Keltainen toukokuu

Muistan, kun viime syksynä/syyskesällä tein ensimmäisiä kasvivärjäyskokeilujani. Ihmettelin, että mikä siinä on, kun monissa lukemissani värjäysaiheisissa postauksissa kerrottiin keltaista väriä saatavan luonnosta melkein mistä vain. No minä en saanut. Paitsi sipulin kuorista. Mutta sitäkään en laske sillä tavalla luonnosta kerätyksi materiaaliksi (vaikka omalta kasvimaalta olikin peräisin). Ehkä kyse onkin vuodenajasta. Nyt toukokuussa keltaisen sävyn saaminen tuntuu paljon helpommalta. Jopa nokkosella värjätessä lankaan tuntuu tarttuvan hento kellan häivähdys (alakuvassa toinen oikealta). Käytän nokkosta tosin usein ihan vaan lankojen purettamiseen, koska väri itsessään ainakin minun metodeillani jää hailakaksi ja sen päälle on helppo värjätä toinen väri.

Ulkona otetuissa kuvissa lankojen sävyt näyttävät kylmemmiltä kuin sisällä. Sisällä langat näyttävät oikeastaan keltaisemmilta kuin näissä kuvissa.

Tyttäreni halusi välttämättä stailata kuviin mukaan myös pehmonallensa. :)

Ylärivi vasemmalta: raparperin lehdet, 2. ja 3. suolaheinän varret ja kukinnot, pihlajan lehdet (nokkospuretus)
Alarivi vasemmalta: suolaheinän lehdet, raparperin lehdet, raparperin kukkavarret, nokkonen, pihlajan lehdet jälkiväri (nokkospuretus)

 Mieheltäni joululahjaksi saama langankerijä ja vyyhdinpuut ovat olleet ahkerassa käytössä. Vyyhdit olen näppituntumalla pyrkinyt tekemään keskimäärin saman kokoisiksi. Punnitessa tuo alakulmassa oikeallakin oleva kerä on lankamäärältään kuta kuinkin samaa kokoluokkaa toisten kanssa, mutta kerän koko paljon isompi. Poikani halusi myös pyörittää kerijälaitetta ja pyörimisnopeuden ollessa hitaampi tekee näköjään paljon ilmavamman kerän. Neuloessa selvinnee kumpi sitten itse asiassa on parempi, tiiviimpi vai ilmavampi kerä.

 Raparperin lehdistä tuli ihanan kirkkaan keltaista, vaikkei se näissä kuvissa siltä näytäkään (vasen yläkulma). Raparperin kukintovarsista sai vaaleankeltaista, joka kylläkin näissä kuvissa näyttää taittavan aavistuksen punaiseen (alarivi toinen oikealta). Oikeastaan väri sisävalaistuksessa katsottuna on aika kullanhäiveinen. Viime kesänä keittelin lähinnä raparperin varsia saaden tuollon vain persikkaisen vaalean beigeä väriä. Suurimman osan noista beigeistä langoista värjäsin uudelleen ja käytinkin raparperia tuolloin oikeastaan vain lankojen puretukseen (oksaalihappo). Nyt sain raparperilla kunnollista keltaista, ehkä olin käyttänyt viime vuonna vääriä kasvin osia tai oli muuten vain väärä vuodenaika.

 Keltaisen värisuoran jatkeeksi keittelin pihlajan lehtiä. Olin lukenut, että niistä tulisi hyvää keltaista. Ei tullut keltaista nyt kun sitä tarkoituksella yritin. Tai ehkä tuohon ruskeaan saa hyvällä tahdolla tai pikemminkin oikeassa valossa miellettyä jonkinlaisen "kullankeltaisen" vivahteen. Ensimmäisessä erässä on tuollainen hento kiiltokin. Jälkivärissä väri itsessään pysyi melko lailla samana, mutta kiilto jäi uupumaan. Pihlajanlehtivärjäykset esipuretin nokkosliemessä.

Luonnonpuretteista kiinnostuneena muistan lukeneeni suolaheinän sisältävän oksaalihappoa ja toimivan näin ollen myös puretteena. Lasten kanssa retkellä ollessa bongasin järven rannalla hurjasti suolaheinää. Keräsin pyörän etukorin täyteen suolaheinää ja laitoin yöksi likoomaan lehdet omaan kattilaansa, varret kukintoineen omaan kattilaansa. Keittelin ensin lehtiliemen. Väriksi näytti tulevan jälleen yllätys, yllätys KELTAISTA! Huuhdoin langan ja laitoin värit vielä hetkeksi etikkaveteen kiinnittymään. Lankojen kuivaessa väri muuttui aina vain kirkkaammaksi. Lopputulos oli aika hauska sitruunaperhosen väri.

Lehtilientä oli jäljellä enää niin vähän, ettei siitä yksinään olisi saanut uutta värjäyserää tehtyä. Pilkoin suolaheinän varret kukintoineen lehtiliemen jämiin, kaadoin varsien liotusvettä täydennykseksi ja keittelin uuden liemen. Lopputulos tässäkin aika kellan vihreä, enemmän ehkä vihreää kuin keltaista.

Suolaheinästä innostuneena avasin silmät ja katselin kotipihan ojan pientareita ja mansikkamaan laitoja tarkemmalla silmällä. Suolaheinäähän kasvoi omissa nurkissakin siellä täällä. Keräilin vielä riipin raapin pientareilta suolaheinät ja sain kasaan toisen erän suolaheinää. Pakko koittaa vielä, millaiseksi suolaheinällä puretettu lanka muuntautuu päälle värjätessä toisilla kasveilla. Ensimmäiset lupiinitkin alkavat jo kukkia, kohta täytyy koittaa lupiinin kukilla värjäsystä. Viime kesänä kun heräsin värjäsypuuhin vasta lupiinien jo kukittua, joskin lehdistäkin sai aika kivasti väriä. :)

Pastellin sävyjä pöheiköistä

Ylärivi vasemmalta: pihlajan kuori, raparperi, voikukan kukinnot (+ puretus nokkosella)
Alarivi vasemmalta: kääpä (+ puretus nokkosella), koiranputki (+puretus nokkosella), kääpä (vaaleanharmaalle langalle), raparperin jälkiväri

Toukokuulta ei ole montaakaan blogipäivityksiä kertynyt. Säät ovat olleet niin upeat, että paljon on vietetty aikaa ulkosalla. Ulkotöitä tehdessä kevään ensimmäiset väripadatkin ovat lähteneet porisemaan. Viime syksynä sain innostuksen kokeilla ensimmäisen kerran kasvivärjäystä. Seuraukset olivat aika kohtalokkaan koukuttavat. Joitakin vuosia sitten Veikkauksella pyöri mainoslause "Maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin", voisin soveltaa tuota lausetta muotoon "Maailma on erilainen kasvivärjääjän silmin". Pöheikköjen villiintyneet puskat ja ennen niin harmittavaiset rikkakasvit alkaa nyt nähdä väreinä -Tai mielikuvina siitä, mitä väriä kasvilla mahtaisi saada aikaan.

Tähän asti aikaan saamani värit eivät ehkä kirkkaudellaan koreile, eikä ole tarkoituskaan. Hakusessa on ollut enemmän pehmeät ja luonnonläheiset värit kuin riemun kirjava väriloisto. Kunnianhimoisena haaveena olisi vielä joskus virkata Kalevala CAL -peitto kokonaan itse värjätyin langoin (tarkkaa aikataulua tämän vision toteutukselle ei ole, taidetaan puhua ennemmin vuosista kuin kuukausista). Peittoa varten halusin toisiinsa sointuvia pehmeitä värejä. Samantapaisia, mutta hienokseltaan eri sävyisiä.

Käytän värjäyksissäni ainoastaan luonnonpuretteita, minkä vuoksi väreistä tuskin kovin räiskyviä on tulossakaan. Samalla metodilla värjäilin viime syksynäkin ja toistaiseksi suht hyvin värit ovat pysyneet. Ainoastaan aronia marjoilla värjätty lanka on hieman haalistunut ja samettijalan syvän ruskea onkin talven aikana muuttunut kuusen vihreäksi -Kauniimmaksi kuin alkuperäinen väri. :) Oman viehätyksensä kasvivärjäykseen tuokin se, kun ei voi koskaan ihan tarkasti tietää mitä tuleman pitää ja miten lanka ajan saatossa muuttaakaan väriään.

Hauskaa on se, että samalla kasvilla voi myös saada eri kerroilla aivan eri värejä aikaiseksi. Viime syksynä käytin aika paljon raparperia lankojen puretukseen (oksaalihappo). Raparperiliemissä lilluessa langat värjäytyivät tuolloin persikan häiveisiksi vaalean ruskeiksi (käytin tuolloin pelkkiä varsia). Tällä kertaa viskasin pataan varret, lehdet sekä paksut kukkavarret. Tuloksena oli ihana sinapinkeltainen väri. Jälkivärinä liemesttä nousi vielä vyyhdillinen banaaninkeltaista lankaa.

Kaikki värit ovat peräisin kotipihan antimista. Tämä komea kääpä (taulakääpäköhän?) kasvoi heinikkoon piiloutuneellan lahonneella koivun kannolla. Potkaistessa kanto hajosi palasiksi, mutta nappasin käävän talteen. Murustelin sitä ensin palasiksi puukolla ja kovimmat kohdat pilkoin kirveellä. Liotin käävän palasia yön yli ja keittelin kääpälientä aika pitkään. Kääpä antoi pehmeän hieman punaruskean värin.

Vähän turhan harvan nuorehkon kuusiaidan väliin on sinne tänne kasvanut nuoria honteloja pihlajan alkuja. Leikkelin niitä oksasaksilla poikki ja vuoleskelin niistä kuoret irti. Pihlajan kuoria liotin pari päivää ennen keittämistä. Pihlajasoppaa keittelin aika kauan ja jätin langat vielä yöksi liemeen jäähtymään. Tuloksena oli hennon vaaleanpunainen lanka. Puun kuoressa itsessään on parkkiaineita, joten erillistä puretusta en näille langoille tehnyt.

Koiranputki oli iso pettymys. Tuota raaka-ainetta kun näillä konnuilla riittäisi yllin kyllin. Puretin langan aluksi nokkosilla, joilla langasta tuli hennon beige. Koiraputkiliemestä noustessa langat olivat oikeastaan saman väriset kuin nokkospuretuksen jälkeenkin. Kiukuspäissäni viskasin pataan lopuksi teelusikallisen soodaa. Ei tapahtunut mitään. Nostelin beiget langat kuivumaan, mutta unodin liemen kattilaan. Aamulla kattilaan kurkatessani huomasin koiranputkisoodaliemen muuttuneen yön aikana voimakkaan myrkyn vihreäksi. Kovin odotuksin nakkasin beiget langat uudelleen pataan ja lillutin niitä vielä aikansa miedolla lämmöllä. Yöksikin jätin vihreään kylpyyn. Ja höh! Kaikki tuo väri lähti huuhdellessa pois. Tässäkin taas värjärillä taisi olla matkassa enemmän intoa ja kokeilunhalua kuin tietoa ja taitoa. Ihan ei selvinnyt, mitä kaikkia kemiallisia reaktioita sain aikaan soodakokeilullani, mutta selvästikään emäksinen liemi ei ottanut tarttuakseen.

Toinen pettymys olivat voikukan kukinnot (vasemmalla alhaalla). Eipä niistäkään juuri väriä lankaan tarttunut, lähinnä tuo muistuttaa nokkospuretuksen väriä kuten koiranputkikeitoksenikin. Kerien ollessa päällekkäin ylemmässä (koiranputki) huomaa ehkä häiveen enemmän vihreää kuin tuossa voikukan terälehdillä keitellyssä langassa.

Vastedes keräilen voikukan terälehdet porkkanakakkuun tai -muffinsseihin. Sopivat siihen hommaan uskomattoman hyvin. Viime kesänä kokeilin porkkana-voikukkakakkua, tällä kertaa sovelsin voikukka-porkkanamuffinsseja. Nopeita ja helppoja valmistaa. Ja älyttömän hyviä nekin. :)

Voikukka-porkkanamuffinssit (n. 15 kpl)

3 munaa
3 dl sokeria
3 porkkanaa (raastettuna)
n. 1 dl voikukan terälehtiä (helpointa leikata saksilla kukasta se keltainen osa, jolloin kanta jää pois)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
75 g sulatettua voita tai margariinia

Kerää ensin voikukat ja karistele mahdolliset ötökät kukista. Leikkele sitten keltaiset osiot irti kannoista (huuhtelemattomana terälehtihöttöä on n. 1 dl), huuhtele terälehdet ja rutista ylimääräinen vesi pois.

Riko kananmunien rakenne ja sekoita joukkoon sokeri, porkkanaraaste ja voikukan terälehdet. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä jauhoseos taikinamassaan. Lisää viimeisenä voisula. Sekoita hyvin ja annostele muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Kiireellä kantapäähän

Koska Suomen kesä on aina yhtä arvaamaton, päätin tehdä viluiselle ystävälleni villasukat 40-vuotislahjaksi. Eihän se syntymäpäivä yllätyksenä tullut, mutta kun aloittamista lykkää tarpeeksi kauan, niin kiirehän siinä tulee. Tiedostaessani tämän seikan liiankin hyvin, valitsin prosessia jouduttaakseni paksuhkon langan ja nelosen puikot. Lanka sinällään ei ole omaa lemppariani, mistä lie joskus siunaantunut Pirta sukkalankaa. Melkoisen karheaa, mutta kaipa tuo villasukissa menee.

Mallikin on melko yksinkertainen ja suht nopeaa neulottavaa, kun 3 neljästä puikosta saa neuloa samalla värillä sileää neuletta. Sen yhden puikon kanssa joutuu vähän askartelemaan, käyttämään apupuikkoa ja peräti järkeilemään. Vaikka nopeasti tuonkin kuvion oppii ja lopulta rutiinilla meni tuo neljäskin puikko.

Apupuikkona käytän puista coctailtikkua, syystä että se on sopivan pieni eikä nostettu silmukka pääse vahingossa putoamaan, kun apupuikon pinta ei ole liukas. Tämä tapa lähti joskus vähän vahingossa, kun mökkireissulla aloin neuloa palmikkoneuletta, eikä puikkovaraston koko repertuaaria ollut sillä kertaa mukana. Päätin käyttää apupuikkona mitä mökiltä löytyy. Sillä kertaa löytyi coctailtikkuja. Totesin, että tuollainen puinen tikku on itse asiassa tähän virkaan paljon varsinaista "virallista" apupuikkoa käytännöllisempi. Joskus jollakin reissulla on tullut neulottua palmikoita hammastikkujenkin kanssa. :)

Kuvion sijoittumista mielestäni ihan järkeilin. Niin että tulisi vasemmassa sukassa 2. puikolle ja oikeassa sukassa 3. puikolle. Tulisi sitten tuo kierrekuvio kummankin sukan etupuolelle ulkoreunaan. Kierteetkin tein peilikuvina toisiinsa nähden. Ja kuinka sitten kävikään. Kiireellä kun neuloo kantapäätä, huomasinkin puolivälissä jälkimmäisen sukan jalkaterää, että eihän se sitten niin mennytkään. Jokin aivopieru on tuossa kantalappua aloittaessa käynyt ja nyt on sitten kummassakin sukassa kierteet samalla puolella. Peilikuvina toisiinsa nähden tosin. Päähän otti. Paljon. Teki mieli purkaa tuonne kantapään aloituskohtaan asti. Mutta sitten olisi varmasti tämä ennestäänkin tiukaksi jäänyt aikataulu kosahtanut lopullisesti. Totesin että parempi kai valuvikaisetkin sukat kuin keskeneräiset. Nyt ei auta muu kuin luottaa siihen, että katsoja luulee kuvion noin tarkoitetuksi. Toispuoleiseksi. Tarkoituksella kummassakin vasempaan reunaan. Vaan kun itsellä oli toisenlainen visio niin harmittaahan tuo. Ja vielä kun lahjaksi menee. No, ei auta. Ensi kerralla pitää varmaan aloittaa projektit ajoissa, niin ei pääse tällaisia kiireessä tehtyjä häröjä tapahtumaan. Tai jos tapahtuu, varaa ainakin aikaa virheensä korjaamiselle.

Kierrekuvio on Coocie A.:n Sukkia. Rakkaudella. -kirjasta. Käyttämäni kierre on Lissajous-sukista yksi osio. Maksullisena ohjeena Ravelrystakin Lissajousit löytyvät. Alkuperäinen Lissajous siis paljon tätä minun pelkistämääni sukkamallia monimutkaisempi.

Sadepäivän puuhia

Vähän vahingossa törmäsin sovellukseen nimeltä Easil. Toimii näppärästi Googlen tunnuksilla ja ilmaisversiollakin pystyy askartelemaan kaikenlaista kivaa. Vaatii kyllä oikean tietokoneen, padilla sovellus ei toistaiseksi toimi. Tässähän se sadepäivä onkin kulunut näppärästi koneen äärellä kuvia selaillessa ja muokatessa. Aika koukuttavaa puuhaa. :) Vapputervehdyksiin nappasin kokeilumielessä eilisen ja tämän päivän kännykkäräpsyjä.

Viime kesänä tuli otettua aika paljon kukkakuvia omasta pihapiiristä. Pääasiassa kännykkäräpsyjä, mutta osasta tuli ihan kivojakin. Mitään sen ihmeellisempää käyttöä en niille koskaan ajatellut, mutta nyt aloin kokeilemaan, josko noista kukkaräpsyistä turailisikin sähköisiä kortteja valmiiksi repertuaariksi sitten kun sellaisille on tarvetta. Yleensähän korttien teko jää aina viime tippaan. Olisi sitten hätävarana edes jotain valmiina niihin viimetipan hetkiin.

Sähköisiä kortteja toki netti on pullollaan. Mutta jos kuvassa on viime kesänä omalla pihalla kukkinut alppiruusu, on se silti jollain tapaa paljon kototekoisemman oloinen, kuin jonkun toisen suunnittelema kuva. Eräänlaista käsityötä kai tämäkin. Kun kukan on ensin itse kasvattanut, itse ottanut siitä kuvan ja itse suunnitellut kortille layoutin..? Näistä tuo jälkimmäinen osio ainakin tuon Easilin avulla lienee se easein.

Samasta kuvasta kaksi erilaista versiota... Tuokin kukka omalta pihalta. Sellainen hopealehtinen, vaan en kyllä millään muista mikä tuon kukan nimi on..?

Perus jokapaikan onnittelukortti yli kukkineesta unikosta.

Ja vielä viikonlopun juhliin yksi tällainen...

Vielä en ole kokeillut minkälaiseksi laatu näissä ilmaisversion kuvissa menee tulostaessa, mutta ihan hauskaa puuhastelua ainakin somettamiseen. :)