Ei aivan ykkösellä maaliin

 

Paidan rekkarikangas on tilattu aikoja sitten Majapuulta, mutta kangas on sittemmin jäänyt lojumaan kangaslaatikon uumeniin. Koko paidan osalta rekkarikuosi tuntui olevan jotenkin liikaa, joten käytin sitä vain etukappaleeseen. Kaavana jälleen lyhythihaiseksi modaamani Plain Basic (OB 1/2019). Tuttu ja turvallinen, tietää mitä tulee.

 Housujen suhteen lähdettiinkin ei niin tutulle rintamalle. Hakusessa on ollut jo jonkin aikaa bermudashortsikaava pojalleni. Uusimmassa Ottobressa näytti vihdoin olevan sellainen, joten pakkohan Everydayn (OB 3/2021) kaavaa oli testata.

Kaavassa on paljon hyvää, mutta jonkin verran siihen jää vielä modattavaakin. Eniten häiritsevät taskut. Jo kaavoja piirtäessä etutaskut vaikuttivat omaan silmääni aika pieniltä, mutta päätin tällä kertaa pitäytyä kaavassa enkä lähtenyt sooloilemaan. Ensituntumani oli oikeassa, etutaskut ovat toden totta aika pienet. Joskaan pahin pelkoni siitä, että liian pienet etutaskut pullahtaisivat käytössä typerästi ulos, ei näyttäisi toteutuvan. Ja ainakin trikoosta ommellessa taskuista tuli sen verran joustavat, että sai niihen näköjään kännykänkin juuri ja juuri sullottua. Kuvaushetkellä olimme pokejahdissa Vanhassa Raumassa, joten sikäli tuo kännykkäkin on kuvissa aika paljon esillä. 

Etutaskuja isommaksi ongelmaksi muodostuivat kuitenkin takataskut. Jo mallailuvaiheessa näyttivät jotenkin pieniltä nekin. Jäin myöskin pohtimaan, pitäisikö taskujen taakse silittää tukikangas, vaikkei ohjeessa niin mainittukaan. Jälkiviisaana todettakoon, että pitäisi. Taskujen koon ja sijoittelun suhteenkaan en kuunnellut sisäistä ääntäni, vaan surautin ne kaavamerkkien mukaan kiinni. Tai yritin ommella. Tukikankaan puuttumisesta johtuen pakkasivat taskut venkoilla paininjalan alla ja lopputulos muistutti pahasti karsastavia silmiä; olivat vinossa ja etäällä toisistaan. Ei hyvä. Kuvausretkellämme takataskut alkoivat niin paljon ärsyttää, että kotiin päästyä tartuin ratkojaan ja revin taskut irti. Jämäkankaista sai leikeltyä tilalle isommat. Tällä kertaa silitin niihin sen tukikankaankin. Parannellussa versiossa taskujen ulko- ja alareunat pysyivät aika lailla entisillä sijoillaan, mutta kokoa suurentamalla sain nostettua ja lähennettyä taskulinjaa. Samalla peittyivät pois ratkottujen taskujen tikkausjäljet. Lopputulos on ainakin omaan silmääni paljon parempi. Tuosta parannellusta versiosta ei tosin ole tässä nyt kuvia. Jätin ihan tarkoituksella nuo alkuperäiset taskukuvat muistuttamaan itseäni, että usein pääsee paljon vähemmällä, kun kuuntelee sisäistä järjen ääntään.

Everydayn ompeluohjeessa oli niin ikään joitain kummallisuuksia. Tuota valehalkion ompeluohjetta en tajunnut alkuunkaan. Tai itse asiassa aluksi yritin siinäkin toimia ohjeen mukaan. Mutta joko ymmärsin sen jotenkin väärin tai sitten ohje oli täyttä huttua, joka tapauksessa purkuun meni siitäkin ensimmäinen yritelmä. Tässä kohtaa ymmärsin onneksi tarttua siihen mutuun (tai no, eipä muutakaan vaihtoehtoa ollut, kun ohjeella en onnistunut). Hain vaatelipastosta valehalkiolliset shortsit ja ryhdyin tutkimaan nurjaa puolta. Mutulla ompelin valehalkion lopulta omalla tavallani. Hyvä tuli. Näyttää ainakin oikealta. Samalla muutin koko housujen kokoamisjärjestystä itselleni tutumpaan/järkeenkäyvämpään järjestykseen.

Summa summarum. Kai näistä lopulta ihan käyttökelpoiset tulivat. Mutta työstöä tuo alkuperäinen kaava vaatii. Haaveissa olisi ommella tämäntapaiset bermudat vielä joustamattomastakin kankaasta, ehkä jostakin pellavasekoitteesta. Sikäli tämäkin kaavan pohja voisi siihen toimia, että tuntuu olevan aika leveää mallia, vyötäröltä ehkäpä jopa liiankin leveää. Jos tätä kaavaa vielä jatkossa käytän, saatan hiukan ottaa leveyttä pois. Ja suurennan noita taskuja sekä edessä että takana.

Röyhelöpaita

 

Nykyään tulee enää aika harvoin ostettua lapsille vaatteita kaupasta, sillä ainakin toistaiseksi vielä ompelukseni ovat kelvanneet. Välttämättähän itse ompeleminen ei edullisemmaksi tule, mutta pitääpähän äidin mielen virkeänä. Olen huomannut, että silloinkin, kun ostan kaupasta valmista vaatetta, yhtenä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä on usein vaatteen kaava. Joko kaava on niin työläs, etten viitsisi sellaista alkaa itse työstämään tai vaihtoehtoisesti kaava näyttää tosi kivalta ja vieläpä suht helposti "apinoitavalta". Viime kesänä ostin heräteostoksena tyttärelleni paidan juuri tuosta jälkimmäisestä syystä. Ja koska heräteostosreissullani ei ollut sovituskappaletta mukana, paita oli vielä viime kesänä liian reilu neidillemme. Tänä kesänä asia on korjaantunut ja ostopaita näyttää silmääni edelleen kivalta. Oli aika apinoida sen kaava jatkokäyttöön.

Testikankaaksi valikoitui taannoin Poppanavakan possupussista putkahtanut ohut ja laskeutuva trikoopalanen. Tilkku ei ollut erityisen iso, mutta eipä tuohon neidin paitaankaan hirveästi kangasta kulu. Väristäkään en alkujaan ollut kovin vakuuttunut, tuskin itse olisi tullut ostettua tuollaista melko tummaa luumunsävyistä kangasta. Mutta valmiissa paidassa väri näyttää aika kivalta. Possupusseissa on juuri se hauska puoli, että saattaa saada jotain sellaista materiaalia, väriä tai kuosia, mitä ei itse osaisi ostaa ja lopputuloksesta tuleekin yllättävän kiva. Toisaalta ei niin vakuuttavat possupussimatskut ovat myös varsin oivallisia kaavantestausmateriaaleja, sillä pilalle mennessään asia ei jää liiemmälti harmittamaan. Tämän kaavan apinointi ja testaus kannatti. Taidan työstää tuota kaulusmallia jatkossa myös mekkoihin.

Taikametsä

 

Viime viikolla kolusin läpi Ommel-festareita verkossa. Varsinaisista festaritarjouksista en löytynyt mitään ihmeellistä, mutta sen sijaan festareiden ulkopuolella Nappinjan kesä-alessa shoppailu lähti laukalle.

Alennuksessa oli mm. Muumi luomupuuvillatrikoot. Ihastuin Taikametsän värimaailmaan ja päätin ommella siitä itselleni kesämekon. Kuosi ei ole mitenkään alleviivatusti muumimainen, vaikka Haisulin siitä helposti bongaakin. Tarkemmalla tutkimisella muitakin Muumilaakson hahmojakin kankaasta kyllä löytää, osa niistä tosin vain silhuettikuvina.

Lempparimekkokaavakseni on viimeaikoina muotoutunut Paapiin Klara-mekko pienin muokkauksin. Alkuperäinen kaava on 3/4-hihainen. Omaan muunnelmaani olen lyhentänyt hihoja ja pidentänyt jonkin verran helmaa. Tämä luomupuuvillatrikoo on tosi pehmeää ja aika venyvää. Koska tässä mallissa helma taskuineen on melko runsas, tuntuu, että helman paino venyttää alaosaa alemmas kuin aiemmissa Klara-mekoissani. Näin ollen nuo helman levennykset voisivat alkaa einen verran ylempää. Tästä viisastuneena työstänen kaavaa nostamalla hieman noita helman "sivukolmioita" ensi kerralla, varsinkin jos kangas tuntuu kovin venyväiseltä.

Liian alas valuvan helmalevennyksen myötä etenkin selkään tuntuu muotoutuvan nyt pieni vekki. En jaksanut purkaa ja nostaa tuota helman levennyslinjaa. Menköön nyt näin. Talvella neuletakki joka tapauksessa peittää selkävekin. 😁 

Kesän ensimmäiset

 

Aloitin värjäyskauteni ekoteolla poimimalla ämpärillisen ääriään myöten täyteen sinisten lupiinien kukintoja. Materiaalia riittää. Sinällään kukka on mielestäni kyllä kauniskin ja erityisesti näin värjärin näkökulmasta pidän lupiineista kovasti, mutta ymmärrän toki syyn, miksi siitä pitäisi pyrkiä eroon. Itse harvennan vuosittain pientareiden lupiinisatoa omiin värjäyspatoihini. 😃 Tänä vuonna lupiinien antama sininen sävy on mielestäni erityisen kaunis. Kasvivärjäyksessä on juuri se hauska puoli, että koskaan ei padasta nousevaa lopputulosta tiedä etukäteen täysin varmaksi. Tällä kertaa kävi hyvin.

Olen aina käyttänyt värjäyksissäni luonnonpuretteita Tällä kertaa käytin raparperin kukkavarsia, jotka pitävät puretettavan langan sävyn aika neutraalina, toisin kuin esim. raparperin lehdet, jotka itsessään värjäävät langan keltaiseksi. Lupiiniliemestä siivilöin kukinnot pois ennen lankojen laittoa, vähemmän siivoamista vyyhdeistä. Oleellista sinistä sävyä tavoitellessa on pitää keitoksen lämpötila melko alhaisena. Koska värjäykseni on aina enemmän tai vähemmän suurpiirteistä, en tälläkään kertaa mittaillut lämpötiloja, pidin vanhan keittolevyni lämmön 2-teholla toivoen, ettei lämpö nousisi yli 60 asteen. Ilmeisesti ei noussut, sillä sain aika kivaa sinistä aikaan.

Ensimmäisenä nakkasin pataan vyyhdin valkoista ja harmaata Seiskaveikkaa. Valkoisen vyyhdin otin pois noin parin tunnin jälkeen samalla kun sammutin keittolevyn, tuloksena oli melko kiva siniharmaa (toinen vasemmalta). Harmaalle vyyhdille ei ollut vielä kovin ihmeitä tapahtunut, sillä pohjaväri paistoi reilusti läpi. Jätin harmaan lillumaan liemeen ja nakkasin sen kaveriksi uuden valkoisen vyyhdin. Kaverukset kylpivät jäähtyvässä liemessä noin vuorokauden. Sinä aikana valkoinen otti itseensä kauniin sinisen sävyn (toinen oikealta) ja harmaa vyyhti oli muuttunut kauniin turkoosiksi. Liemessä näytti olevan vielä reilusti väriä ja niinpä päätin heittää kylmään liemeen kylpemään vielä viimevuotisista nokkosvärjäyksistä pilalle menneen mitäänsanomattoman bliisun vyyhdin. Lähinnä kokeilumielessä, sillä huonompaankaan suuntaan vyyhti tuskin enää menisi. Yllätyksekseni vyyhti otti jälkiliemen jälkiliemistä parin päivän kylmäkylvyssä vielä kauniin vaaleansinisen sävyn (ensimmäinen vasemmalla).

Annoin kaikille vyyhdeille vielä etikkavesikäsittelyn (ymmärtääkseni auttaa värien kiinnittymistä) ja yllättävän vähän vyyhdeistä lähtikin huuhdeltaessa väriä. Värin kesto lupiinivärjäyksissä ei varmastikaan ole parasta mahdollista luokkaa, mutta eipä ole tarkoituskaan näitä suorassa auringonpaahteessa pitää. Ainakin torkkupeitossani lupiinien sinertävät sävyt ovat säilyneet ihan kivasti.

Kesän väriloistoa

Raitakangas ja päässä valmis visio tulevasta kesämekosta. Paitsi että juuri kun olin tarttumassa saksiin, tajusin, että eihän tuo alunperin visioimani kaava toimisikaan tässä kankaassa. Tarkoitus oli ommella täysin erilainen hihaton mekko. Yläosan piti olla napakka ja alaosan vyötäröltä rypytetty hulmuhelma. Sinänsä 60 cm kangasta olisi periaatteessa juuri ja juuri riittänyt tuohon kaavaan, mutta ei tämä kuosi. Yläosien raidat eivät olisi osuneet kohdilleen ja mekko olisi näyttänyt pöljältä, jos takakappaleen raidoitus menisi eri tahtiin etukappaleen värien kanssa.

60 cm kangasta ei korkeutensa puolesta riittäisi yhtenäiseen mekkoon. Kävin läpi kangasvarantoni siinä toivossa, että löytäisin jonkin raidan väriin osuvan yksivärisen kankaan. Tilannne oli sinänsä onnekas, että raitakankaan värikirjo antoi aika paljon vaihtoehtoja väriparin löytämiseen. Lopulta kirkkaanpunainen trikoo osui lähes yks yhteen punaisen raidan kanssa.

Seuraavaksi alkoi kaavan etsintä. Halusin hyödyntää mekkoon mahdollisimman paljon tuota pirteää raitakuosia. Lehtiä selaillessa vuoden 2017 Ottobresta löytyi Vasilisa-mekko (OB 2017/6), jonka kaavaa lähdin työstämään.

Alkuperäisessä Vasilisa-kaavassa oli takana nappilista ja suht pieni pääntie muotokaitaleella. Parikymmentä vuotta sitten opettajaopintoja suorittaessani sain trauman nimeltä muotokaitale. Kässän demoiltani muotokaitaleyritelmäni palautui bumerangina takaisin pariinkin otteeseen. Meni moti ja meni hermo, kun olin ihan oikeasti yrittänyt. Lopulta palautin arvioitavaksi kaverini ompeleman muotokaitaleen. Oletan, että "rikokseni" on vanhentunut ja puolustuksekseni todettakoon, etten tähän päivään mennessäkään ole vielä alkuopetusta lukuun ottamatta rättikässää opettanut. Tuon episodin jälkeen kanaalissa on aika paljon vettä virrannut ja myös aika monta ompelusta on käsieni kautta kulkenut, joten todennäköisesti tänä päivänä saisin tuon muotokaitaleen onnistumaan ihan omin avuinkin, mutta... ei silti. Toisaalta nappilistan väkertäminen trikookankaalle ei sekään houkutellut. Modasin siis takakappaleesta yhtenäisen ja surutta suurensin pääntietä mutulla.

Tämänkaltaisten matalayläosaisten kaavojen kanssa on usein käynyt niin, että mekoista tulee aivan liian leveitä. Alitajuntani käski nytkin kaventamaan yläosaa, mutta en totellut sisäistä ääntäni. Päätin antaa alkuperäisille Vasilisan mitoille mahdollisuuden, sillä lehden kuvissa mekko ei näyttänyt mitenkään erityisen leveältä. Virhe. Liian leveähän siitä tuli. Ensimmäinen sovitusversio antoi aika vahvat yöpaitafibat. Koska raitakuosi ja väljä malli. Hihojen irti ratkominen ei suoranaisesti houkutellut, joten päätin ensin kokeilla pienempitöistä mekon fiksausta. Ajoin saumurilla helmaosan sivusaumoista aika reilut siivut pois. Parani hiukan, mutta edelleen liian väljä. Saumuroin sivusaumoista lisää leveyttä pois mukaillen samalla vyötärön korkeudelle hienoista tiimalasimaista muotoa. Parani. Edelleen tuo hartialinja on mielestäni liian leveä, mutta olkoon. Seuraavassa mekossa tiedän kaventaa yläosasta leveyttä pois.

Dark side

Aikana, jolloin vasta aloittelin ompeluharrastusta, tuli ostettua tilkkusäkki. Korppikangas (vai naakkojakohan nuo lienevät..?) on peruja noilta ajoilta asti. Nykyään, kun tilkkulaatikko tursuaa ääriään myöten täynnä omistakin ompelujämistä, ajatus tilkkusäkin OSTAMISESTA naurattaa. Toisaalta säkin materiaaleista on sittemmin ammennettu aineksia aika moneen ompeluprojektiin. Tilkkusäkin kuoseihin ei ole vielä samalla tavalla päässyt kyllästymään, kuin ehkä niihin kuoseihin, joita on aikanaan tullut ostettua reilumpi pala niin että samaa kuosia on sitten riittänyt projektiin jos toiseenkin. Tätä korppi/naakkakangasta oli säkissä ainoastaan yksi pala. Korkea ja kapea kiilanmuotoinen soiro. Paidan pystyleikkauksen leveys/muoto on oikeastaan muotoutunut tilkun koon ja muodon mukaan. Myös musta puuvillatrikoo on ammennettu tilkkulaatikon uumenista. 

Tästä tuli käyttäjälleen mieluinen kesäpaita. Ja itsellekin aina yhtä palkitsevaa, kun onnistuu "hukkapalasista" kokoamaan vielä jotakin käyttökelpoista vaatetta.

 

Paidan kaavapohjana on käytetty luottokaavaksi muotoutunutta Plain Basicia (OB 1/2019). Alkuperäiskaava on tosin pitkähihainen, mutta olen modannut siitä lyhythihaisen mallin. Etukappaleen (,jossa siis alkuperäiskaavassa keskiaetutaite) jäljensin ensin kaavapaperille yhtenäisenä kokolevyisenä palasena, tästä taitoin tilkun muodon mukaan tuon pystyleikkauslinjan ja leikkasin kaavan taitosta pitkin kahdeksi erilliseksi palaseksi.

Kesätunikoja

Kesäloman alkaessa tapasimme pitkästä aikaa sisarusten kesken, joten pengoin tilkkulaatikon uumenia ja surautin suvun nuorimmille neidoille kesätunikat kankaiden jämäpaloista. 5-vuotiaalle siskontytölle ompelin pandatunikan, jonka kaavan pohjana käytin vanhaa Paapiin mekkoa, helman pituus määräytyi sen mukaan, mitä kangasta riitti.

Ostin tuon pandakankaan pari vuotta sitten Ommel-festareilta, muistaakseni jokin ruotsalainen firma, nimestä ei hajuakaan. Tänä vuonna vietinkin Ommel-festareita verkossa, kuluuhan se sadepäivä joutuisasti silläkin tavalla. -Ja kukkarokin kevenee kummasti! 😜

Auringonkukka-kuosin jämät ovat pyörineet tilkkulaatikossa vuosia. Nyt ne päätyivät taaperoikäisen  veljentytön tunikaan. Tässäkin jokin oma kaavasovellus

Korona-aikana siskon kanssa näkemisestä aikaa oli kulunut sen verran, että vaihdoimme sujuvasti joululahjat näin kesäkuussa. 😁 Minun paketistani putkahti Blogin mukaan nimetyt Datanorpan säädettävät sukkaplokit! ...sekä melkoisen päheät yksisarviskässäsakset (manikyyrisaksien nimellä kulkivat, mutta minulla sujahtavat projektipussukkaan lankasaksiksi). Saksien kanssa sävy sävyyn myös sukkalankaa! 💗

Hunajasukat

Työpaikallani on usein annettu villasukat eläkkeelle jääville tai muuten vain pois lähteville työkavereille. Nämä hunajakennosukat lähtivät työpaikkaa vaihtavalle mehiläisharrastajalle. :)

Mehiläiskuvio on napattu Pinterestin kätköistä ja loppuosa on omasta päästä sovellettua. Työläin tai ainakin aikaa vievin osio on itse asiassa tuo kuvioneuletta reunustava latvialainen kierreraita. Neuloessa syntyviä kierteitä ei pitäisi ensimmäisellä kierroksella avata. Niiden pitäisi avautua itsestään jälkimmäisellä kierroksella langankiertojen mennessä toiseen suuntaan, mutta itselläni ainakin pakkaavat nuo kierteet mennä solmuun jo ensimmäisen kierroksen aikana niin, että niitä on välillä pakko availla, jos aikoo saada langan juoksemaan. Ehkä tuohonkin tekniikkaan harjaantuisi, jos useammin tekisi.

Lankana Novitan Venla, puikot nro 2,5.