Kurahanskojen alle tarvittiin villatumput. Lapasten teko ei ole
oikein erikoisalaani. Ei ole ollut tarvetta, sillä äitini on
erikoistunut kuviolapasten neulomiseen. Äidiltä on yleensä tullut
kuviolapaset koko suvulle. Lasten koot olivat kuitenkin äitinikin
varastoista kortilla, joten lapaset oli siis tehtävä.
Ohjetta en viitsinyt lähteä etsimään, vaan perinteiseen tapaani aloin itse soveltamaan, ei kai lapasten teko nyt niin monimutkaista voinut olla? Ei se olekaan, jos pysähtyy edes hetkeksi järkeilemään. Siinä vaiheessa kun ihastelin valmiita tuotoksiani, tajusin tehneeni kaksi saman käden lapastaa! Jei... Hetken mietin, josko tekisin vielä kolmannen, niin olisi jo valmiiksi varapari sille hukkaan menevälle tumpulle. Mutta sitten taas... murphyn lain mukaan se hukkaan menevä lapanen olisi kuitenkin juuri sen käden lapanen, johon olisi vain yksi tumppu. Äh, päädyin purkamaan toisesta lapasesta kärjen ja neulomaan tuon huipun uudelleen.
Aluksi niistä piti tulla vain tällaiset yksinkertaiset. Eikä niissäkään varsinaisesti mitään vikaa ollut, paitsi että äitini tekemien kuviolapasten jälkeen olivat vain tavattoman tylsät...
Sitten muistin nähneeni joskus Ravelryssä sellaiset söpöt pesukarhulapaset. Peukku oli sopivasti raidallinen näissäkin, joten voisihan näitä koittaa tuunata jälkipistoin. Otin ruutupaperia ja aloin luonnostella pesukarhun naamaa.
Ja siitä se sitten lähti...
...Paitsi että pakollinen virhe mahtui näihinkin. Tässä vaiheessa huomasin toisessa silmässä olevan laskuvirheen. Pah. Purkuun.
Lankana Novitan seiskaveikka. Puikot nro 3,5. Lapanen neulottu 32 silmukalla. Muuten tuli ihan ok, mutta tuo peukun alkamiskohdan ja resorin väli voisi olla hieman lyhempikin. Ensi kerralla sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti