Pantterimekko

 
Ruskea kausi vaatteissani jatkuu. Viime kesänä tilasin Nappinjan kesäalesta kahvinväristä Panther dots -viskoosia. Ajatuksena oli jo tuolloin ommella siitä Helmat-kirjan Adele-mekko. Ajatuksen toteutus otti näköjään taas aikansa, eikä tuo lopputuloskaan nyt ihan Adelen kaavoilla maaliin asti mennyt. Alunperinkin tarkoitus oli toki modata Adele pitkähihaisesta lyhythihaiseksi. No. Tuli pari muuttujaa ja kaavamuutoksia tuli hiukan ajateltua enemmän. Lopputulos on kuitenkin kaikkien mutkienkin jälkeen kiva. Kuosin suhteen pieni huoli toki herää omasta keski-ikäistymisestä... ajatella että yhtäkkiä eläinkuosit ovat alkaneet näyttää ihan kivoilta... 

Lähtökohtaisesti pieleen meni siinä, että tartuin toimeen sen suuremmitta ennakkovalmisteluitta (tai no, kankaan olin kyllä esipessyt ja kutistanut!), mutta ettäkö sitä olisi etukäteen tutustunut esim. Helmat-kirjan kokotaulukkoon... Noub. Sehän kannattikin lukea vasta sen jälkeen, kun kankaat oli jo leikellyt vanhan tutun kaavakoon mukaan. Kankaiden leikkelyn jälkeen siis tajusin, että suurella todennäköisyydellä pieleen mennään. Uhmasin todennäköisyyksiä ja ompelin silti. Yläosan sovituksen jälkeen kävi juuri se, mitä ounastelinkin: hartialinjasta, kainaloista ja rinnoista kinnasi. Nukkumaan mentiin ketutuksensekaisin tuntein. Eniten otti siis päähän oma laiskuus, ettei ollut viitsinyt etukäteen kokotaulukkoa (ja OMIA MITTOJAAN!) tarkistaa.

Yön aikana ehdin pyöritellä mielessäni useitakin erilaisia vaihtoehtoja asian korjaamiseksi: A) dieetti, B) leikkaa yläosaan kokonaan uudet palat SOPIVASSA koossa! (kangastakin näytti tähän riittävän), C) purkuhommat ja uuden kaavoituksen kokeilu olemassa oleviin paloihin. Aamun koittaessa päädyin ratkomiskeskeiseen toimintamalliin eli vaihtoehtoon C, sillä oletuksella, että todennäköisesti useita tunteja (ja voimasanoja) myöhemmin päätyisin lopulta kuitenkin toimintamalliin B eli kokonaan uusien palasten leikkaamiseen.

Uteliaisuuttani päätin kuitenkin lähteä kokeellisesti testaamaan, mitä mistäkin fiksauksesta tapahtuu. Joka tapauksessa kangasta olisi uusiin palasiinkin, jos totaalisesti kiville karahtaa. Ensin poistin hihat. Auttoi vähän, mutta ei tarpeeksi. Seuraavaksi ratkoin sivusaumat ja purin rintamuotolaskokset (jotka olin mitä ilmeisemmin ommellut jo alunperinkin hiukan liian reiluina siitä päätellen, ettei yläosan etu- ja takakappaleiden helmat kohdanneet, vaan etuosan helma jäi n. 1,5 cm ylemmäs kuin kuin takaosan). Pienensin rintamuotolaskoksia niin, että helmatkin kohtaavat. En nyt osaa sanoa, paljonko lopulta väljyyttä tuli lisää vai tuliko sitä, mutta ainakin etu- ja takaosan helmat nyt kohtasivat. Kainaloista kinnasi edelleen. Ja pääntie tuntui tukkoiselta. Suurensin molempia, sekä pääntietä että hihansuita. Tuli hyvä. Päätin, etten edes yritä fiksata uusia hihoja. Tulkoon hihaton malli. Hellemekkona parempikin niin. Ja voihan tuota syksymmälläkin käyttää neuleen kanssa. Ohjeessa yläosan ja helman rajaan tuli vyötärölle kuminauha. Ei tarvittu, kun oli jo valmiiksi leikellyt palat aika tyköistuvaan kokoon. :D

Yleensä ompelen joustavista materiaaleista, sellaiset ovat tavallaan myös armollisempia, ellei koko osukaan aivan nappiin. Viskoosi ei antanut anteeksi yhtään. Toisaalta saumoja oli kyllä helpompi purkaa joustamattomasta materiaalista. Eli ei tästä nyt totaalista kammoa joustamattomiin materiaaleihinkaan tullut.  Ja itse asiassa tuota kangasta jäi sen verran yli, että siitä saisi kevyesti ommeltua vielä mekon vaikkapa tyttärellekin (jos nyt kuosi kelpaa). Olen kyllä aiemminkin ollut aika mestari kankaan sniiduilussa, mutta tällä kertaa kangasta jäi todella paljon yli. Kangasta tilatessa olin katsonut Helmat-kirjasta menekkiarvion ja tilannut sen mukaan + hiukan yli kankaan kutistumisvaraa (kuitti kangasostoksista sattui nimittäin löytymään Helmat-kirjan välistä). Yllätys kuitenkin oli, että kangasta jäi yli 1,8 metriä! Ok, en tehnyt Adelen ohjeen pitkä hihoja ja itse asiassa ohjeessa viimeisiä helmakaitaleita ohjeistetaan leikkaamaan 3 x 134 cm. Kangas oli 150 cm leveää ja kahdesta täysleveästä kaitaleesta tuli mielestäni aivan riittävästi voluumia tuohon alimpaan kerrokseen, joten jätin tuon kolmannen kaitaleen leikkaamatta. Olin kuitin mukaan tilannut kangasta 3,3m. Kaavoista laskeskelin, että käytin mekkoon lopulta n. 2,1m kangasta. En ollut mitannut paljonko kangasta oli aloittaessa (pala kyllä näytti tosi reilulta). Mutta kaikesta päätellen sitä on täytynyt olla enemmän kuin tuo tilaamanai 3,3m. Ehkä minulla on käynyt vain tuuri ja se on ollut jokin poistuvan kankaan pakan loppu. 

Kaksi päivää kun tuli nyt ährättyä mekon ompelun parissa, sitä miettii, että Henkkamaukasta olisi varmaan parilla kympillä saanut samanlaisen mekon. Liki. Tai siis sellaisen, missä ei harmittaisi niskahalkion huolittelukaitaleen krumppu. No vois siinäkin sellainen olla. Itse kun tekee, saa juuri sellaisen, mitä sillä kertaa sattuu tulemaan. Nyt tuli tällainen.

Vieraslajitalkoot kerityssä muodossa

 
Aiempina vuosina tuli värjäiltyä melko paljonkin, joten varastoissa on edelleen mukavasti itse värjättyjä lankoja. Tietoisesti olen koittanut kääntää suuntaa niin päin, että kuluttaisin enemmän kuin värjään uusia. Viime vuonna tämä tavoite oli tosin helppo saavuttaa, sillä en tainnut laittaa väripatoja porisemaan kertaakaan. Alkukesästä sain valmiiksi pidemmän ajan projektini eli kolmannen Kalevala-peittoni itse värjäämistäni langoista. Tähän projektiin saikin uppoamaan melko paljon värjäyksiä.

Tällä hetkellä suurin osa värjäämistäni langoista alkaa olemaan korkattuja nössäköitä, joista tulee kyllä värivivahteita erilaisiin kirjoneule- tai jämäneuleprojekteihin. Lupiinikauden kukoistaessa päätin kuitenkin vihdoin kaivaa esiin värjäystarvikkeeni. Vaikka viime vuosi jäikin värjäyshommien osalta laihaksi, olen tainnut aiempina vuosina suorittaa omalta osaltani ekotekoja, sillä tienvartta kulkiessa oman postilaatikkomme ympäristössä oli vähemmän lupiineja, kuin tässä lähialueella keskimäärin. Eipä silti, näyttää tuota värjäysmateriaalia edelleen riittävän tuleville vuosillekin.

Tavoite oli saada melko sinistä. Tuli enemmän tuollaista turkoosia. Ihan kiva väri tosin tämäkin. Itse asiassa melko passeli vaikkapa Rauma-sukkien värimaailmaan. Oman kokemukseni mukaan väri alkaa taittaa vihertävään, mitä enemmän padassa on lämpöä. Tarkoitus oli pitää lämpötila suht alhaalla, mutta koska en mitannut lämpötilaa, taisivat lämmöt nousta hiukan tarkoittamaani korkeammaksi. 

Ajatus oli värjätä Novitan Venlaa, sillä noilta aiemmilta vuosilta on jäljellä jonkin verrankin nimen omaan Venla-nössäköitä. Mutta kävikin niin, että kyseisen langan tuotanto oli lopetettu. Höh. Suuntasin siis marketista lankakauppaan fingering-vahvuista värjäyslankaa etsimään. Matkaan tarttui puhtaanvalkoista Opalin pullover- & sockenwollea sekä luonnonvalkoista Lankavan Sujuvaa. Värin lopputulos on molemmissa aika samanlainen. Värjäsin lankoja kolmessa erässä, ensimmäiseen erään laitoin 100g lankoja. Väriä näytti liemessä kuitenkin edelleen riittävän, joten huitaisin perään toiset  100g. Väristä tuli itse asiassa asteen edellistä tummempaa, sillä annoin lankojen lillua liemessä pari päivää. Tämän jälkeenkin liemi näytti edelleen voimakkaan lilalla. Laitoin loputkin purettamani langat sinne pariksi päiväksi lillumaan. Taisi olla kolmekin. Jälkivärjäyksen jälkivärin lopputulos oli edellisiä lankoja asteen vaaleampi sävy. Tämän jälkeen olikin aika heittää liemi mäkeen, mutta aika paljon väriä irtosi yhdestä riivityillä lupiinin kukinnoilla ääriään myöten täyteen sullotusta padasta. 

Aiemmin hyödynsin lankojen purettamisessa useimmiten luonnonpuretteita, lähinnä raparperia, mutta koska muurahaiset söivät raparperipuskieni juuriston, oli minunkin siirryttävä alunan käyttäjäksi.

Helsinki-kassi

 

Kaupasta ei löytynyt riittävän isoa lahjakassia (paitsi Ryhmä Hau -kuvioisena) 50-vuotislahjaksi virkkaamalleni torkkupeitolle, joten sellainen piti ommella itse. Kassin kankaaksi valitsin Riina Kuikan suunnitteleman Helsinki-kuosin. 

Lahjan saaja ei enää asu Helsingissä, mutta on asunut lapsena Katajanokalla, jonne kuosissa on viittauksia mm. tuossa maailmanpyörässä sekä Uspenskin katedraalin siluetissa. 

Kassi on ommeltu Vallilan sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Mittoja tosin justeerasin vähän itse "paremmin paketointiin sopivaksi". Leikkelin kankaasta 60 cm x 60 cm palaset. Hihnapalasia levensin sentillä eli tein hihnoista 8 cm + 68 cm. Yläreunan taitteen tein leveämpänä kuin ohjeessa (n. 5 cm). Melko iso kassi tuli tästäkin, vaikka ohjeessa korkeutta olisi ollut vielä 10 cm lisää. 

Lopputulos on aika kiva. Juhannuskamoja kaupan muovisiin kestokasseihin pakatessa tuli mieleen, että miksiköhän tällaista isoa kangaskassia (kangaskasseja) ei ole tullut koskaan itselle ommeltua? Ehkä joku päivä. Josko vaikka Vanha Rauma kuosilla. :)

Värjärin tilkkupeitto

Tavoitteenani on ollut kuluttaa värjättyjä lankoja enemmän kuin värjätä uusia. Tähän projektiin niitä on todella saanut kulutettua. Luonnonvalkoista reunuslankaa lukuunottamatta kaikki peiton värit ovat itse värjäämiäni. Järjestyksessään tämä on nyt kolmas virkkaamani Kalevala-peitto. Ensimmäisen annoin äidilleni 70-vuotislahjaksi, seuraavan virkkasin itselleni (ihan paras torkkupeitto) ja tämän kolmannen annoin kälylleni 50-vuotislahjaksi.

Tapani mukaan jokaiseen projektiin olen aina hieman säveltänyt ohjeen vierestä omiani. Tuon ensimmäisen peiton tein aika lailla ohjeen mukaan. Seuraavaan versioon modasin röyhelöisen reunan pelkistetymmäksi ja vaihdoin yhden perusruudun ekstraruutuun. Tähän kolmanteen peittoon lisäilin (mieheni toiveesta) yhden kokonaisen rivin. Kalevala CAL:n sivuilla löytyy valmiiksi ohjeet neljään ekstrapalaan. Käytin niistä ohjeista tosin vain yhtä, sillä muut eivät oikein miellyttäneet silmääni. Koska palojen virkkaaminen on ollut pidemmän aikavälin projekti, virkkasin Lintukoto-palan vahingossa kahteen kertaan (erivärisinä tosin), ekstrapaloista virkkasin Sormet somien lomahan ja tämän alla olevan palan virkkasin täysin omasta päästä soveltaen.

Mieheni ehdotuksena virkkasin yhteen palaan luvun 50. Kälyni työpaikalla on tosin ollut tapana virkata porukalla torkkupeitto aina elääkkeelle jääville työkavereille. Laskeskelin kuitenkin, että näillä eläkeikäennusteilla värjäämästäni ja virkkaamastani torkkupeitosta ovat ehtineet vähintäänkin värit haalistua ennen tuota eläkkeellesiirtymispeiton saamista. Oma peittoni on ollut valmistumisensa jälkeen koko ajan käytössä ja siten altistunut toki myös auringonvalolle. Jotkin värit ovat pysyneet tosi hyvin alkuperäisessä värissään, mutta osa väreistä on ajan saatossa hieman haalistunut. Toisaalta se ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Sävyt ovat edelleen samat, vaikka värit eivät olekaan yhtä voimakkaat ja mielestäni tällaiseen torkkupeittoon sopiikin ihan hyvin hieman pehmeämmät värit.

Tykkään virkata, mutta jostain syystä käteen tarttuu useammin neulepuikot kuin virkkuukoukku. Tällaisen isomman projektin myötä huomaa kuitenkin virkkaamisenkin varsin koukuttavaksi. Varsinkin, kun eteen tulee koko ajan vähän uutta. Yksikään palanen ei ole keskenään samanlainen ja monia paloja virkatessa täytyy käyttää erilaisia erikoissilmukoita, joita joutuu välillä itsekin palauttelemaan mieleen videotutorialien avulla. Olkoonkin, että tämä on jo kolmas Kalaevala-peittoni. Virkkaamisessa on lisäksi se hyvä, että jos menee pieleen, purkaminen on helpompaa. Sen kun vain vetää langasta ja aloittaa uudelleen siitä kohtaa mihin asti tuli purkaneeksi, eikä tarvitse nyhrätä silmukoiden poimimisen kanssa.

Vaikein osuus tällaisen värjätyistä langoista kootun peiton tekemisessä on aina palojen yhteen sovittaminen. Vaikka periaatteessa luonnonvärein värjätyt palaset sopivat melko hyvin keskenään, osa sopii toistensa viereen paremmin kuin toiset. Peiton ilme muuttuu aika paljonkin riippuen siitä, minkä väristen palojen viereen ruudut sovittelee.

Peitossa on yhteensä 28 ruutua, joista yksikään ei ole keskenään täysin samanvärinen. Sama värilähde saattaa olla useammassakin palasessa, mutta sävyn lopputulokseen vaikuttaa aina moni asia. Jälkiväri antaa yleensä vaaleamman sävyn, kuin ensimmäisen erän värjäys. Värin lopputulokseen saattaa vaikuttaa myös liemen happamuus, värjäyslämpötila ja -aika. Tai sama kasvi eri paikasta tai eri aikaan poimittuna saattaa tuottaa hieman eri sävyn. Itsekään en enää tiedä, mitä kaikkia värilähteitä juuri tässä peitossa on käytetty. Muutamia nyrkkisääntöjä kuitenkin on. Sinisävyiset, turkoosit ja mintunvihreät palaset on värjätty joko lupiineilla tai tarhakäenkaalilla. Keltaiset ja kellanvihreät erilaisilla lehdillä (mm. omenapuu, raparperi...), aprikoosi sävy on peräisin verihelttaseitikeistä, roosanväristen palasten sävy voi olla peräisin joko avokadosta, vaaleanpunaisista lupiineista tai mustapavuista. Harmahtavan vihreä on peräisin samettijalasta, vaaleampi sävy nokkosesta. Beigen värin lähde on todennäköisesti männynsuomuorakas. Lisäksi peitosta löytyy jokunen mysteerikäävällä värjätty rusehtava ruutu.

3D-tulostetut korvikset

Tänä vuonna kävi niin, että oppilaan lukuinnostus yllätti opettajan. Olin määritellyt etukäteen rajat  pronssisen, hopeisen ja kultaisen lukudiplomin saavuttamiselle. Mutta kun lukuinnostus ylitti roimasti kultaiseen lukudiplomiin vaaditun kirjamäärän, päätin luoda vielä ylimääräisen timanttisen lukudiplomin. Koska kevään aikana sain otettua itseäni niskasta kiinni ja perehdyin vihdoinkin 3D-tulostamisen saloihin, tuli viime hetken idea printata lukuinnostuksen saaneelle oppilaalle palkinnoksi timanttikuvioiset korvikset.

Sopivan timanttikuvion löysin Pixabaysta. Jpg-kuvion muuntamiseen STL-muotoon löytyy netistä useitakin selainpohjaisia sovelluksia, itse käytin nyt AnyConvia. Tinkercad-suunnitteluohjelmalla modasin timantteihin vielä ripustusrinkulat. Koska kuvio oli verrattain pieni suoralinjainen tasokuvio, jossa ylimääräisiä tukirakenteita ei tarvittu, korvisten printtausaika oli nopea.

Rehtorillamme on tapana aina loman alkaessa muistaa henkilökuntaa pienillä lahjoilla, usein herkuilla. 3D-printauksen alkuun kun pääsin, printtasin samalla vitsinä myös hänelle kesäkorvikset. Näissä tulostusjälki tosin ei ole aivan parhaasta päästä, mutta ajatus ehkä tärkein.