpuilta tuleva lanka oli viritelty langanohjaimen kautta kerintälaitteeseen, näky oli melkein hypnoottinen. Kampea kiertämällä lanka keriytyi muhkeaksi kiekoksi kuin itsellään. Hip hei! Ei jumittavia hartioita. Ei voimasanoja ...Toimiikohan tuo laite yhtä vaivattomasti myös niillä värjäystä varten itse purkamillani vyyhdeillä..? Toivottavasti. :)
Alla blogihistoriani ensimmäinen video aiheeseen liittyen. Bonuksena videon taustalla näkyvät myös lasteni vesirakettiaskartelupaja sekä tyttäreni puoliksi syöty aamupalaleipä. :D
...ja tällainen tuossa kieputuksessa syntyi. Ei vielä täydellinen, mutta ehkä tässäkin harjoitus tekee mestarin. :)
- Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi. - Kyllähän minä mielelläni, Pikku Prinssi vastasi, mutta minulla ei
ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon
asioita. - Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu
sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista
valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin
ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän! - Mitä minun tulee tehdä? Pikku Prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut
ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä
sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä
päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi…
-Antoine de Saint-Exupéry-
***
Lempikirjani on Pikku Prinssi, olen lukenut sen monen monta kertaa. :) Lempihahmoni kirjassa on kettu. Tulostelin joskus tuollaisia "origamityyliin" piirrettyjä eläimiä, niistäkin kettu oli yksi suosikeistani. Muistan ommelleeni näitä kettuhahmoja jo viime kesänä aurinkoisella terassilla, mutta viimeistely korteiksi asti jäi silloin tekemättä. Pari päivää sitten olin askartelemassa korttia, kun nämä ommellut ketut putkahtivat esiin askartelulaatikon kätköistä. Päätin vihdoin valmistaa ne korteiksi asti, vaikken tiedäkään kenelle ne päätyvät. Joskus jollekin tärkeälle ystävälle ehkä. :) Ovat sitten valmiina odottamassa, kun tarvitaan äkkiä kortti.
Pikaohje korttien valmistukseen:
Teippasin tulostetun origamiketun kartongille ja pistelin neulalla reiät viivojen
risteyskohtiin. Irrotin tulostetun kuvan ja tulostuskuvaa apuna käyttäen aloin ommella kettua esiin
pisteviidakosta. Varsin terapeuttista hommaa, tulee mieleen lapsuuden ompelukuvat hieman haasteellisemmassa muodossa tosin, kun ompelun apuviivat puuttuvat.
Yhden sinisen versionkin olin tehnyt. Tuo taitaa olla susi...
