sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Trikookammoa kaikottamassa

 
 
Koko syksyn on saanut ompelukone pölyttyä rauhassa. Kesällä ostettu trikookangas on odottanut aikaa ja inspiraatiota. Eilen illalla vihdoin sellainen tuli. Leikkelin ensin palaset omaan tunikaan ja jämäpaloista tyttärelle mekon. Testinä surauttelin tuon tyttären mekon ensin. Suotta olen jännittänyt ja jänistänyt trikoota ja resorikanttausta. Henkisesti valmistauduin ryppyihin, hyppytikkeihin ja lankajumeihin, mutta ei. Trikookammoni lievittyi ainakin piirun verran. Tai sitten onnistuin tuurilla saamaan säädöt kerrankin kohdilleen.



Nurjalta katsottuna toki vielä toivomisen varaa, mutta päälle päin syntyi ihan kelpo mekko! Kannatti hifistellä erilaisilla jousto-ompelilla ja kaksoisneulalla. Turvauduinpa jopa matemaattiseen kaavaan resorin mittoja laskiessa, kannatti. Ei mennyt siis hukkaan ennakkovalmistautuminen mm. Mallikelpoinen- ja Mutturalla-blogien lukemisessa. Miten ennen nettiaikaa ihmiset itseopiskelivat ompelemaan?


Kangas näytti kivalta ainakin pienen ihmisen päällä. Ehkä isommankin. Tästä rohkaistuneena taidan vihdoin uskaltaa ommella tuon omankin trikootunikan kasaan, nyt kun palasetkin on jo leikattuna. Siiten voimme samistella tyttären kanssa :)


Kaava oma.


torstai 2. lokakuuta 2014

Pääkallosukat


Joululahjatehtailu ja mustavalkoisten sukkien kausi jatkuu. Pääkallosukat teinipojalle, omaan jalkaan sovitettuna eivät nyt oikein istu parhaalla mahdollisella tavalla.


Lankana Novitan Nalle. Puikot nro 3. Ohje sovellettu Ravelryn Day of the Deads Arm Warmers -ohjeesta.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Paksut villurit


"Lorvailuloman" loppuminen ja töihin palaaminen reilun vuoden tauon jälkeen on syönyt aikaa käsitöiltä ja blogin päivittämiseltä. Ompelukoneeseen en ole pitkään aikaa koskenutkaan, kutimia sentään tulee silloin tällöin kalisteltua. Koska työpäivän jälkeen aika tuntuu olevan kovin rajallinen, on joululahjatejtailu aloitettava hyvissä ajoin. Appiukolta tuli toive konstailemattomiin paksuihin villasukkiin.

Lankana kaksinkertainen seiskaveikka, puikot nro 7.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Retrokukkanen


Omistan ison pussillisen nappeja. Nappeja, joista ei kuitenkaan löydy edes kahta samanlaista. Eipä niistä juuri iloa ompeluksiin ole, mutta  oivaa askartelumateriaalia kylläkin. Pinterestiin olen koonnut nivaskan ideoita siitä, missä kaikessa sekalaisia nappeja voisi hyödyntää. Tässä yksi tuotos, jonka alkuinspiraatio saatu täältä.


Ostin ystävälle syntymäpäivälahjaksi Maheka Designin vanhoista tapeteista ja hartsista tehtyjäVintage Wallpaper -koruja. Näin ollen halusin kortinkin olevan hieman rertohenkisen. Ert&Ris:n knappeblomster-kortti-ideasta jalostui siis lopulta tällainen.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Omppumekko


Sain työsähköpostia. Äitiysloman, hoitovapaan ja kesäloman loppuminen alkoi tuntua hieman liiankin konkreettiselta. Huoh. Äkkiä jotain muuta ajateltavaa, työasioihin ehtii palaamaan sitten perjantaina. Muu ajateltava oli tänään omasta päästä kaavoitettu omppumekko.


Simppeli edestä, takana pieni halkio niskassa pukemista helpottamassa.


Puuvillakangas oli melko paksua, joten vuoria en halunnut laittaa, kädenteiden ja pääntien reunat huoliteltu kanttinauhalla. Kanttinauhasta myös rusetti niskaan. Mekko istui ihan hyvin, mutta pukeminen oli hieman konstikasta. Kangas kun ei veny yhtään ja mekon keskiosa on melko kapea. Niskan halkio toki hieman helpottaa pukemista, hikinen ja venkoileva taapero ei :).


Kiipeilemään pääsee tässäkin mekossa...


...Ja tarpeeksi kun on vauhtia, saa myös helman liehumaan jäykästä kankaasta huolimatta :).

Pianosukat


Mustavalkoisia Juhannussukkia kutoessa mieleen tuli kokeilla seuraavaksi sukat, joissa olisi pianon koskettimet. Alunperin visiona oli tehdä jalka- ja varsiosasta mustat, mutta päätinkin raidoittaa sukkiin valkoisella nuottiviivastot. Uskomattoman epämusikaalinen olen itse, mutta saattavat sukat päätyä jonkun hieman musikaalisemman tuttavan joulupakettiin ;).


Lankana Novitan Nalle, puikot nro 3.

Ennestään tiesin Nallen ja kolmosen puikkojen kanssa kannattavan tähdätä varren aloituksessa n. 70 silmukkaan. Laskeskelin, että jos valkoisen koskettimen leveys on 4 silmukkaa ja niiden välissä yksi nurja silmukka mustalla, tulee yhden koskettimen leveydeksi 5 silmukkaa. 7 x 5 = 35, joten kaksi kertaa kun tekee kosketinrivistön yhdelle riville, tulee aloitussilmukoiden määräksi tasan 70. Mustan koskettimen leveys on 3 silmukkaa. Mustan ja valkoisen koskettimen väliin en enää tehnyt nurjaa silmukkaa, vaan rytmitin mustat ja valkoiset koskettimet kutakuinkin näin: *3v, 3m, 2v, 3m, 3v, 1m nurin, 3v, 3m, 2v, 3m, 2v, 3m, 3v ja 1m nurin*, toista *-* (v = valkoinen, m = musta). 15 riviä neuloin toistaen edellä kuvattua rytmiä, sen jälkeen neuloin 10 riviä toistaen kaavaa *4v, 1m nurin*.

Pianon koskettimien jälkeen aloin mustalla osuudella kaventamaan vartta joka 10. kierroksella 4 silmukkaa/kierros kunnes jäljelle jäi 56 silmukkaa (viimeisellä kavennuskerralla ainoastaan 2 silmukkaa kierroksella). Näin jäljelle jäi 14 silmukkaa/varras. Sukka on neulottu loppuun 56 silmukalla. Kantapäätä ja kärkikavennuksia en selittele tarkemmin, vaan kukin tehköön parhaaksi katsomallaan tavalla. Itselläni on käytössä isomummun aikoinaan opettama perinteinen tapa :)

Varteen on neulottu aluksi pari senttiä ainaoikeaa (tai suljettuna neuleena kun tekee niin tietenkin joka toinen rivi oikein, joka toinen rivi nurin). Kokeilin ensin lyhyttä "resoria" samalla rytmillä kuin pianon koskettimet (4 oikein, 1 nurin), mutta oli liian harva joustinneuleeksi ja varsi lähti rullautumaan. Purkuun meni siis se aloituskokeilu.


Sukat valmistuivat asuntoautossa matkatessa kohti Ruotsia. Lämpömittarin sisälämpötila näytti +32C ja ulkolämpötila +31C. Päässä soi korvamatona Eppujen Kitara, taivas ja tähdet :).

 "Suru soittaa mielen mustin koskettimin
Vahingossa vaikka valkoista koskettikin
Markalla ostan maailman..."

maanantai 4. elokuuta 2014

Pyykätyt sydämet


Siskon häihin askartelin tällaisen pyykkinarukortin. Pienet keramiikkasydämet ovat pyörineet askartelulaatikossani pitkään, enkä ole niille oikein sopivaa käyttöä keksinyt. Siskoni on harrastanut keramiikkatöitä, joten päätin ripustaa sydämet hänen hääkorttiinsa.