tiistai 15. kesäkuuta 2021

Dark side


Aikana, jolloin vasta aloittelin ompeluharrastusta, tuli ostettua tilkkusäkki. Korppikangas (vai naakkojakohan nuo lienevät..?) on peruja noilta ajoilta asti. Nykyään, kun tilkkulaatikko tursuaa ääriään myöten täynnä omistakin ompelujämistä, ajatus tilkkusäkin OSTAMISESTA naurattaa. Toisaalta säkin materiaaleista on sittemmin ammennettu aineksia aika moneen ompeluprojektiin. Tilkkusäkin kuoseihin ei ole vielä samalla tavalla päässyt kyllästymään, kuin ehkä niihin kuoseihin, joita on aikanaan tullut ostettua reilumpi pala niin että samaa kuosia on sitten riittänyt projektiin jos toiseenkin. Tätä korppi/naakkakangasta oli säkissä ainoastaan yksi pala. Korkea ja kapea kiilanmuotoinen soiro. Paidan pystyleikkauksen leveys/muoto on oikeastaan muotoutunut tilkun koon ja muodon mukaan. Myös musta puuvillatrikoo on ammennettu tilkkulaatikon uumenista. 

Tästä tuli käyttäjälleen mieluinen kesäpaita. Ja itsellekin aina yhtä palkitsevaa, kun onnistuu "hukkapalasista" kokoamaan vielä jotakin käyttökelpoista vaatetta.
 

Paidan kaavapohjana on käytetty luottokaavaksi muotoutunutta Plain Basicia (OB 1/2019). Alkuperäiskaava on tosin pitkähihainen, mutta olen modannut siitä lyhythihaisen mallin. Etukappaleen (,jossa siis alkuperäiskaavassa keskiaetutaite) jäljensin ensin kaavapaperille yhtenäisenä kokolevyisenä palasena, tästä taitoin tilkun muodon mukaan tuon pystyleikkauslinjan ja leikkasin kaavan taitosta pitkin kahdeksi erilliseksi palaseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti