keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Retrotunika

retrokangas

Kirpputorikierroksella silmiin osui veikeä retrokangas. Kuvio oli aika rouhea ja pitkään pohdin otanko vai enkö. Hinta oli kuitenkin niin halpa, että tarttui matkaan. Ehtiihän sitä sitten miettiä mitä siitä tuunaisi...

retrotunika
...kankaasta inspiraatioon. Pienen tytön äitinä olen hurahtanut tunikamekkoihin. Etenkin retrokankaiset mekot ovat pikkutytöillä niiiin söpöjä, että pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Kaavat sovelsin Lindexistä ostetusta maatuskatunikasta. Elämäni ensimmäinen ommeltu tunikamekko!

twins :)
Koska kangas oli kaksipuoleinen, toinen puoli vihreällä ja toinen sinisellä taustalla, ajatuksena oli aluksi tehdä tunikasta kääntötunika, jota voisi fiiliksen mukaan käyttää sini- tai viherpohjaisena. Kangas oli kuitenkin sen verran paksua, että kaksipuoleisena tunikasta olisi tullut aivan liian raskas. Olin kuitenkin jo leikannut ja puolitiehen ommellutkin palat kääntötunikaa varten. Toteutukseen päätyi siis kaksi erillistä tunikaa. Toinen vihertävä, toinen sinertävä, joskin kuvissa kummatkin näyttävät sinertäviltä. Kangastakin jäi vielä yllin kyllin uusia inspiraatioita odottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti