Aloitin värjäyskauteni ekoteolla poimimalla ämpärillisen ääriään myöten täyteen sinisten lupiinien kukintoja. Materiaalia riittää. Sinällään kukka on mielestäni kyllä kauniskin ja erityisesti näin värjärin näkökulmasta pidän lupiineista kovasti, mutta ymmärrän toki syyn, miksi siitä pitäisi pyrkiä eroon. Itse harvennan vuosittain pientareiden lupiinisatoa omiin värjäyspatoihini. 😃 Tänä vuonna lupiinien antama sininen sävy on mielestäni erityisen kaunis. Kasvivärjäyksessä on juuri se hauska puoli, että koskaan ei padasta nousevaa lopputulosta tiedä etukäteen täysin varmaksi. Tällä kertaa kävi hyvin.
Olen aina käyttänyt värjäyksissäni luonnonpuretteita Tällä kertaa käytin raparperin kukkavarsia, jotka pitävät puretettavan langan sävyn aika neutraalina, toisin kuin esim. raparperin lehdet, jotka itsessään värjäävät langan keltaiseksi. Lupiiniliemestä siivilöin kukinnot pois ennen lankojen laittoa, vähemmän siivoamista vyyhdeistä. Oleellista sinistä sävyä tavoitellessa on pitää keitoksen lämpötila melko alhaisena. Koska värjäykseni on aina enemmän tai vähemmän suurpiirteistä, en tälläkään kertaa mittaillut lämpötiloja, pidin vanhan keittolevyni lämmön 2-teholla toivoen, ettei lämpö nousisi yli 60 asteen. Ilmeisesti ei noussut, sillä sain aika kivaa sinistä aikaan.
Ensimmäisenä nakkasin pataan vyyhdin valkoista ja harmaata Seiskaveikkaa. Valkoisen vyyhdin otin pois noin parin tunnin jälkeen samalla kun sammutin keittolevyn, tuloksena oli melko kiva siniharmaa (toinen vasemmalta). Harmaalle vyyhdille ei ollut vielä kovin ihmeitä tapahtunut, sillä pohjaväri paistoi reilusti läpi. Jätin harmaan lillumaan liemeen ja nakkasin sen kaveriksi uuden valkoisen vyyhdin. Kaverukset kylpivät jäähtyvässä liemessä noin vuorokauden. Sinä aikana valkoinen otti itseensä kauniin sinisen sävyn (toinen oikealta) ja harmaa vyyhti oli muuttunut kauniin turkoosiksi. Liemessä näytti olevan vielä reilusti väriä ja niinpä päätin heittää kylmään liemeen kylpemään vielä viimevuotisista nokkosvärjäyksistä pilalle menneen mitäänsanomattoman bliisun vyyhdin. Lähinnä kokeilumielessä, sillä huonompaankaan suuntaan vyyhti tuskin enää menisi. Yllätyksekseni vyyhti otti jälkiliemen jälkiliemistä parin päivän kylmäkylvyssä vielä kauniin vaaleansinisen sävyn (ensimmäinen vasemmalla).
Annoin kaikille vyyhdeille vielä etikkavesikäsittelyn (ymmärtääkseni auttaa värien kiinnittymistä) ja yllättävän vähän vyyhdeistä lähtikin huuhdeltaessa väriä. Värin kesto lupiinivärjäyksissä ei varmastikaan ole parasta mahdollista luokkaa, mutta eipä ole tarkoituskaan näitä suorassa auringonpaahteessa pitää. Ainakin torkkupeitossani lupiinien sinertävät sävyt ovat säilyneet ihan kivasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti