maanantai 8. maaliskuuta 2021

FoxBox-mekko

 

Majapuun FoxBox kuosi oli pitkään ostoslistalla. Ensin en osannut päättää väriä. Ja kun vihdoin sain päätettyä värin, en osannutkaan päättää, mitä kankaasta ompelisin. Tilasin sitä kyllä sikses reilun palan, eli kangasta riittää takuulla useampiinkin ompeluksiin, mutta jotenkin taas sellainen iskemättömän kankaan kammo iski. No nyt se on sitten korkattu. Tai saksittu. Seuraavat ompelukset FoxBoxista tulevatkin varmasti paljon joutuisammin.


Tähän ensimmäiseen ompelukseen valitsin kaavaksi Ottobren Blå Blomma (OB 1/2016) omin muokkauksin. Pidensin hihoja ja vähän helmaakin. Helman käänteen ompelin aluksi ohjeen mukaisesti kuminauhaa apuna käyttäen. Loppupeleissä tällä tavoin helma ei mielestäni kuitenkaan "pussittanut" riittävästi, joten lopuksi pujotin helmakäänteeseen vielä ohuen lisäkuminauhan.


Edellisen Blå Blomma -mekon jälkeen olin kirjoittanut kaavaan itselleni muistiin, että yläosa on melko leveä. En tiedä, miksen tuota asiaa tässä nyt sen kummemmin noteerannut. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo yläosa voisi istuvuuden kannalta olla kapeampi. Mutta nyt tästä tuli tällainen melko väljä, rennon letkeä mekko/tunika. Taskut tässä mallissa ovat mielestäni erityisen kivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti