lauantai 18. helmikuuta 2023

Modattu sporttipaita

 

Syksyn kässämessujen viimeisimpänä ostoksena matkaan tarttui aivan sulkemisajan kynnyksellä Ainolan Protea-joustocollaria. Kuvittelin ompelevani siitä tyttärelleni mekon tai hupparin. Jostain syystä tyttäreni ei kuitenkaan innostunut kuosista kovinkaan paljoa, joten päätin lopulta ommella siitä itselleni collaripaidan. Kaavaksi valitsin hyväksi testaamani Ommellisen Sporttipaidan, joskin kaavaa joutui vähän taas justeeraamaan, sillä kangasta oli ainoastaan 1,5 m, kun ohjeen mukaan sitä olisi tarvittu 1,90 m. Aiemmasta Sporttipaidasta tiesin kuitenkin kauluksen olevan varsin hulppea ja sen korkeudesta oli varaa nipistää. Niin ikään tiesin hihojen olevan turhankin pitkät omalle kropalleni, joten pystyin nipistämään kankaan menekkiä myös hihojen osalta. Lopulta pienin justeerauksin sain kuin sainkin kankaan riittämään.


Ompelin tuohon kaulukseen kyllä kaavanmukaisen nauhakujan, mutta lopulta päädyin olla laittamatta nyöriä kaulukseen. En oikein keksinyt mikä nyörin väri tuohon olisi parhaiten sopinut ja toimii näköjään ilmankin. Helmaan pujotin mustan nyörin, sillä järkeilin käyttäväni paitaa todennäköisimmin mustien housujen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti