Pukeudu sinivalkoiseen -päivä

Suomi 100 -teema on tänä vuonna näkynyt monissa käsityöblogeissa. Teeman ympärille on kehitelty jos jonkinlaisia haasteita, joihin ei kuitenkaan ole tullut osallistuttua, vaikka monet niistä kivoja ovat olleetkin. Tässä tulee nyt sitten minun Suomi 100 -postaukseni. Tarhassa juhlistettiin tänään Suomen juhlavuoden kunniaksi Pukeudu sinivalkoiseen -päivää. Loistava tekosyy tarttua ompelupuuhiin, kun tyttären vaatevarastosta ei (muka) löytynyt sopivan sinivalkoista päälle pantavaa. (Oikeasti Frozen-fanin vaatekaapista olisi kyllä löytynyt sinistäkin, mutta...) :)

Kangaslaatikosta löytyi vähän harmaaseen taittuvaa sinistä singletrikoota. Kaavaksi valitsin Ottobren Hummingbirdin (OB 4/2016). Tokikaan en taaskaan malttanut aivan kaavassa pitäytyä, vaan sooloilin helman leveydessä (en kaventanut helmaa pussimaiseksi vaan leikkasin helmakaitaleen tasapaksuna). Hihat saivat niin ikään lennosta erilaisen muodon kuin alkuperäisohjeessa. Sovitusvaiheessa hihat jäivät sattumalta käsivarsille hieman pussittamaan ja päätin muuntaa alkuperäiset 3/4-hihat kumpparikiristyksellä lyhythihaiseksi versioksi. Kaksoisneula ei ollut täysin yhteistyöhaluinen ohuen singletrikooni kanssa, eikä tuohon siniharmaaseen sävyyn täydellisesti passaavaa lankaakaan löytynyt varastoistani. Sunnuntai-iltana sellaista ei mistään lähdetä hakemaankaan. Päätin siis tavanomaisen kaksaripäärmäyksen sijaan ommella päärmeet valkoisella koristeompeleella. Jollain tapaa ajattelin sen sopivankin Suomi 100 -henkiseen vaatteeseen.

Jollain tapaa tuo ajatus sinivalkoisesta tunikasta perinteitä huokuvalla koristeommelpäärmäyksellä tuntui siinä hetkessä paremmalta ajatukselta kuin sitten olikaan. Tunikasta tuli vähän turhankin "lottahenkinen". Jollain tapaa vähän ankea..? Onneksi varastoista löytyi Lidlin heräteostona hommattuja silityskuvia. Niistä pupu päätyi helmaan istumaan. Tuolla pupuaplikaatiolla tunikan ilme raikastui onneksi melkoisesti.

Aamulla tarhaan lähdettäessa asu stailattiin vielä valkoisella neuleella. Ilme (myös tytön :D) parani huomattavasti, eikä tunika tuntunut enää niin raskaalta. Vaan lieneekö tuo kuitenkaan nyt niin kovin onnistunut ompelus, jos tunika ainakin omaan silmääni näyttää paremmalta neuleen kanssa kuin ilman? Ehkä tästä tuli vähän turhankin alleviivaten Suomi 100 -projekti...

Pino pipoja

Poikani jalkapalloseuralla on tulossa arpajaiset, joihin jokaisen pelaajan kotoa tulee toimittaa kolme arpavoittoa. Niinpä päätin koluta taas hieman tilkkulaatikkoani ja surauttaa muutamia pipoja arpavoitoiksi syysturnaukseen. Syksyn tullen luulisi sellaisille olevan käyttöä.

Tupsupipo on tehty Noshin lippapipon ilmaiskaavalla. -Ilman lippaa tosin, sillä pipojen oli tarkoitus valmistua nopeana sarjatuotantona ja kokemuksesta tiedän, että tuon lipan kanssa saa askarrella ja tuhertaa.

Tupsun tekoon koitin Ipanappi-blogista bongaamaani puuhaarukkakikkaa. Itselläni tosin sattuu olemaan hieman kulahtaneempi kapusta, josta laitimmainen piikki on poikki. Tähän hommaan ihan passeli sekin ja tuleepa ainakin sitomiskohta keskelle tupsua, kun piikkien välejä on vain kolme. Ihan riittävä halkaisija tupsulle tuli nelipiikkiselläkin haarukalla. Ipanapissa neuvottiin kiertämään lankaa 150 kierrosta. Blogiani lukeneille ei liene yllätys, etten laskenut kierroksia. Astetta suurpiirteisemmin pyörittelin lankaa kapustan ympärille kunnes ajattelin kierrosmäärän näyttävän passelilta.

Tupsuttomiin pipoihin pidensin hieman tuota Noshin kaavaa korkeussuunnassa. Pipoja piti tulla kolme, mutta poikani halusikin hämispipon itselleen, joten samaan syssyyn tuli ommeltua neljäskin pipo.

Vespapaita

Poppanavakan vespakankaasta olen haaveillut jo kauan. Viimein sain sitä tilattua ja tulihan tästä yksi omista lempparipaidoista uudelle eskarilaiselle. :) Erityisen tyytyväinen olen resorin väriin. Harvoin onnistuu löytämään noin täydellisesti väreihin passaavan kantin. Resorikangas kun on ostettu Jättirätistä eli ihan sattumaa on, että osuu noin hyvin skootterin väriin.

Kaava oma muokkaukseni, josta olen välillä ommellut pitkähihaisia, välillä lyhythihaisia versioita.

On ihan ok muuttaa mieltään...

Olin näkemässä puolitoista vuotiasta siskontyttöäni ja päätin ommella hänelle jotain. Etsiessäni sopivaa kaavaa tälle ihanalle kankaalle, ihastuin hupulliseen California Surfing -mekkoon (OB 3/2017). Koska nyt oltiin jo syksyn kynnyksellä, ajattelin muokata kaavan lyhythihaisesta pitkähihaiseksi. Ennen hihojen ja hupun kiinnitystä tulin toisiin ajatuksiin. Mekko on tehty koossa 80, mutta nelivuotias tyttäreni kuuluu keijukategoriaan ja päätin koesovittaa keskeneräistä tekelettä hänen päälleen. 80 koon mekko näytti oikeastaan hirmuisen söpöltä topilta nelivuotiaan tyttäreni päällä. Entä jos tästä tekisikin liivimekon? Hihat ja huppupalat oli tosin jo leikelty, mutta voisihan ne käyttää johonkin muuhunkin.

Aluksi ajattelin tekeväni niistä hupullisen pitkähihaisen paidan. Alkuperäistä kaavaa hieman lyhentäen ja muokaten sellaisen olisi saanut aika simppelisti toteutettua. Vaan sitten en löytänyt sopivanväristä trikoota. Ruskeaa olisi ollut, mutta yhdistelmä näytti jotenkin liian... No... 70-lukuiselta. Ei kai siinäkään mitään pahaa ole, retroiluhan on ihan veikeää. Mutta sitten tuli voimakas takauma lukion käytävän seiniin, joissa ruskean ja keltaisen liittoa toistui metritolkulla. Ei.

Sitten löysin harmaan joustofroteen, jota olin tilannut pojalleni housukankaaksi. Väri sopi aika kivasti karhujen väriin... Leikkelin housupalat ja jämistä sai kuin saikin vielä pikkuisen hupparin etu- ja takakappaleet. Joustofrotee on kankaana sen verran paksumpaa, että vetoketjullinen huppari tuntui kivemmalta kuin paitamalli. Sellaiseen ei vain ollut kaavoja, nyt kun huppu ja hihat oli jo leikelty California Surfing -mekon kaavalla. Oli pakko taas soveltaa. Projektiin toi lisähaastetta se, etten ole koskaan vetoketjullista hupparia ommellut.

Kankaan leikkuuvaiheessa en ollut vielä ihan varma laitanko helmaan resorin vai en, leikkelin varmuuden vuoksi helman aika pitkänä. Resosin väri, jota käytin liivimekon kanttaukseen näytti harmaan joustofroteen reunassa jotenkin tunkkaiselta, joten kanttasin hupun reunat sinapinkeltaisella. Siinä vaiheessa kun kuvittelin ompelevani hupparin hihansuihin ja alareunaankin resorit. Mutta... Sinapinkeltainen resoripa oli kovin plurua. Ei siitä olisi saanut jämäköitä hiharesoreita ja hupparin alareunaa. Ja järkikin alkoi kulkea paakuissa sen suhteen, missä järjestyksessä ja miten resori ja vetoketju tulisi huppariin kiinnittää. Jätin helmaresorin pois kokonaan. Hihansuut kanttasin sinapinkeltaisella plururesorilla.

Nyt jäi vähän kutkuttamaan tuollaisen muokatun California Surfing -topin teko tyttärellenikin, ehkäpä vähän isommassa koossa kuin 80. :) Kankaan jämistä riittäisi nipin napin sellaiseen. Tykkään etenkin tuosta kaula-aukosta, joka tuo malliin erilaista ilmettä.

Ehkä uskallan nyt niitä huppareitakin ommella. Jos vaikka seuraava ihan ohjeen ja kaavojen kera, nyt kun tämä ensimmäinen versio tuli tehtyä työ tekijäänsä opettaa -metodilla omalla järjellä soveltaen.

Mustikkamekko

Monilla kangaskaupoilla on nykyään myynnissä ylläripylläripossupusseja. Jotenkin olen aina vähän karsastanut niitä. Miksi tilata sikaa säkissä, kun voi itse valikoida mitä kuoseja ja värejä haluaa? Vaan kuinkas sitten kävikään... Olin tekemässä Poppanavakalta tilausta, etukäteen olin pannut sieltä merkille keltaisen vespakankaan ja mustavalkoisen jättipäivänkakkarakuosin, josta suunnittelin mekkoa itselleni. Harmikseni tuota päivänkakkarakuosia ei sitten ollutkaan saatavilla. Hetken mielijohteesta päädyin tilaamaan 20 eurolla ylläriakkainpaketin. Puoleentoista kiloon mahtuisi useampi metri trikoota, kai niistä joku natsaisi mekkokankaaksikin.

Joskus on hyvä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Kokeilla jotain sellaista mikä ei itsellä tulisi mieleen. Paketin avaamisessa oli ihan oma hohtonsa. Jotenkin jännää, kun ei yhtään tiennyt mitä tuleman piti. Akkainpaketin sisältö oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Mikä parasta, paketin suurin pala oli himoitsemaani mustavalkoista päivänkakkarakuosia! Pääsääntöisesti ihan kivoja kaikki, yksi sellainen "Mitä ihmettä tästä nyt tekisi?" -kuosi, mutta kaavantestailukankaana toimii varmasti sekin. :) Sitten kävi niin, kuten minulle yleensä käy. En malttanut leikata sitä päivänkakkarakangasta. Ensimmäisenä ompeluun päätyi sinikuvioinen puolen metrin kangastilkku, kaverinaan niin ikään ylläripussista putkahtanut musta trikoopala. Sinisessä kankaassa oli tummansinisellä isompia ja pienempiä palloja. Melkein kuin mustikoita. Noista isojen pallojen kohdista riitti nippanappa yläosa mekkoon. Pikkumustikat jäivät vielä käyttämättä.

Kaavana Ommellisen mekko muokattuna. Alkuperäisten mittojen mukaan ommellessa selkäosaan jäi pieni pussi. Koska mekkoon oli tulossa joka tapauksessa sauma vyötärölle, lyhensin vyötäröltä takakappaleen selkäosaa hieman kaarevasti ja sain melko hyvin kadotettua pussittavan kohdan. Kangaspalojen korkeudet määrittivät aika pitkälti mekon pituuden. Mustasta kankaasta jäi ainoastaan pari kapeaa soiroa. Mustikkakuosista saanee vielä yksivärisellä trikoolla höystäen jonkinlaisen mekon tyttärellekin. Ehkä. Tai mitä siitä sitten tuleekaan.

Kuosista tuli jotenkin mieleen heinän varteen pujotellut mustikat. En tällaista kangasta olisi osannut itse tilata, mutta kiva tästä tuli. Hauskaa, miten pienistäkin paloista saa yhdistelemällä aikuisten koon vaatteita.