torstai 29. syyskuuta 2016

Syyssöpistelyä

 

Syysilmojen saavuttua oli aika päivittää lasten pipo- ja hanskatilannetta. Monilla pikkutytöillä on nyt näkynyt tuollaisia rusettipipoja. Päätin myös tehdä tyttärelleni sellaisen. Kokomallailuun käytin Noshin ilmaista lippapipokaavaa. Päädyin kokoon M. Tuo Noshin kaava sisältää saumavarat ja mielestäni sen huomion kokoa vanhaan pipoon vertaillessa -tai sitten en. Joka tapauksessa piposta tuli liian pieni. Syitä pipon kiristämiseen voi toki olla moniakin. Ensinnäkin se, mitä en ottanut kokoa mallaillessa huomioon, on että Noshin kaavassa on taite, tuossa rusettimallissahan pipo kootaan kahdesta erillisestä kappaleesta, jotta rusetin saa kiinnitettyä sivusaumoihin. Toinen, mitä en huomioinut, oli se, että tuo rusetti otsalla ei venykään samalla tavalla kuin normaali pipo venyisi. Niin tai näin, pieni tuli. Onneksi on olemassa pikkuruinen siskontyttö. :)


Vastikään puoli vuotta täyttänyt siskontyttöni saa siis postissa syysyllätyksen (joka ei taidakaan olla ylläri, sikäli, kun siskoni lukee tämän postauksen ennen postipaketin perille ehtimistä). Settiin päätin surauttaa myös samaan tyyliin toteutetut vuorilliset trikootumput. Idea rusettitumppuihin lähti selaillessani KiKiDuu-blogin ihania ompeluksia. Kaavan tumppuja varten piirtelin itse.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syysasetelmia ja popporcorninäkkäriä


Olimme tällä viikolla työporukan kanssa patikoimassa. Työkaverini oli tehnyt meille evääksi siemennäkkäriä. Laavulla istuessa näkkäri maistui aivan älyttömän hyvältä. Herkku oli sen verran koukuttavaa, että pyysin reseptin itselleni. Resepti on alunperin poimittu Gluteeniton muumimamma -blogista. Alkuperäisen blogipostauksen kommentteja kun lukee, saa ideoita vielä moniin muunnelmiin, joita reseptistä on kehitelty. Tämä herkullinen gluteeniton näkkäri näyttää siis taipuvan moneksi. Itse olen nyt ehtinyt leipoa tätä kahteen otteeseen. En tiedä johtuuko maissijauhoista, mutta jotenkin itselläni tuli leivästä jo siellä laavulla istuessa mieleen popparit. Kun kolmivuotias tyttäreni maistoi leipää, kuului pian kysymys: "Äiti onks tää popporcorninäkkäriä?"

Helppo ja herkullinen gluteeniton siemennäkkäri

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
2,5 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä
pinnalle suolaa

Kuivat aineet sekoitetaan yhteen. Lisätään kiehuva vesi ja öljy. Taikina sekoitetaan tasaiseksi ja painellaan pakastepussin avulla uunipellille leivinpaperin päälle (kumoa koko taikina keskelle peltiä, laita käsi muovipussin sisään ja levitä koko uunipellinkokoiseksi ohueksi levyksi). Rouhi pinnalle suolaa. Paista 150°C kiertoilmauunissa vajaa tunti. Herkullista ilman levitteitäkin, mutta erilaisten juustojen kanssa toki vielä parempaa. :)


Näkkärin paistuessa lähdimme lasten kanssa ulos. Värit luonnossa alkavat olla jälleen huikeita. Erityisen kauniita ovat syksyiset aroniat. Päätin tehdä punaisena hehkuvista aronian oksista sysksyisen asetelman laakeaan bonzaipuun ruukkuun. Joskus kauan sitten ostin Ikeasta bonzaipuun, tai mikä lienee bonzaiksi leikelty limoviikuna ollut. Bonzaiviikunan kasvattaminen ei sitten kuitenkaan ollut ihan minun juttuni. Laakea ruukku on siis jo pitkään saanut lojua varastossa. Asettelin ruukun pohjalle hieman kostutettua oasis-sientä ja aloin tökkiä siihen oksia pihapiiristä ja takametsästä.


Asetelmien tekoon päästyäni leikkelin kukkapenkistä gladioluksia maljakkoon. Maljakossa paljon kauniimpia kuin kukkapenkissä. Pitkine varsineen pakkaavat kaatua kukkapenkissä kumolleen ja sojottavat sitten sinne tänne. Tai sitten en vain osaa niittenkään kasvatusta oikealla tavalla.


Maljakkoon laittaessa yksi kukka putosi pöydälle. Oli niin kaunis, etten malttanut heittää pois. Tein kynttilänjalasta minimaljakon pudonneelle gladioluksen kukalle.



perjantai 16. syyskuuta 2016

Ninjago-synttärit


Viisivuotiaalle synttärit on kova juttu. Niitä on odotettu pitkään ja hartaasti. Poikani lempivuodenaika on syksy. -Koska silloin on synttärit! :) Synttäreitä tulikin tällä kertaa juhlittua vähän moneen otteeseen, kun oikeana synttäripäivänä olimme niin flunssaisia, että kakku syötiin pelkästään oman perheen kesken. Sitten oli sukulaissynttärit. Vihdoin odotetut kaverisynttärit.


Kaverisynttäreille valitsimme yhdessä ninjago-teeman. Pinterestistä tuli selailtua kaikenlaisia teemaan sopivia ideoita. Googlettamalla löysin mm. erikokoisia printattavia ninjago-silmiä. Niitä liimailin mukeihin, ilmapalloihin ja kaverilahjapusseihin.


Kaverilahjapusseihin taittelin ninjatähtiä tällä ohjeella. Origamitaittelut ja ninja-askartelut tulikin tällä kertaa tehtyä oikein erityisellä hartaudella. Viikonloppuna torppaa tuulettaessa onnistuin saamaan aikaiseksi sellaisen läpivedon, että kodinhoitohuoneen ovi paiskautui täydellä voimalla kiinni. Peukalo tottakai oven välissä. Pamaus oli sitä luokkaa, että hetken noita ninjatähtiä taisi vilistä silmissä ja lauantai-illan ratoksi piipahdin ensiavussa. Ei onneksi murtunut kuitenkaan. Synttärivalmistelut ja askartelut turvonneen ja jomottavan peukalon kanssa asettivat kuitenkin omat haasteensa, mutta niin vain tuli ninjatähdetkin taiteltua. Tällä hetkellä aivan arkisissakin pienissä asioissa, kuten vaikkapa vetoketjun kiinni laittamisessa, joutuu kehittelemään luovempia toimintamalleja. Kutimiin tarttumista ei taida tarvita haaveilla vielä pitkiin aikoihin.


Kakun tein niin ikään ninjago-teemalla. Ei tuo nyt visuaalisesti mikään mestariteos ole, mutta peukalopuolena tarkempaan näpertelyyn en tällä kertaa ryhtynyt. Synttärivieraat olivat tästäkin kakusta innoissaan -Teema oli vieraiden mieleen.


Ninjat askartelin kuppikakkuihinkin. Tarkkaa puuhaa olikin sitten oikeanvärisen ninjan valitseminen, jokaisella tuntui olevan oma suosikkininjansa. Onneksi kuppikakkuja oli sen verran reilusti, että kaikille riitti oikeanvärinen ninja.


Alunperin ajattelin leipoa pikkuleivät itse. Sitten tulin järkiini. Pottupeukalon takia kun kaikki valmistelut hidastuivat, oikaisin ja ostin kaupasta valmiita kaurakeksejä, jotka vain koristelin. Suunnittelin tekeväni niistäkin ninjakuvioisia, mutta sitten taisivat taidot loppua. Eivät näyttäneet ninjakeksit hyviltä. Suunnitelma muuttui hirviöpipareiksi vaan maistuivatpa nuokin.


Sokerihumalan saavutettua huippunsa järjestin synttärivierialle ninjaradan ulos. Ohjelmassa oli mm. juoksua ninjataitoradalla ja ninjatähtien tarkkuusheittoa. Kaiken kaikkiaan onnistuneet juhlat ja kivoja lapsia. Onneksi silti vain kerran vuodessa. :)


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syysmekko

Pojalleni olen tehnyt parit housut joustofroteesta, ja jotenkin olen nyt tykästynyt tuohon materiaaliin. Syksyn tullen halusin tehdä siitä myös itselleni mekon. Kaavana jälleen tuo aiemminkin käyttämäni A-linjainen mekkokaava, jonka olen joskus kopioinut vanhasta hyvin istuvasta mekostani.Tällä kertaa muokkasin mekosta hihattoman mallin, sillä materiaalina joustofrotee on melko paksua ja tulen käyttämään mekkoa pääasiassa neuleen kanssa. Paksut hihat neuleen alla eivät oikein houkuttaneet.


Hihansuut ja pääntien kanttasin valkoisella resorilla kääntäen resorin lähes kokonaan nurjalle jättäen valkoista vain ohuelti reunaan pilkistämään. Taskut on ommeltu Verson puodin Virta-joustofroteejämätilkuista. Olisihan nuo taskut suoraan ja samalle korkeudellekin voinut ommella, mutta ei näköjään tällä kertaa, ei tähän mekkoon. Taskun vinoutta ei onneksi kovin paljon huomaa, kun taskuun sujauttaa vaikkapa kännykän painoksi. Ja useimmiten töissä sellainen taskussa kulkeekin.

Kesällä tein kutistemuovikokeiluja, yksi "pilalle" menneistä origamilinnuista päätyi tämän mekon kaveriksi kaulakoruksi. Vääntynyt lintu on pyörinyt pöytälaatikossa tyhjänpanttina, kun en malttanut poiskaan heittää. kaulakoruna tuo mutkalle taipunut lintu näytti melkeinpä kivemmalta kuin suorana pitäytynyt.

torstai 1. syyskuuta 2016

Kitarapaita


Poikani haluaa oppia soittamaan kitaraa. Valitettavasti geeniperimä ei taida vain kovin kummoisia eväitä tarjota tuolle harrastuspohjalle. Musiikkiopiston muskarin kuitenkin aloitimme, josko pojasta polvi paranisi musikaalisuuden suhteen. Kitarainnostusta ylläpitämään tilasin tuollaista kitarakangasta Majapuulta. Kaava vanhasta paidasta modifioitu.