Rakkautesi jäljet

Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjasta neuloin jo aiemmin itse värjäämistäni langoista Autioituu rannan talot -mallin, tällä kertaa kirjasta lähti toteutukseen Rakkautesi jäljet -sukat. Viime kesänä Tampereella ollessa käväisin lankakauppa Nurjassa, josta ostin ihanaa käsin värjättyä marinosukkalankaa. Tuo Kardinaali-niminen sävy sopi mielestäni erinomaisesti juuri tähän sukkamalliin. Joskin jäin vähän pohtimaan tuliko näistä nyt liiankin jouluiset sukat?

Äkkiseltään malli ei näytä kovinkaan monimutkaiselta, mutta itse asiassa sukkia neuloessa tuli samalla kertaa opeteltua kolmekin itselleni uutta tekniikkaa: aloituksen nirkkoreuna, varren latvialainen kierreraita sekä jälleen uudenlainen kantapäätekniikka. Tai tarkemmin ajatellen uusia tekniikoita taisi tulla opeteltua peräti neljä, sillä näissä sukissa käytin myös uudenlaista silmukoiden luomistapaa. Nirkkoreunuksen taitosta varten tarvittiin apulangalle tehty väliaikainen luomisreuna, jonka saa helposti purettua pois. Tapoja tähän on useampiakin, itse loin silmukat virkkuukoukkua apuna käyttäen Drops-designin tutorial-videon pohjalta.

Tapani mukaan tein malliin jälleen omia sovelluksiani. Jopa L-koon aloitussilmukkamäärä (72) tuntui kovin pieneltä ottaen huomioon, että Nurjan Merino sock on fingering-vahvuista lankaa ja neuloin sukat nro 2 puikoilla (raita- ja kuvioneuleosuus tosin nro 2,5 puikoilla). Koska varren alkupuolella oleva kuvioneuleosio jo sinällään rajoittaa varren joustavuutta, päätin seurata vaistoani ja lisätä aloitussilmukkamäärää ihan reilusti. Kuvioraita on kuudella jaollinen, joten lisäsin aloitukseen 12 silmukkaa luoden puikoille 72 silmukan sijaan 84 silmukkaa. Kierroksen vaihtumiskohdan hilasin takareunasta nilkan sisäreunaan. Kuvioneuleosuuden jälkeen kaventelin ylimääräisiä silmukoitani tasaisin välein kierroksen vaihtumiskohdan molemmin puolin, jolloin kantapääkavennuksiin saavuttaessa jäljellä oli alkuperäisohjeeseen nähden enää neljä ylimääräistä silmukkaa. Nämä tasasin pois kantapääkavennusten yhteydessä. Jalkateräosuus on neulottu alkuperäisohjeen silmukkamäärillä. Sukista tuli omista sooloiluistani huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) oikein napakat ja istuvat jalkaan erinomaisesti. 

Malli: Tiina Kuu, Rakkautesi jäljet.

Lankana Nurjan Merino sock (Kardinaali-sävy), puikot nro 2 ja 2,5.

Keväinen huppari

5-vuotiaalle siskontytölle lähti postissa synnttärilahjaksi Ottobren (4/2016) Drops-kaavalla ommeltu collarihuppari. Kangas on aikanaan tilattu Majapuun alekuoseista (Kuosin nimeä en enää muista, eikä tuota näyttänyt löytyvän enää valikoimista). Tilausvaiheessa tykkäsin kuosista, sitten taas kankaana en niinkään, joten pala on pyörinyt kangaslaatikossa pitkään. Tuo collaripalanen tuli vähä aika sitten uudelleen vastaan ja yhtäkkiä kuosi tuntuikin taas aika kivalta. Valmiissa hupparissa etenkin on minusta ihan hauska. Hassua, miten valmiissa vaatteessa kuosi näyttää usein ihan erilaiselta kuin kangaspakalla.

 

Huppari oli saajalleen vielä vähän reilun kokoinen ja toimii näin aluksi melkeinpä hupparimekkona, myöhemmin sitten perushupparina. Alkuperäisohjeessa hupussa olisi ollut nyöri, mutta en ole oikein noiden sirkkarenkaiden kanssa päässyt ystävystymään, eikä kankaan määrässä ollut tällä kertaa ryssimävaraa, joten jätin nyörit kokonaan pois. Koska jätin nyörin pois, "kiristin" hupun reunaa hieman pienellä saumaan ommellulla kuminauhalla, ettei se lörpöttäisi liikaa takana.

Kolmas visio toden sanoo

Tyttäreni aloitti syksyllä viulunsoiton. Esiintymiset ovat oleellinen osa musiikkiharrastusta ja siksi esiintymistäkin harjoitellaan heti alusta asti. Mutta koska korona, musiikkiopiston perinteisiä joulu- ja kevätkonsertteja ei tänä vuonna järjestetty. Esiintymiskokemusta treenailtiin kuitenkin videoitavin etäkonsertein. Salissa olivat ainoastaan minijouset, säestäjä ja viulunsoitonopettaja. Liveyleisöä ei saanut olla paikalla ja vanhemmat saimme ainoastaan videotallenteen konsertista. Toisaalta videotallenteesta jää muisto pitkäksi aikaa. Pukukoodi videokonsertissa oli kuten olisi ollut tavallisessakin konsertissa. Ja koska sattuneesta syystä kuluneen vuoden aikana ei ole juurikaan juhliin osallistuttu, olivat kaikki juhlavaatteetkin jääneet jo pieniksi. -Hyvä syy ommella! 

Lähestyin tällä kertaa juhlavaateasiaa kangas edellä. Päätin mennä kangaskauppaan palloilemaan ilman selkeää etukäteisvisiota ja katsoa mitä sieltä matkaan lähtee. Palloilun päätteksi käteen jäi pallokuosi, ehkä viskoosia..? Jättirätissä juuri koskaan ei kankaista saa liiemmälti tuotetietoja, niin kangasostosten materiaaliarpominen jää useimmiten pitkälti hypistelyn ja mutun varaan. Kangas oli joka tapauksessa kevyttä ja joustamatonta. Joustamattomien kankaiden ompelun suhteen hypättiin aika lailla mukavuusalueen ulkopuolelle, lähinnä kun olen vaatteita joustavista matskuista ommellut. 

Joku fiksumpi olisi ennen kauppaan menoa päättänyt kaavan valmiiksi, jotta tietää paljonko kangasta varata. Tällä kertaa en lukeutunut näitten fiksumpien joukkoon. Mekon ajattelin tehdä ja kivan kankaan löytyessä sen enempää ajattelematta ostin sitä metrin. Joustavista materiaaleista metri riittäisi mekkoon hyvinkin. Kaavoja selaillessa aika nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei metristä  joustamatonta kangasta mekkoa ommeltaisi. Varasuunnitelmana järkeilin sitten jonkinlaista joustavan ja joustamattoman hybridimallia niin, että yläosa olisi joustavaa ja alaosa tuota ostamaani pallokuosia. Löysin pallokuosin väriin mätsäävää trikootakin, mutta ei... Tuo visio lensi aika nopeasti romukoppaan. Sitten tuli mieleen, että pakkokos sen juhlavaatteen oli mekko olla...

Hylkäsin mekkoajatuksen kokonaan ja selailin kaavalehtiä nyt aivan uudesta näkökulmasta. 2019/6 Ottobresta löytyi kiva Hidden Deer -puserokaava. Lehden ohjeistuksena oli tosin varata tähänkin malliin 125 cm kangasta. Koska pallokuosissa ei kuitenkaan kankaan suunnalla olisi väliä, arvelin metrin riittävän. Oikeassa olin ja kangasta jäi vähän ylikin.

Puserosta tuli kyllä tosi kiva, vaikka ei se tainnut joka kohdassa ihan ohjeiden mukaan mennä. Hihansuiden ja pääntien ohje ei aivan täysin minulle kristalisoitunut ja sovelsinkin sitten oman järjen mukaan. Pääntiellä eri tavalla kuin hihansuissa, enkä lopulta tiedä oliko kumpikaan tapa aivan sellainen kuin ohjeen mukaan olisi pitänyt olla. Mutta harvoin asioihin on vain yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Hihansuiden halkion koko oli niin ikään hiukan epäselvästi selitetty, eikä sitä mielestäni ollut kaavaan piirretty. Liian isoksihan minä sen sitten lopulta leikkelin ja jouduin fiksaamaan halkion reunoja käsin tikkaamalla. Tuotakaan ei lopulta rypytysten lomasta huomaa.

Villapaita retrolangoista

Yksi tämän vuoden kässätavoitteistani on villapaidan neulominen itselle. Toinen tavoite on varastojen tyhjennys. Päätin yhdistää nuo kaksi tavoitetta, sillä lankalaatikot tursuavat osin omia hankintoja, osin saatuja lankoja. Aika tarkalleen kahdeksan vuotta sitten kävimme anoppini kanssa haikein mielin läpi hänen lankavarastojaan. Tuolloin oli jo selvää, ettei hän niitä tulisi enää tarvitsemaan. Hän halusi lahjoittaa lankavarastonsa minulle. Surun keskellä en noista langoista oikein mitään osannut silloin tehdä, enkä varmaan vauva-arjen pyörteissä olisi oikein ehtinytkään neulomaan. Sittemmin satunnaisia keriä on noista anopin langoista päätynyt pienempiin projekteihin. Mukana oli paljon uusia lankoja, mutta myös tosi vanhoja keriä. Huolellisesti säilytettyinä nuo vanhatkin langat olivat kuitenkin kaikki hyväkuntoisia ja täysin käyttökelpoisia.

Vyötteen perusteella arviolta vanhimpia lankoja olivat Hyvilla Oy:n Rondo Hertat, 100% montevideo-villaa -Mitä se sitten ikinä lieneekään, ehkä urugualaista alkuperää olevaa lampaanvillaa..? Pikainen googlaus johdatti Rondo Hertta -osumat 60-70 -luvuille. Suurella todennäköisyydellä langat saattavat olla siis jopa itseäni vanhempia.

Tuota vaaleanharmaata Rondo Herttaa oli useita keriä, vain osassa oli enää vyöte tallella ja osa keristä näytti siltä, kuin niistä olisi jo hieman neulottu. Fiksuhan olisi tässä kohtaa punninnut nuo langat, mutta mitäpä tein minä? -Luotin silmämääräiseen noin arvioon ja laskeskelin lankoja olevan suunnilleen 350 - 400 grammaa. Selailin Drops Designin sivuja etsien villapaitamallia, johon kyseinen lankavahvuus ja -määrä täsmäisi. Mitään neuletiheyttähän näihin retrovyötteisiin ei oltu painettu, ilmeisesti sellainen olisi tuohon maailman aikaan ollut turhaa hifistelyä. Ja koska testitilkun neulominen ei kuulu toimintatapoihini (ajan hukkaa, sovelletaan tilanteet sitten sitä mukaa, kun pulmia tulee vastaan), luotin tässäkin langan hypistelyyn perustuvaan kaikkitietävään mutuun toivoen parasta, peläten pahinta. Aivan ylitsevuotavainen itsevarmuuteni ei kuitenkaan ollut, sillä koskaan aiemmin en ollut aikuisten kokoista villapaitaa neulonut. Projektiin lähdettiin työ tekijäänsä opettakoon -mentaliteetilla...

 Malliksi valikoitui lopulta Drops Designin Winter Bride. Tuohon kaarrokkeen täyspatenttineuleeseen humpsahti kuitenkin odotettua paljon enemmän lankaa. Jo tässä vaiheessa alkoi olla selvää, etteivät retrolankani tulisi riittämään koko villapaitaan. Piti alkaa miettiä vaihtoehtoja akuuttiin lankapulaan. Mistään kyseistä Rondo Herttaa ei takuulla enää saisi, edes Ravelry ei antanut ainuttakaan osumaa kyseiselle langalle. Yksi vaihtoehto olisi neuloa paidasta lyhythihainen. Öööö... ei. Tästä piti tulla nimenomaan lämmin paita, mihin kääriytyä pakkasella. Mitä ideaa olisi lyhythihaisessa villapaidassa? Toinen vaihtoehto oli neuloa liukuva sävyn vaihto helmaan ja hihansuihin. Tässäkin puntaroin olisiko parempi valita selkeästi pohjaväristä erottuva sävy vai jotain mikä olisi kuitenkin melko lähellä alkuperäistä sävyä. Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun, sillä halusin paidan pääfokuksen olevan kaarrokkeen patenttineuleessa enkä helman langanvaihdoksessa. Kerien sävyerioja vertaillessa päädyin ostamaan vaaleanharmaata TeeTee Pallasta.

Helmassa ja hihansuissa neuloin muutamien kerrosten ajan vuorosävyin. Hieman valaistuksesta riippuen langanvaihdoksen kyllä erottaa, mutta mielestäni se ei kuitenkaan liikaa pomppaa silmille. Lopputuloksesta tuli oikeastaan parempi kuin uskalsin edes odottaa.

Malli on kiva ja paidasta tuli ihana. Lankojen tarina tekee siitä erityisen rakkaan. Pääpiirteittäin pitäydyin ohjeessa. Helman alaosaan lisäilin hieman omia silmukoita ohjeesta poiketen. Matkan varrella hieman hämmennystä herätti se, että sileään osuuteen päästyäni laskin, että tuo paidan neuletiheys (27/39) heittää jonkin verrankin ohjeessa annettusta neuletiheydestä (24/32). Niin tai näin ohjeen silmukkamäärillä ja tuolla omalla neuletiheydelläni paidasta tuli kuitenkin ihan passelin kokoinen. Koska paidan mitat ja ohjeessa annetut senttimitat tuntuivat neuletiheyden heitosta huolimatta täsmäävän hyvin lähelle, en lähtenyt kikkailemaan puikkokoolla vaan neuloin paidan loppuun asti kolmosen puikoilla. Jos jotain tekisin toisin, saattaisin seuraavalla kerralla hieman nostaa kainalolinjaa ylemmäs. Ja tietenkin punnitsisin langat etukäteen! Tajuttuani, etteivät langat tulisi millään riittämään, otin vaa'an esiin ja huomasin, että itse asiassa vyötteissä ilmoitettu grammamäärä ei alkujaankaan ollut pitänyt paikkansa, sillä korkkaamattomissakin kerissä oli ainoastaan 46 grammaa ilmoitetun 50 gramman sijaan. Toisekseen, kun punnitsin valmiin paidan, painoa oli 450 g, kun Dropsin ohjeen mukaan M-kokoon olisi riittänyt 350 grammaa. Joten vaikka olisin punninnut retrolangat etukäteen ja vaikka niitä olisi ollut ohjeessa ilmoitettu grammamäärä, olisin todennäköisesti joutunut lankaostoksille joka tapauksessa.

FoxBox-mekko

 

Majapuun FoxBox kuosi oli pitkään ostoslistalla. Ensin en osannut päättää väriä. Ja kun vihdoin sain päätettyä värin, en osannutkaan päättää, mitä kankaasta ompelisin. Tilasin sitä kyllä sikses reilun palan, eli kangasta riittää takuulla useampiinkin ompeluksiin, mutta jotenkin taas sellainen iskemättömän kankaan kammo iski. No nyt se on sitten korkattu. Tai saksittu. Seuraavat ompelukset FoxBoxista tulevatkin varmasti paljon joutuisammin.

Tähän ensimmäiseen ompelukseen valitsin kaavaksi Ottobren Blå Blomma (OB 1/2016) omin muokkauksin. Pidensin hihoja ja vähän helmaakin. Helman käänteen ompelin aluksi ohjeen mukaisesti kuminauhaa apuna käyttäen. Loppupeleissä tällä tavoin helma ei mielestäni kuitenkaan "pussittanut" riittävästi, joten lopuksi pujotin helmakäänteeseen vielä ohuen lisäkuminauhan.

Edellisen Blå Blomma -mekon jälkeen olin kirjoittanut kaavaan itselleni muistiin, että yläosa on melko leveä. En tiedä, miksen tuota asiaa tässä nyt sen kummemmin noteerannut. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo yläosa voisi istuvuuden kannalta olla kapeampi. Mutta nyt tästä tuli tällainen melko väljä, rennon letkeä mekko/tunika. Taskut tässä mallissa ovat mielestäni erityisen kivat.