Suklainen appelsiinijuustokakku

 
Jossakin instan feedissä tuli vastaan hirmuisen kivannäköinen video, jossa cake pops -massasta ja mantelilastuista muovailtiin nopeasti ja helposti suklaaseen dipattava käpy. Tuli heti ajatus, että sellaistahan piti kokeilla joulupöydän juustokakun koristeeksi. Kokeilinkin, joskaan lopputulos ei ollut ollenkaan yhtä viimeistellyn oloinen, eikä prosessi lopulta käynyt ollenkaan niin sukkelasti kuin videolla. Alunperin näitä käpyjä piti tulla kaksi. Mutta toisesta tuli niin susiruma, ettei se koskaan päätynyt kakkuun asti.

Kävyn pohja on muovailtu murennetusta maustekakun siivusta, johon sekoitin hiukan tuorejuustoa. Palluraan tökin mantelilastuja (jotka muuten murenivat tai katkeilivat heposti käsiin, mitä sitäkään ei tapahtunut videolla). Kun käpy oli saavuttanut ulkomuotonsa, dippasin sen sulassa suklaassa, kuten videolla ...paitsi, että minulla sulaa suklaata oli liian vähän, eikä käpy kokonaan mahtunut suklaasulaan. Kävyn paino sulan suklaan myötä muodostui myöskin niin isoksi, että käpy tipahti tuosta grillitikkuvartaastaan suklaaseen ja ongin sen sitten sieltä. Ehkä suklaamassani oli liian paksuakin, ei sitä tasaisesti ja peittävästi mennyt noihin kaikkiin kolosiin. Kikkailin puolisuklaisen kävyn takaisin grittikun nokkaan, josta se tuppasi pyörähtämään koko ajan pois. Tässä kohtaa tarvitsin jo apukädenkin. Pitelemään toisella coctailtikulla käpyä vastaan estäen käpyä luiskahtamasta pois tikun nokasta. Kaadoin suklaata noihin paljaaksi jääneisiin kohtiin. Ja lopputuloksen kannalta suklaata on varmaan kävyssä vähän liiankin paksu kerros. Ja mitä tulee siihen toiseen käpyyn... Tämän ensimmäisen ähräyksen jälkeen ajattelin, että kai tähän olisi jokin helpompikin tapa. Hätäpäissäni turailin tomusokerista, vedestä ja kaakaomassata ruskean tahnan, jossa dippasin käpyä. Tahna jäi koloihin, mutta manteleiden huipuilta se hiljalleen valui pois. Kävystä tuli epätasainen. Ja vaaleampi kuin yltiösukalinen parinsa. Dippailin uudelleen. Ja uudelleen. Koko saamarin käpy mureni lopulta kahteen osaan. Olkoon. Luovutin. Yksi käpy riittäköön. Ja seuraavaan kakkuun keksisin mahdollisesti jonkin muun koristelutavan. Tai... kokeilisin suklaakäpyjä esim. tämän videon mukaan (jonka bangasin vasta tätä postausta tehdessä). Tähän konstiin ehkä jopa minä kykenisin ilman suurempiä sähläyksiä. Ehkä.

Mutta ellei ähräämistäni suklaakävyn osalta lasketa, muilta osin kakku onnistuin vallan hyvin. Tyypilliseen tapaani vilkaisin reseptiä ja otin siitä osia, mutta sävelsin loput. Pohjareseptinä käytin Kinuskikissan suklaacrisp-apppelsiinikakkua.

Pohja:

1 pkt (180 g) Fazerina-täytekeksejä
2 dl riisimuroja
40 g voita

Täyte:

3,5 dl kermaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl tomusokeria
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g vanilijatuorejuustoa
n. 1,5 -2 dl vanilijajogurttia (Skyr)
muutama (maun mukaan) murskattu suklaacrispkarkki (löytyy irtokarkkihyllystä)
5 liivatelehteä
0,5 dl mandariinimehua

Koristelu:

vajaa paketillinen Fazerina suklaapiparkakkuja
suklaakäpyjä? Suositellaan valmistettavaksi jollakin muulla menetelmällä, kuin minun tekeleeni :D
granaattiomenan hippusia
rosmariinin oksa

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla pohjasta. Leikkaa leivinpaperista suikaleet myös reunoille. Murskaa täytekeksit. Sekoita murskaan riisimurot ja voisula. Painele massa irtopohjavuuan pohjalle ja laita se jääkaappiin jähmettymään.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ainakin 5 min. Vatkaa kerma. Mausta vanilijasokerilla ja tomusokerilla. Sekoita tuorejuustot, kerma ja jogurtti keskenään. Mikrota mandariinimehu kuumaksi. Purista liotetut liivatelehdet mehuun yksi kerrallaan. Valuta liivatemassa tasaisesti sekoittaen kakkumassaan. Lisää suklaacrispit. Kaada massa tasaisesti kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Mieluiten seuraavaan päivään.

Vuoraa reunat Fazerina suklaapiparkakuilla. Koristele kakun päälliosa haluamallasi tavalla.

Spraymaalatut joulukortit

Ostin paketin jouluisia sabloonalevyjä ja ajattelin päästä tänä vuonna kerrankin suht helpolla joulukorttiaskartelujen suhteen. Aika simppeli projektihan tämä olikin, joskin pari muuttujaa piti tässäkin huomioida. Lähinnä työskentelytiloja ja maalihuuruja koskien. 

Spraymaaliksi ostin tuollaista kultaista askartelusprayta. Ajattelin sen olevan aromeiltaan liuotinpohjaisia kevyempää kamaa. No tiedä sitten oliko. Aromit vain erilaiset. Tuohon askartelumaaliin oli lisätty mitä ilmeisemmin jotakin hajusteita. Ainakin se tuoksui hyvin voimakkaasti vanhan miehen partaveden ja hyttysmyrkyn sekoitukselta. Vielä pari päivää kuivuttuaankin pinnasta lähti pyyhkäisemäälä sormeen kullanhohtoa. Että ei ehkä sittenkään maailman onnistunein maalivalinta. Viimeistelin kortit siis lopuksi kuivumisensa jälkeen hiuslakkasuhautuksin, jolloin kultaväriä ei enää irronnut.

Tuo kultaspray loppui odotettua aiemmin. Mieheni kaivoi autotallista vanhan kultaisen akryylimaalipurkin. Ei ehkä aivan priimaa sekään, sillä kullanhohdon sijaan tulos oli hopea. Tai kultaa sai toki "klönteittäin", jos oikein paljon samaan kohtaan suihki. Lopputulos oli tällöin laikukasta pintaa hopean ja kullan välimaastosta. Tulee jotenkin ruosteisen pinnan vivahde.

Päätin suihkia tuota vanhaa akryylimaalia vain ohuen kerroksen. Olkoonkin sitten hopeinen väri. Nyt on sitten kortteja molempaa sorttia, hopeista ja kultaista. Jokainen kortti on hieman omanlaisensa, pieni epätäydellisyys maalipinnan tasaisuudessa on mielestäni pelkkää plussaa. Jos olisivat täysin virheettömiä ja keskenään identtisiä, tulisi liian teollinen vaikutelma ja käsityön leima katoaisi.

Akryylimaalin aromit olivat odotetusti tujut. Sprayasin ne iltapäivällä tyhjässä teknisen työn luokassa etu- ja takaovien ollessa apposen auki. Aamuun mennessä aromit olivat täysin hälvenneet. Ja itse asiassa lopputulema on se, että nuo akryylimaalatut kortit ovat kuivuttuaan täysin hajuttomia, sen sijaan kultaspraykorteissa tuoksahtaa edelleen hennosti Mennenin ja Offin sekoitus. Pahoittelut jo etukäteen kultaisten korttien saajille.

Korttien mitat määritteli aika pitkälti sabloonan koko. Halusin reunoille spraymaalista pienet kehykset, joten korteista tuli sen kokoisia, etteivät mahdu tavalliseen korttikuoreen. C5-kuoreen sujahtavat.

Mysteerisukkakalenteri

Olen parina vuotena aikaisemmin saanut siskoltani joululahjaksi villasukkakalenterin, jonka luukuista on paljastunut mysteerilankoja villasukkavärkeiksi. Sukkia on neulottu sitä mukaa, kun luukusta on lanka paljastunut (*klick* mysteerisukat nro 1), (*klick* mysteerisukat nro 2). Varastoihini on päässyt kertymään itse värjäämistäni langoista pieniä jämänössäköitä sitä mukaa, kun olen värjäyslangoista jotain projekteja itse neulonut. Päätin tehdä noista jämänössäköistä joulukalenterit siskolleni ja ystävälleni. Toisen Seiskaveikka-nössäköistä ja toisen Nalle-nössäköistä. Luukusta paljastuu myös pieni lappu, joka kertoo, millä kasvilla tai sienellä väri on saatu aikaan.

Kerin ja punnitsin nössäkät n. 10 gramman keriksi. Ensimmäiseen luukkuun laitoin kokonaisen mustan lankakerän. Ajatus oli, että sukkien kärjet, kantapäät ja varren yläreunan joustinneule neulotaan mustalla. Lisäksi jokaisen mysteerivärin väliin tulee mustaa, joka nostaa värjätyn langan sävyn paremmin esiin. Ohjeet itse projektiin jätin melko viitteelliseksi antaen neulojalle lopulta valinnanvapauden tekeekö simppelit raitasukat vai lähteekö soveltamaan päivän värillä jotakin kuviota mustalle pohjalle. Sukkien lopputulos on siis mysteeri myös itselleni riippuen siitä, mitä ikinä neulojat päätyvät langoilla tekemäänkään.

Petteri Punakuono -kuppikakut

 

Tyttäreni halusi järjestää kavereilleen pikkujoulut. Tyttö alkaa olemaan jo siinä iässä, että pyörittävät kavereidensa kanssa pikkujoulujen ohjelmatoimistoa sujuvasti keskenään. Oli jouluista pantomiimia, tikkarin piilotusta, tietovisaa ja jos vaikka mitä. Valmisteluihin ja leipomiseen osallistettiin kuitenkin äitiäkin. Seurueessa oli monenlaista allergiaa: piti olla gluteenitonta ja vehnätöntä, laktoositonta, soijatonta, sitrushedelmätöntä ja mielellään vielä suht perunatontakin...

Tuli idea Petteri Punakuono -teemaisista kuppikakuista. Olen kokeillut monenlaisia muffinssireseptejä enemmän tai vähemmän onnistunein lopputuloksin. Välillä koostumus pakkaa jäämään kuivahkoksi, välillä taas on tullut turhan rasvaisensorttinen. Lähdin siis selailemaan erilaisia reseptejä ja tein niistä jäälleen jonkinlaisen yhdistelmän gluteenittomana versiona ottaen osasia vähän sieltä ja täältä. Tästä koostumuksesta tuli mielestäni melko hyvä. Jos siis tykkää tuhdin suklaisesta mausta ja koostumuksesta. Kirjasin sen tähän itselleni ylös, josko joskus toistekin soveltaisi samaa pohjaa uudelleen.

Pohja:

100 g laktoositonta voita

2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

1 dl kaakaojauhetta

2 dl sokeria

1 tl vanilijasokeria

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

1,5 dl laktoositonta luonnonjogurttia

2 munaa

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kevyesti keskenään munat, jogurtti ja hieman jäähtynyt voisula. Yhdistä muna-jogurtti-voi -massa jauhoseokseen. Sekoita taikina nuolijalla tasaiseksi ja annostele muffinssivuokiin (12 kpl). Paista 175 asteessa n. 15-20 min (Kokeile kypsyys tikulla).

Kuorrute:

2 dl laktoositonta kermaa

100 g Laktoositonta vanilijatuorejuustoa

1 tl tomusokeria

1 tl vanilijasokeria

Koristelu:

N. 75 g laktoositonta suklaata (Esim. Brunberg, Huom! Sisältää soijalesetiiniä, eli jos tarvitsee olla täysin soijaton, sarvet voi jättää pois.)

Tuoreita vadelmia

Mustia koristerakeita

Sulata suklaa ja pursota leivinpaperille sarvia (sula suklaa Minigrip-pussiin ja pieni aukko kulmaan). Jäähdytä suklaasarvet jääkaapissa. Pursota kerma-tuorejuustoseos jäähtyneiden kuppikakkujen päälle. Koristele nenä vadelmista, silmät koristerakeista ja sarvet jähmettyneistä suklaapursotuksista.

Pursotuksia tehdessä huomasin, ettei huushollista löytynyt ainuttakaan pursotuspussia. Onneksi sellaisen saa turailtua myös Minigrip-pusseista. Sulan suklaan annostelin minikokoiseen pussukkaan ja tyttäreni kanssa pursottelimme leivinpaperin päälle poronsarvia, jotka laitettiin jääkaappiin jähmettymään.

En ole mikään superkondiittori, joten tyllavarastonikin näytti olevan melko kepuli tähän tarkoitukseen. Oli lähinnä tähtikuviota, isoa ja pientä, minikokoista pyöreää, tulppaani- ja ruusutyllaa. Mikään niistä ei oikein tuntunut soveltuvan Petterin pursotukseen. Päädyin annostelemaan kerma-tuorejuustomassan tällä kertaa hieman isompaan Minigrip-pussiin, josta leikkasin vain sopivankokoisen kulman auki. Lopuksi tursotin keon päälle pienet korvat, jotka kyllä vähän virheellisesti sijoitin hiukan liian lähelle toisiaan, jäävät nyt paljolti sarvien taakse piiloon. Olisi saanut olla hieman reunempana. Ja perfektionistimpi olisi vaihtanut korvien tursotukseen lituskamman tyllan.

Petterin nenäksi pohdin ensin erilaisia karkkeja. Mutta suklaarakeet eivät olisi olleet laktoosittomia. Candy King -hyllyjen punaiset viinikumivalikoimatkin olivat jotenkin liian isoja ja kökön muotoisia tähän tarkoitukseen (ja jokaisen karkkilaarin tuoteselostuksen lukemisessa hirveä vähti). Sitten tuli mieleen tuttu ja toimiva suklaan ja vadelman liitto. Marssin HeVi-osastolle, josta löytyi tuoreita vadelmia, suklaisen Petterin nenäksi juuri täydellisiä.

Tonttulakkeja rusetilla ja ilman

 
Olen yrittänyt olla tässä vähän kaukaa viisas pitkin syksyä ja miettiä jo valmiiksi, mitä käsitöitä lasten harrastusten tiimoilta eteen tuleviin joulumyyjäispöytiin voisi viedä. Lokakuussa innostuin valamaan myyjäisiä ajatellen räsymattokynttilöitä vanhoista kynttilän jämistä. Sitten tuli mieleen suht nopea ja sesonkiin sopiva myyntiartikkeli: tonttulakit.

Kolusin kangas- ja tilkkulaatikkoni, joista kieltämättä löytyi yllättävän vähän mitään jouluhenkistä kangasta. Tuollaisen punavalkoisen mitäliekeinokuitusekoitetrikoopalasen löysin. Olisi juuri omiaan tähän projektiin. Punaista velouria olin niin ikään ostanut joskus huokeaan hintaan kirpputoripöydästä tietämättä sen tarkemmin mitä siitä tekisin. Nyt tiesin. 

Kaavakirjastostani löysin perustonttulakin kaavan, jolla olen joskus surauttanut tonttulakit omille lapsille. En ollut kaavaan kirjannut mitään merkintää mistä mahtaa olla peräisin. Ehkä olen itse piirtänyt sen jonkun ostotonttulakin pohjalta. Näyttipä netissä olevan ladattavissa useitakin erilaisia ilmaiskaavoja tonttulakeille, mutten jaksanut niitä printata, kun valmiiksi piirretty kaava itseltäkin löytyi. Selailin hieman netistä ideakuvia erilaisista tonttulakkivariaatioista ja päädyin tekemään punaiset velourmyssyt rusetillisina, kuviolliset ilman rusettia. Rusettiin ei sinällään ollut kaavaa. Mutulla leikkelin isomman ja pienemmän suorakaiteenmuotoisen palasen, joista sitten taittelin rusetit. Itse asiassa jokainen rusetti taitaa olla hieman eri kokoinen, sillä ensimmäisen myssyn rusetti oli ehkä turhankin iso, seuraaviin vähän pienensin viistäen saumurilla tarkoituksella hieman reilummat saumavarat pois. Rusetin keskiosa on kietaistu myssyn reunaresorin ympäri ennen resorin kiinnitystä, jolloin se resoria ommellessa kiinnittyy samalla paikalleen. Rusettiosa on on sitten vain pujotettu paikoilleen ja ommeltu käsin muutamalla pistolla kiinni.

Halusin myssyihin tiukujen sisään tupsut. Sellaiset olisi toki itsekin voinut tehdä, mutta menin tällä kertaa helpoimman kautta. Punavalkoisiin kiinnitin valkoiset akryylipompomit. Rusettimalleihin turailin pienet vaaleanpunaiset tekoturkistupsut Tokmannin poistotuotteista mukaan tarttuneesta avaimenperästä. Avaimenperäksi kyseinen hässäkkä olisi mielestäni jäätävän iso ja epäkäytännöllinen, mutta halusinkin siitä vain nuo tekoturkistupsut, jotka yksittäin ostettuina olisivat maksaneet varmasti huomattavasti enemmän.

Patenttineulepipo merinosta

 
Ostin syksyllä Nurjasta pari kerää mustaa Katian Arles Merino -lankaa. Halusin neuloa itselle sellaisen muhkean ja lämpimän pipon taitereunalla. Lähdin etsimään sopivaa mallia Dropsin sivuilta, tuolla kun voi selailla malleja lankaryhmittäin, jolloin pystyy rajaamaan paremmin oikeanlaiseen lankavahvuuteen. Löysin Wick-pipon ohjeen, joka vaikutti juuri sen tyyliseltä mitä hain. Paitsi etten sitten tykännytkään toteutustekniikasta. Wick-ohje on kirjoitettu patenttineuleelle tasona. Lopuksi pipo olisi siis pitänyt kursia takasaumastaan kasaan. En halunnut pipoon takasaumaa, halusin sen suljettuna neuleena.

Äkkiseltään en nyt löytänyt tälle lankavahvuudelle vastaavaa mallia suljettuna neuleena (vaikka epäilemättä sellaisia kyllä löytyy), joten palasin uudelleen silmäilemään Wickin silmukkamääriä. Päätin soveltaa mallin itse, mutta suljettuna patenttineuleena. Dropsin sivuilta kun löytyi selkeä tutorial patenttineuleelle myös suljettuna versiona.

Pipo valmistui vitosen puikoilla suht sukkelaan, joten kirjasin ohjeen ylös, josko sitä innostuisi vaikka pukin konttiin neulomaan enemmänkin merinopipoja. Ehtiipä tuollaisen neuloa vielä vaikka isänpäiväksikin. Jonkin aikaa sitten äkkäsin, että Puuilossa myydään Dropsin lankoja (valikoima ei tosin ole mikään järisyttävän suuri, mutta esim. merino- ja alpacalankoja löytyy muutamissa perusväreissä. Juurikin tuota Wickin ohjeessakin käytettyä Merino Extra Fine -lankaa löytyi Puuiolon valikoimista, joten ostin toiset pari kerää myös harmahtavaa pipolankaa.

Ohje (aikuisten koko). Patenttineule on hyvin joustavaa, joten uskoisin mukautuvan aika moneenkin päähän. Jos tykkää kireämmästä piposta, kannattaa luoda muutama silmukka vähemmän, kunhan silmukoita on alussa parillinen määrä.

Puikot nro 5, langan menekki n. 100 g (esim. Katian Arles Merino tai Dropsin Merino Extra Fine).

- Luo 66 silmukkaa.
- Yhdistä suljetuksi neuleeksi ja merkkaa silmukkamerkki kierroksen vaihtumiskohtaan. 
- Neulo suljettua patenttineuletta (ks. tutorialvideo) kunnes pipon korkeus on n. 26-27 cm.
- Kun olet edellisellä kierroksella neulonut oikeat silmukat ja nostanut nurjat, aloita kavennukset: Nosta oikeat silmukat (ilman langankiertoa), neulo nurin yhteen kaikki nurjat ja niiden edessä olevat langankierrot.
- Nosta seuraavalla kierroksella nurjat silmukat (ilman langankiertoa), neulo oikeat silmukat oikein.
- Neulo kahdella seuraavalla kierroksella kaikki silmukat oikein yhteen.
- Vedä lanka läpi lopuista silmukoista. Kiristä aukko umpeen.
- Päättele langat.

Tein molemmat pipot vitosen puikoilla 66 silmukalla. Tuo Katian Arles Merinon pipo on hiukan ehkä muhkeampi kuin Dropsin Merino Extra Fine -langalla neulottu pipo.

Ribbipipo

 
Koulussa vannottiin tänään pipovala. Halloweenin hengessä ompelinkin pojalleni pääkallosomisteisen ribbipipon Ommelkuplan Raksu-ribbipipon kaavalla. Tiedä sitten kuinka pitkään tänä syksynä vielä tarkenee ribbineulospipolla, mutta ensi viikoksi lupailee jälleen vesisadetta, joten eiköhän tällä vielä ainakin hetken mennä.

Kaava sinällään aika simppeli peruspipon kaava. Kaksinkertaisena vaikuttaa suht napakalta ja päähän istuvalta. Taitteen pääkallosomiste on viime syksyn kässämessuhankintoja, ei tosin hajuakaan kenen kojulta olen noita ompelumerkkejä valikoinut. Tällaisia merkkejä on aina kiva hypistellä ja valikoida, mutta loppupeleissä niitä on tullut käytettyä tosi vähän. Jospa tässä nyt ihan ryhdistäytyisi ja alkaisi tietoisesti somistamaan ompeluksiaan haalimillaan ompelumerkeillä. Tuovat ne kuitenkin aina vähän lisäilmettä muuten simppeliin työhön.