lauantai 17. joulukuuta 2016

Salmiakit


Mustien sukmkien kuvaaminen on aina yhtä hankalaa. Joko pakkaa jäämään tummaksi tai sitten kuva palaa läpi. Eipä näistäkään sukista kovin kummoisia kuvia saanut. Lieneekö ne itse sukatkaan kovin kummalliset. Malli perin simppeli, omasta päästä sovellettu.


Etuosassa langankierroin toteutetut salmiakkireikäkuviot, reunoilla tuollainen verkkokuvio. Jonkun aikaa olleet jo valmiina, mutta en ole saanut aikaiseksi kuvata. Lankana tuo Pirtan sukkalanka, jota haksahdin joskus Cittarista ostamaan kympillä kolme kerää. Ei kai langassa sinällään mitään vikaa ole, mutta ei silti suosikkini. 3,5 puikoilla neulotut, aloituksessa muistaakseni 52 silmukkaa ja siitä kaventelin nilkkaa kohden muutamia silmukoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti