Pastellin sävyjä pöheiköistä

Ylärivi vasemmalta: pihlajan kuori, raparperi, voikukan kukinnot (+ puretus nokkosella)
Alarivi vasemmalta: kääpä (+ puretus nokkosella), koiranputki (+puretus nokkosella), kääpä (vaaleanharmaalle langalle), raparperin jälkiväri

Toukokuulta ei ole montaakaan blogipäivityksiä kertynyt. Säät ovat olleet niin upeat, että paljon on vietetty aikaa ulkosalla. Ulkotöitä tehdessä kevään ensimmäiset väripadatkin ovat lähteneet porisemaan. Viime syksynä sain innostuksen kokeilla ensimmäisen kerran kasvivärjäystä. Seuraukset olivat aika kohtalokkaan koukuttavat. Joitakin vuosia sitten Veikkauksella pyöri mainoslause "Maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin", voisin soveltaa tuota lausetta muotoon "Maailma on erilainen kasvivärjääjän silmin". Pöheikköjen villiintyneet puskat ja ennen niin harmittavaiset rikkakasvit alkaa nyt nähdä väreinä -Tai mielikuvina siitä, mitä väriä kasvilla mahtaisi saada aikaan.

Tähän asti aikaan saamani värit eivät ehkä kirkkaudellaan koreile, eikä ole tarkoituskaan. Hakusessa on ollut enemmän pehmeät ja luonnonläheiset värit kuin riemun kirjava väriloisto. Kunnianhimoisena haaveena olisi vielä joskus virkata Kalevala CAL -peitto kokonaan itse värjätyin langoin (tarkkaa aikataulua tämän vision toteutukselle ei ole, taidetaan puhua ennemmin vuosista kuin kuukausista). Peittoa varten halusin toisiinsa sointuvia pehmeitä värejä. Samantapaisia, mutta hienokseltaan eri sävyisiä.

Käytän värjäyksissäni ainoastaan luonnonpuretteita, minkä vuoksi väreistä tuskin kovin räiskyviä on tulossakaan. Samalla metodilla värjäilin viime syksynäkin ja toistaiseksi suht hyvin värit ovat pysyneet. Ainoastaan aronia marjoilla värjätty lanka on hieman haalistunut ja samettijalan syvän ruskea onkin talven aikana muuttunut kuusen vihreäksi -Kauniimmaksi kuin alkuperäinen väri. :) Oman viehätyksensä kasvivärjäykseen tuokin se, kun ei voi koskaan ihan tarkasti tietää mitä tuleman pitää ja miten lanka ajan saatossa muuttaakaan väriään.

Hauskaa on se, että samalla kasvilla voi myös saada eri kerroilla aivan eri värejä aikaiseksi. Viime syksynä käytin aika paljon raparperia lankojen puretukseen (oksaalihappo). Raparperiliemissä lilluessa langat värjäytyivät tuolloin persikan häiveisiksi vaalean ruskeiksi (käytin tuolloin pelkkiä varsia). Tällä kertaa viskasin pataan varret, lehdet sekä paksut kukkavarret. Tuloksena oli ihana sinapinkeltainen väri. Jälkivärinä liemesttä nousi vielä vyyhdillinen banaaninkeltaista lankaa.

Kaikki värit ovat peräisin kotipihan antimista. Tämä komea kääpä (taulakääpäköhän?) kasvoi heinikkoon piiloutuneellan lahonneella koivun kannolla. Potkaistessa kanto hajosi palasiksi, mutta nappasin käävän talteen. Murustelin sitä ensin palasiksi puukolla ja kovimmat kohdat pilkoin kirveellä. Liotin käävän palasia yön yli ja keittelin kääpälientä aika pitkään. Kääpä antoi pehmeän hieman punaruskean värin.

Vähän turhan harvan nuorehkon kuusiaidan väliin on sinne tänne kasvanut nuoria honteloja pihlajan alkuja. Leikkelin niitä oksasaksilla poikki ja vuoleskelin niistä kuoret irti. Pihlajan kuoria liotin pari päivää ennen keittämistä. Pihlajasoppaa keittelin aika kauan ja jätin langat vielä yöksi liemeen jäähtymään. Tuloksena oli hennon vaaleanpunainen lanka. Puun kuoressa itsessään on parkkiaineita, joten erillistä puretusta en näille langoille tehnyt.

Koiranputki oli iso pettymys. Tuota raaka-ainetta kun näillä konnuilla riittäisi yllin kyllin. Puretin langan aluksi nokkosilla, joilla langasta tuli hennon beige. Koiraputkiliemestä noustessa langat olivat oikeastaan saman väriset kuin nokkospuretuksen jälkeenkin. Kiukuspäissäni viskasin pataan lopuksi teelusikallisen soodaa. Ei tapahtunut mitään. Nostelin beiget langat kuivumaan, mutta unodin liemen kattilaan. Aamulla kattilaan kurkatessani huomasin koiranputkisoodaliemen muuttuneen yön aikana voimakkaan myrkyn vihreäksi. Kovin odotuksin nakkasin beiget langat uudelleen pataan ja lillutin niitä vielä aikansa miedolla lämmöllä. Yöksikin jätin vihreään kylpyyn. Ja höh! Kaikki tuo väri lähti huuhdellessa pois. Tässäkin taas värjärillä taisi olla matkassa enemmän intoa ja kokeilunhalua kuin tietoa ja taitoa. Ihan ei selvinnyt, mitä kaikkia kemiallisia reaktioita sain aikaan soodakokeilullani, mutta selvästikään emäksinen liemi ei ottanut tarttuakseen.

Toinen pettymys olivat voikukan kukinnot (vasemmalla alhaalla). Eipä niistäkään juuri väriä lankaan tarttunut, lähinnä tuo muistuttaa nokkospuretuksen väriä kuten koiranputkikeitoksenikin. Kerien ollessa päällekkäin ylemmässä (koiranputki) huomaa ehkä häiveen enemmän vihreää kuin tuossa voikukan terälehdillä keitellyssä langassa.

Vastedes keräilen voikukan terälehdet porkkanakakkuun tai -muffinsseihin. Sopivat siihen hommaan uskomattoman hyvin. Viime kesänä kokeilin porkkana-voikukkakakkua, tällä kertaa sovelsin voikukka-porkkanamuffinsseja. Nopeita ja helppoja valmistaa. Ja älyttömän hyviä nekin. :)

Voikukka-porkkanamuffinssit (n. 15 kpl)

3 munaa
3 dl sokeria
3 porkkanaa (raastettuna)
n. 1 dl voikukan terälehtiä (helpointa leikata saksilla kukasta se keltainen osa, jolloin kanta jää pois)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
75 g sulatettua voita tai margariinia

Kerää ensin voikukat ja karistele mahdolliset ötökät kukista. Leikkele sitten keltaiset osiot irti kannoista (huuhtelemattomana terälehtihöttöä on n. 1 dl), huuhtele terälehdet ja rutista ylimääräinen vesi pois.

Riko kananmunien rakenne ja sekoita joukkoon sokeri, porkkanaraaste ja voikukan terälehdet. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä jauhoseos taikinamassaan. Lisää viimeisenä voisula. Sekoita hyvin ja annostele muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 min.