Amazon-pussukka

Vaarilla on punainen Amazon. Niinpä tilasin aiemmin keväällä tällaista Amazon-kangasta, josta tein pojalleni kesäpaidan. Kangasta jäi juuri sellainen hassunkokoinen palanen. Ei siitä enää oikein lapselle toista paitaa saisi, korkeintaan paidan hihat. Niinpä ajattelin ommella jotain Amazonin omistajalle itselleen. Olimme menossa mökille ja mökkiviemisinä appiukko saisi myöhästyneen syntymäpäivälahjan.

Jokin aika sitten Villa & Villa -blogin Jaana julkaisi selkeän tutorialin pussukan ompelusta. Amazon-kangas riittäisi juuri tuollaisen pussukan ompeluun. En tiedä kuinka käytännöllinen trikoopäällinen on tällaisessa pussukassa, mutta kuosi on tässä tapauksessa se pääasia. Vuorin laitoin Kestovaippakaupasta tilatusta kosteussulkukankaasta. Kaverini kehui tuota kosteussulkukangasta oivalliseksi lasten kinnasmateriaaliksi ja joku aika sitten sellaista tilasin. Lapasten ompeluun en tosin ole vielä ennättänyt, ehkä syksymmällä.

Koskaan en ole tällaista pussukkaa ommellut ja vetoketjujen ompeluakin olen jostain syystä pyrkinyt välttelemään. Ohjeet olivat onneksi erittäin seikkaperäiset ja selkeät, joten vetoketjun ompelukin onnistui niillä hienosti. Vuorikankaan ja päällisen kanssa askartelu osoittautui sen verran monivaiheiseksi, että ilman ohjetta olisi osasten asettelua ja ompelujärjestystä saanut järkeillä varmasti pitkään. Yllättävän kauan aikaa tuhraantui pussukan tekoon selkeiden ohjeiden kanssakin. Ehkä joskus rutiinin myötä tämäkin nopeutuu. Nyt tarkistin jokaisen vaiheen aina padilta ennen kuin ompelin. Jo pelkästään palasia pussukkaan tuli aika tavalla. 5 palasta päällikangasta, 5 palasta vuorikangasta ja 5 palasta tukikangasta. Kai tuo itse ompelu sujuisikin nopeammin, jos jonain päivänä ottaisi projektiksi leikellä noista epämääräisenkokoisista tilkuista palaset valmiiksi. Kuulemma pyöröleikkuri olisi tässä vaiheessa kätevä. Ehkä sitten jonain päivänä sellainenkin hankintalistalle.

Ajattelin siis työn olevan suht "nopea" pieni iltapuhde lasten mentyä unille. Väärin. Kun kello alkoi lähentyä puoltayötä, päätin oikaista joissakin kohtaa. Ohje suositteli pussukan reunustamista tereillä. Sellaista valmista terenauhaa ei nyt tähän hätään ollut, eikä oikein sopivanväristä kanttinauhaakaansellaisen tekemiseen, joten tereen ompelemisen päätin skipata. Ilman tereitä pussukan päällinen näytti kuitenkin vähän ryhdittömältä. Nukkumaan meno taisi olla tässä kohtaa ainoa oikea ratkaisu. Pähkäilisin vuorin ompelua ja ryhditöntä päällistä lisää aamulla.

Päätin ommella päällikankaan reunuksiin kapeat tikkaukset tereen virkaa ajamaan. Päätös oli onnistunut, sillä pussukka sai heti lisää ryhtiä. Ompelujäljessä olisi tässä ensimmäisessä pussukassa mielestäni paikoin toivomisen varaa, mutta ainakin poikaani lopputulos miellytti, sillä sain heti jatkotilauksen uudesta pussukasta. Pussukan pitää kuulemma olla Ryhmä Hau -kangasta.

Villa & Villa -blogin ohje oli muuten kaikin puolin oivallinen, mutta yksi osa siitä mielestäni puuttui. Sellainen ripustuslenkki, josta pussukan saisi tarvittaessa ripustettua. Sellainen olisi pitänyt ommella ennen vetoketjuosan ja pohjakappaleen yhdistämistä. Valmiiseen sitä ei oikein enää saisi nätisti asettumaan. Päätin liittää pussukan vetoketjuun aiemmin tekemäni Amazon-avaimenperän. Tuosta avainrinkulasta pussukan saisi tarvittaessa myös ripustettua.

Kutistemuovikokeiluja 3

Kutistemuoviaskarteluissa sanonta harjoitus tekee mestarin ei taida pitää paikkansa ainakaan minun kohdallani. Kun katson blogipäivityksiäni taaksepäin, huomaan, että ensimmäisellä kerralla onnistuivat hienosti kaikki (aloittelijan tuuria?), toisella kerralla muumihahmoja tehtaillessa Vilijonkalla oli aivan omanlaisensa tahto ja se vääntäytyi kerta toisensa jälkeen mutkalle. Ajattelin, että ehkäpä Vilijonkan mutkalle meno johtui sen muodosta. Teoria taisi tulla kumottua tällä kolmannella kokeilukerralla, jolloin keskenään identtisistä paloista toinen meni mutkalle, toinen oikeni täydellisesti. Liekö onnistuminen sitten täysin sattumaa?

Origamilinnuista meinasin aluksi heittää roskiin tuon vääntäytyneen kappaleen, mutta toisaalta siinä on jotain hauskaakin. Viivaimella vedetyt tiukat lineaariset viivat vääntäytyvät väkisin omaan tahtoonsa. Anarkistilintu. :)   En malttanut heittää pois.

Myös Amazoneista tein kaksi versiota. Ensin pienemmän, ilman väriä. Sitten koitin vähän isompaa niin, että väritin sen tussilla ennen uuniin laittoa. Tuolle kävi köpelösti. Aluksi reunat käpristyivät kuten pitikin, mutta keskusta jämähti alustaan kiinni. Uunista tullessa tämä Amazon oli vääntäytynyt lunastuskuntoon. Pienempi väritön Amazon oli muuten hyvä, mutta hieman pliisu. Päätin värittää sen kutistamisen jälkeen. Nähtäväksi jää pysyykö tuo jälikäteen tehty tussaus. Ainakin hetken olkoon oikeanvärinen. Väritysjälkikään näin jälkikäteen tehtynä ei ole aivan priimaa. Uuni ja kutistaminen olisi tasoittanut pienet epätasaisuudet. :/ Toisaalta tuo avaimenperä on sen verran pieni, että epätasaisuus ei minun silmääni (ainakaan ilman silmälaseja katsottuna) häiritse noin pahasti, kuin tässä kuvassa, jossa kuvio näkyy luonnollista kokoaan suurempana.

Myös poikani kokeili taiteilla kutistemuoville tällaiset ystävykset. Jotenkin aina yhtä hellyyttävää katsoa lapsen piirustuksesta tarkkaan harkittuja yksityiskohtia. Jaloissa varpaat on tarkasti eritelty näkyviin. Samoin toisen kaveruksen napa. :) Tämän avaimenperän poika lupasi antaa taiteelliselle kummitädileen.

Ratasmekko

Pitkästä aikaa ompelin itsellenikin jotakin. Kesämekoksi ei nyt kovin kesäisen värinen, mutta kangas oli marinoitunut varastossa jo hyvän aikaa ja oli kyllin iso palanen, jotta siitä saisi mekon. Alunperin tilasinkin tämän mekkokankaaksi, mutta sitten en ollutkaan varma pidinkö kuosista ja ompelu jäi. Kankaan tilaamisesta on jo niin kauan aikaa, etten edes muista, mistä sen tilasin. Jossakin vaiheessa olin jo leikata kankaasta pitkähihaisen paidan pojalleni, mutta jäi tuokin ajatus. No ihan hyvä, etten leikellyt, koska mekossa tuo iso rataskuvio näyttää lopulta aika kivalta, vaikka kesään vähän tummansävyinen onkin. Tällaista isokuviollista trikoota ei vain ole kovin helppo löytää. Ison kuvion takia kankaan alunperin tilasinkin.

Kaavana jälleen vanhasta tunikamekostani itse muokkaama versio. Sama, jota käytin lempivaatteekseni muodostuneessa Camee-mekossa. Kaula-aukon kanttasin samasta kankaasta. Aina aikaisemmin olen käyttänyt kanttaukseen resoria, mutta koska itse kangas oli melko kevyttä, halusin kaula-aukon kantin olevan samaa ohutta materiaalia. Onnistui lopulta ihan hyvin, vaikka kangas ei resoriin verrattuna kovin paljoa joustanutkaan.