Pellavaisia paketteja

Loppusyksystä kävimme läpi mummini jäämistöä. Inspiroiduin kovasti niistä kymmenistä kirjotuista pöytäliinoista, joita mummini laatikoiden kätköistä löytyi. Syntyi ajatus kirjoa jotain itsekin. Lapsena muistan usein mummin kanssa kirjoneeni tai oikeastaan merkanneeni. Pohjanmaalla kirjomista sanottiin ainakin meillä päin merkkaamiseksi. Mahtaisikohan tuo nimitys juontaa juurensa jotenkin kapioiden merkitsemisestä nimikirjaimilla..?

"Merkkaaminen" ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin muistelin. Tai sitten johtui siitä, että taito on parissa (tai no... melkein kolmessa) vuosikymmenessä päässyt pahasti ruostumaan. Lapsena merkatessa kuvio oli piirretty liinoihin jo valmiiksi ja sitten vain täytti piirrettyjä alueita langalla. Nämä kuviot kirjoin hatusta tempaistuin mallein siten, että luonnostelin ensin paperille jotain sinnepäin kuviota, jotka eivät sitten kuitenkaan sellaisenaan kankaalle toteutuneet, vaan malli eli koko ajan työn edetessä.

Halusin tehdä äidilleni joululahjan kirjomalla. Mutta en liinaa, koska niitä äitini kutoo paljon itse. Joulupukki toi minullekin jälleen yhden ihanan itsekudotun kaitaliinan. 💝 Äitini myös neuloo paljon ja puikkoja löytyy milloin mistäkin. Ompelin siis äidilleni pellavaisen puikkokukkaron. Pellavan olen saanut toiselta mummiltani. Puikkokukkarossa yhdistyvät siis toiselta mummilta saamani perinnetaito ja toiselta mummilta saamani materiaali. :)

Viime talvena ompelin puikkokukkarot itselleni ja siskolleni. Nuo kuminauhasta ommellut puikkokujat ovat olleet aika käteviä kun pysyvät samankokoiset puikot hyvin nipussa. Käytössä olen huomannut, että pussukassa olisi saanut olla jokin paikka myös neuloja varten, niitä kun tarvitaan aina töiden viimeistelyssä. Ompelin tuonne vuoriin pienen lärpäkkeen ihan vaan sitä varten, että siihen voi sitten pujottaa pari neulaa lankojen päättelyä varten.

Vauhtiin päästyäni kirjoin ja ompelin pellavasta vielä parit muutkin joululahjat, noita kukkaron kehyksiä kun on laatikoihin siunaantunut. Kuvisopettajana työskentelevä kälyni sai pellavaisen penaalin/pussukan. Käsitöitä harrastavalle ystävälleni ompelin myös puikkokukkaron.

Vähän tuo kirjominen nopeutui kun näitä tehtaili useamman, ehkä tuokin taito kehittyisi joutuisammaksi, jos enemmän tekisi.

Hieman erilainen joulukori

Ekaluokkalaiseni innoittamana sukelsin kanavapujottelun syövereihin. Poikani oli aloittanut tekemään koulussa vohvelikankaasta peflettiä. Sellainen haluttiin nyt tehdä kotonakin eikä siinä sitten muu auttanut kuin lähteä vohvelikangasta ostamaan. Poikani ensimmäinen kangasvalinta oli tuollainen aika tyylikkään värinen tummansininen. Paitsi että siinä nuo langat olivat aika vaikeannäköisesti, kovin "matalalta" näytti tuo vohvelikuvio. Halusin pelata varman päälle ja ostimme varmuuden vuoksi myös toisenlaista sinistä vohvelikangasta, sellasta, jossa nuo langat olisi paljon helpommin poimittavissa. Epäilykseni osoittautui oikeaksi ja alkuperäinen valinta olisi ollut pojalleni aika haastava, enkä halunnut, että innostus tyssää hankalaan materiaaliin. Niinpä meille jäi käyttämättä tuo tummansininen pala.

Mieheni ehdotti, että pujottelisin siitä naapureille nimikoidut pefletit joululahjaksi. Meillä on tapana joulun alla antaa aina jokin pieni muistaminen puolin ja toisin. Niinpä sitten nappasin neulan käteen ja aloin fiilistellä ala-astekässän muistoissa. Kuvioinniksi halusin tehdä jotain hieman erilaista, ei niin perinteistä. Jostain syystä ensimmäinen mielleyhtymäni tuosta kankaan värin ja valkoisen pujottelulangan yhdistelmästä oli sydänkäyrä. Älkää edes kysykö miksi. Googletin sydänkäyrää ja aloin ruutupaperille luonnostella sopivanlaista käppyrää.

Pefletin alareunaan pujottelin nimet. Vanhalla kunnon lenkkikaunolla tottakai. Poikani tosin ihmetteli, miksi ihmeessä kirjoitin pefletin reunaan KONTTU! 😀

Hämärähommia

Tiedetään, kestävän kehityksen hengessä turhaa pakkaamista tulisi välttää. Mutta joka päivä ei jaksa pelastaa maailmaa. Paketit kuuluvat jouluun ja varmasti tässä maailmassa tulee tehtyä paljon pahempiakin syntejä. Minusta osa lahjojen antamista on niiden pakkaaminen, joskin nykyään tuon paketoinnin joutuu tekemään salaa hämärän aikaan, kun talo on jo muuten hiljentynyt.

Kaunis paketti tuo mielestäni lisäarvoa pienemmällekin lahjalle. Tyttäreni joulupukille kirjoittamassa kirjeessä luki yhtenä kohtana omenaponnarit. Täsmällinen toive. :) Sattumalta satuin jostakin pop up -kaupasta (jonka nimeä en muista) bongaamaan ihan älyttömän söpöt omppuponnarit. Tigerista löysin tuollaisia pahvisia "karamellirasioita". Juuri täydellisen kokoisia omppupomppureiden paketiksi. Pienen pienestä lahjasta tuli aika söpö. :)

Laiskalle pakkaajalle sopiva boksi on myös tuollainen Tigerin magneettikiinnityksellä toimiva pahvinen rasia. Pentikin huopaiset joulukoristeet päätyivät pikkupakettien koristuksiksi. Tonttujen yöstä niitä ostin pari pakettia siltä varalta, että täytyisi joskus jokin pieni jouluvieminen jollekin hätäpäissään äkkiä keksiä. En sitten lopulta keksinytkään kenelle antaisin, joten hajautin metsän väen pakettien koristeiksi.

 

Joulupaketteihin päätyi tänä vuonna jonkin verran itse tehtyjä pellavaisia juttuja (niistä sitten postausta joulun jälkeen). Pellavaisten pakettien rekvisiitaksi sopi siis paremmin kuin hyvin tuollainen Halpa Hallista löytämäni pellavanauha.  Mitta paketin ympäryksestä ja ompelukoneella saumat yhteen. Reunan jätin suosiolla tuollaiseksi huolettoman huolittelemattomaksi. 

Lapsuudenkodissani lahjat pakattiin aina kierrätyspapereihin. Joulun jälkeen äitini keräsi paperit talteen ja seuraavana vuonna enemmän tai vähemmän ruttuisista joulupapereista kääräistiin uudet paketit. En muista, että pakettikorttejakaan olisi juuri käytetty, yleensä paperista vedettiin yli edellisen vuoden saajan nimi ja kirjoitettiin uusi tilalle. Usein niissä oli monta vuosikertaa yli vedettyjä nimiä. Ekologista ehkä, mutta...  no, toistaiseksi en ole tuolle tielle lähtenyt.

Risut ja männynkävyt

Poikani koulussa on ihan mahtava iltapäiväkerhotoiminta. Viikottain tekevät retkiä, järjestävät erilaisia tempauksia, kisailevat ja askartelevat. Viime viikolla myös perheen muu väki sai kutsun iltiksen pikkujouluihin. Pikkujouluissa oli monenlaista toimintapistettä, missä pääsi yhdessä lasten kanssa pelailemaan ja askartelemaan. Pikkusiskonsa askarteli pikkujouluissa tuollaisen hienon lumihileisen kuusen isosta kävystä. Sille piti joku paikka keksiä, mutta itsekseen käpykuusi näytti kovin yksinäiseltä. Aloin rakentamaan käpykuusen ympärille jouluista asetelmaa teemalla risut ja männynkävyt. Asetelmasta tuli mielestäni aika kiva ja lapsen askartelu pääsi arvoiselleen paikalle. :)

Enkelikortit

 

Aina joskus sitä saa omasta mielestäänkin kivan idean. Idea tuollaisen akryylihelmienkelin teostahan ei omani ole, vaan näitä on nähty erilaisin variaatioin monessa paikassa. Viime joulunakin jo lasten kanssa askartelimme näitä samaisia enkeleitä kuusen koristuksiksi ja pieniksi jouluviemisiksi. Mutta jokavuotinen omanlainen päänvaivansa on keksiä jotakin pientä ja mielellään itse tehtyä muistamista tarhan tädeille, tänä vuonna myös koulun väelle. Tuli mieleen askarrella jouluiset kiitoskortit näistä enkeleistä. Lahjus ei sinänsä suuren suuri ole, mutta ajatuksena tällainen on kivampi antaa kuin ostokortti tai konvehtirasia.

Viime vuonna löysin näitä akryylihelmiä isompana, nyt vain pieninä. Toisaalta kortteihin liitettynä toimivat paremmin nämä pienet. Isojen kanssa kupsahtaisivat kumoon. Siipiä löytyi viimevuotisista varastoista kultaisina, hopeisina ja helmiäisen hohtoisina. Väriyhdistelmät on tarkoin mietitty kortin saajan näköisiksi. :)

Hakusessa on vielä kultatussi joka toimisi niin idioottivarmasti, että sen voi antaa jopa lasten käsittelyyn. Lieneekö sellaista olemassakaan. Laatikon pohjilta löytyi kolme kultatussia, kaksi ohutkärkistä ja yksi paksumpi. Tuo toinen ohutkärkinen toimi hienosti aina siihen asti, kunnes viisivuotias alkoi kirjoittaa sillä omia terveisiään kortteihin. Lapsen käsissä tukkoon meni koko kynän kärki niin ettei siitä enää toimivaa saanut. Toinen ohutkärkinen puolestaan antoi niin ruman ruskeaa, jotenkin rasvaisen näköistä jälkeä, ettei sitä huvittanut käyttää. Viimeiset kortit turailtiinkin liian paksulla kultatussilla jännittäen milloin tussi pulpauttaisi ison kultalätäkön kesken kirjoituksen.

Postissa lähetettynä tämä korttimalli ei ehkä ole se maailman käytännöllisin, mutta tarhan ja koulun väelle kun menevät, ei kortteja postiin tarvitse sulloakaan.

Käsveska

Osallistuin ammattiyhdistyksen järjestämään Taito-iltaan paikallisessa Taitokeskuksessa. Kurssilla oli mahdollisuus valita monista erilaisista käsitöistä/askarteluista mieluisansa. Oli valohimmelin tekoa, kaaostaulua ja jos jonkinlaista joulukoristetta. Itseäni kuitenkin kiinnosti käsilaukun teko.

Tarvikepaketeissa oli valittavana kahta erilaista kehystä. Näppäränä tyttönä järkeilin ensin, että tekisin kaksi käsilaukkua. Olisi sitten molemmanlaisilla kehyksillä. Tuo optimistinen haave kuitenkin kariutui illan aikana, kun valkeni, ettei näpertely ollutkaan aivan yhtä joutuisaa puuhaa, kuin olin alunperin ajatellut.

Liitin tähän pari kännykällä napsittua suheroa prosessikuvaa. Kankaiden leikkuun ja kovikekankaiden silityksen jälkeen päällikangas liimattiin kuorten ulkopintaan. Liima oli koostumukseltaan todella "venyvää". Jotenkin purkkamaista. Kuulemma tähän tarkoitukseen piti olla juuri tietynlaista liimaa, jonka merkkiä en tietenkään enää muista. Taito-keskukselta tuota sai ostaa, eikä ollut kallistakaan. Päällikankaan liimauksen jälkeen kuoret sullottiin parin voimasanan kera noihin kehyksiin. Kehykset pitivät kankaan jämäkästi paikoillaan siihen asti, että liima ehti kuivaa. Tässä kohtaa oli sopiva hetki pitää glögitauko.

Glögitauolta palattua vuorikankaaseen ommeltiin harsinlanka, jolla vuorikangas saatiin paremmin "rypytettyä" muotoonsa. Ennen vuorin kiinnitystä kehykset irrotettiin. Vuoria kiinnittäessä liima siveltiin ainoastaan pohjalle, ei reunoille. Näin vuorin reunat saadaan käännettyä sisäpuolelle piiloon. Sitten alkoi prosessin hitain vaihe: kursiminen. Vuorin reunukset käännetään nurjalle piiloon ja kankaiden taitekohta ommellaan käsin yhteen. Siinä toisessa kehysmallissa olisi tuo reunus tullut kauttaaltaan sisäpuolellekin asti, mutta pitipä sitten tietenkin mennä valitsemaan juuri se toinen kehysmalli, jossa nuo kulmat ovat avonaiset ja kursimisen kanssa sai olla aika tarkkana, sillä jokainen pisto jäi laukun sisäpuolelle näkyviin.

Kursimisen jälkeen kehyksen pohjaan laitettiin liima ja kehykset sullottiin uudelleen paikoilleen. Sullominen onnistui tällä jälkimmäisellä kerralla jo helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Lopputuloksesta tuli lopulta yllättävänkin siisti, vaikka välillä meinasi kieltämättä epätoivo iskeä huomatessaan kuinka nopeasti aika riensi.

Käsveskaan olisi ollut myynnissä sellainen metalliketjuhihna. En ollut ihan vakuuttunut tuosta metallisesta hihnasta, joten jäi ostamatta. Saas nähdä jääkö koko hihnan teko nyt sitten aikomukseksi, kun ei sitä heti tehnyt. Toisaalta sen verran pikkuinen on tuo laukku, että menee se ehkä ihan vaan kädessäkin ilman hihnaa.

Valkea joulu edes korteissa

Kovin paljon helpommaksi joulukorttien askartelu ei voi enää mennä. Aivan erilainen joulukorttivisio minulla oli alunperin mielessä, mutta sitten kädentaitomessuilla pikkusiskoni johdatteli minut Teippitarhan kojulle. Käteen jäi (muun muassa) tuollainen kimmeltävä maisemateippi (jäi aika paljon muutakin...). Tuonne verkkokauppaan en oikein uskalla edes mennä. 😅

Viime jouluksi turailin himmelikortit, postaus nousi heittämällä blogini luetuimmaksi. Kiva niitäkin oli toki tehdä, mutta tällainen tuosta nuin vaaan teippiä kylkeen -kortti on toisaalta mukavaa vastapainoa viimevuotiselle väkertelylle. Mielestäni kivoja tuli näistäkin, vaikkeivät ihan hirmuisia ponnisteluja tekijältään vaatineetkaan.

Kokeilin hiukan erilaisia väriyhdistelmiä. Tummanvihreä pohja korostaa enemmän kuusikkoa, sininen hieman kimaltavanhohtoinen kartonki puolestaan tuo paremmin esiin lumisen maiseman. Lopulta päädyin tuohon siniseen korttipohjaan. Voipi olla ettei lumi tänä jouluna ihan hirveästi muutoin sitten kimmelläkään. Kimmeltäköön siis edes joulukorteissa.

Yksisarvisia ja sateenkaaria

Yksisarvisvaate on ollut toivelistalla jo pitkään. Viimein neiti sai valittua mieleisensä kankaan. On yksisarvista, on sateenkaarta, on pilven hattaraa ja pinsessalinnaa. Aika paljon kaikkea. Jotenkin pelotti että ihan tavallisella paitakaavalla tämä kuosi muuttuisi yökkäriksi. Valitsin kaavaksi LillaLumin Ilonan. Ilonan peruskaava oli mukavasti muunneltavissa erilaisin frilloin ja rusetein. Menee varmasti jatkoon muissakin projekteissa.

Hiukan noita röyhelöitä kavensin jo kankaiden leikkuuvaiheessa, mutta aika muhkeat niistä silti tuli. Ohjeessa frilla olisi yksinkertainen ja vain etureuna käännetään. Käyttämäni kangas oli kuitenkin melko ohutta ja ompelin frillat kaksinkertaisesta kankaasta. Ainakin pysyvät jämäkästi.

Timanttimekko

Kädentaitomessuilla selkeänä nousevana trendinä näyttivät olevan ompelukaavat. Jujunan kojulta niitä olisi tehnyt mieli haalia mukaan iso läjä. Pitäydyin kuitenkin maltillisena ja ostin ainoastaan timanttimekon kaavan. Jujunan kaavoja on monessa yhteydessä kehuttu, itse testasin vasta nyt ensimmäistä kertaa. Tykkäsin.

Timanttimekko jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itsekään en pitkään aikaan oikein tiennyt kummalle puolelle kallistua. Sitten yhtäkkiä viime keväänä päätinkin tykätä siitä ja iski valtava tarve ommella itselle työvaatteeksi timanttimekko. Puoli vuotta tuota ajatusta piti näköjään silti pähkäillä. Ei osannutkaan valita kangasta. Tai ei muuten vain saanut aikaiseksi. Halusin mekon mieluummin hyvin laskeutuvasta kuin liian jämäkästä kankaasta. Mieluummin ehkä yksivärisenä kuin kuviollisena. Mutta sitten en osannut päättää väriä. Musta olisi ollut turvallinen valinta. Sen ilmettä pystyy eri värisin asustein helposti muuntelemaan. Jätti-Rätistä jäi kuitenkin käteen huikeaan 5 euron metrihintaan tuollainen kellanvihertävä trikoo. Juureni ovat Etelä-Pohjanmaalla ja siellä tuolle värisävylle on ihan oma terminsä, ehtakeltaasenveheriäänen. Ei oikein sen paremmin keltainen kuin vihreäkään. Jotain siltä väliltä. Mitä luultavimmin siis sekä mekon malli että väri tulevat jakamaan mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse tykkään.

Mitä luultavimmin tämä ei myöskään jäänyt viimeiseksi timanttimekoksi. Kaava tuntui varsin pätevältä ja nuo taskut on ihanat! Ehkä seuraavaan mekkoon rohkenen jo rahallisestikin satsata kankaisiin hiukan enemmän. :)

Mutta nuo kuvat... Huoh... Missä on aurinko??? Tällaisena kaamospäivänä ei pitäisi ottaa kuvia ollenkaan. Mutta kun mekko itsessään on niin kiva, että halusi heti tehdä postauksen, vaikka se valo sitten jäikin uupumaan...