tiistai 22. joulukuuta 2015

Up and down


Jossakin Pinterestin tai Ravelryn syövereissä näin tällaiset ylös-alas -nuolisukat. Idea oli hauska. Luulin laittaneeni kuvan itselleni talteen, vaan enpä ollut laittanut. Kahlasin läpi Pinterestini kuvat sekä Ravelryn jonon ja suosikit. Ei löytynyt.

Idea jäi kuitenkin vaivaamaan. Free knitting chart editor -haulla löysin Stitch Fiddlen kaavioeditorin. Päätin kokeilla hataran muistikuvani varassa jotain samantapaista. Tällainen tuli.

Ohjelma vaikutti ihan näppärältä. Tulee varmasti leikittyä toistekin. Aiemmin olen tehnyt nämä ruutupirrokseni kynällä ruutupaperille. Palmikkomallejani en ole juuri jaksanut ylös kirjata, vaan edennyt mutu-tuntumalla ja pähkäillyt sitten jälkimmäisen sukan kanssa, että mitenkähän oikein tein ensimmäisen. Ehkä viimein saan kirjattua myös palmikkoneulekokeilujen mallit ylös tämän editorin avulla.


Sukat neulottu 54 silmukalla Seiskaveikasta 3,5 puikoilla.


Kuvat otettu omia jalkoja mallina käyttäen, vaikka sukat ovat miesten koossa. Hieman jäävät makkaralle. :)



maanantai 21. joulukuuta 2015

Twinkle, twinkle little star...


Inspiroiduin Punatukka ja kaksi karhua -blogin joulukalenterin luukusta 11. Taittelimme tällaisia tähtiä jouluaskarteluina oppilaiden kanssa. Intouduin taittelemaan niitä itsellekin.


Asettelin tähdet pöydälle kranssiksi, mutta en oikein keksinyt järkevää kiinnitystapaa seinälle, kun huushollista ei löytynyt sen paremmin kaksipuolista teippiä kuin sinitarraakaan.

Oikeastaan alunperinkin ajatuksena oli koristaa tähdillä tyhjenemään käyvä joulukalenteri. Enää kalenterissa riippui kolme pussukkaa!


Tähtien mallin printtasin täältä. Monistuskoneella töissä pienensin sitä, jotta sain kahdenkokoisia tähtiä. Taittelu itsessään on yksinkertaista: Viivainta apuna käyttäen käännetään taitokset sakaran kärjestä vastakkaiselle puolelle kahden sakaran väliseen "koloon". Tämän jälkeen vierekkäiset pitkät sivut taitellaan toisiaan vasten.


torstai 17. joulukuuta 2015

Amsterdam-piparkakkutalo

Minulle yksi joulun perinteistä on jo usean vuoden ajan ollut piparitalon tekeminen. Piparitalon inspiraationlähteet ovat olleet milloin mistäkin päin maailmaa. Välillä supisuomalainen heinälato, välillä. Eifeltorni tai Riemukaari. Tänä vuonna sain päähäni tehdä amsterdamilaisen kanaalinvarsimaiseman.


Koskaan en ole Amsterdamissa käynyt (paitsi lentokentällä konetta vaihtaessa), joten maisemaa joutui tarkastelemaan googlen kuvahaun avulla. Ehkäpä sitä joskus vielä itsekin talsii noissa maisemissa.

Googletuksen lomassa piirtelin ruutupaperille luonnoksia, joiden pohjalta aloin kaavoittamaan piparitaloa. Kiitos ajastimella varustetun uunin, tällä kertaa yhtään pellillistä ei edes palanut ja leipomukset onnistuivat ensimmäisellä yrittämällä. Julkisivujen päädyt ovat prameammat, takaseinä ylhäältä pelkistetympi. Pohjalevyn paistamisen jälkeen mieheni teki liimalevystä mittoihin sopivan alustan, jossa on muutaman sentin korotus "kanaalista" kadulle.


Tunnustan potevani jonkinasteista pursotuskammoa. Tämän projektin tiesin jo aloittaessani olevan siedätystä kammolleni. Pursotusta tulisi olemaan. Ja paljon. Harjoittelemalla työn jälki olisi ehkä täydellisempää, mutta aiempiin pursotuksiini nähden tässäkin työn jäljessä havaittavissa jo suurta kehitystä.

Pikeerin ohje:

Hieman vajaa 3 dl tomusokeria
1 valkuainen

Vatkataan sähkövatkaimella muutamia minuutteja.

Valmiin pikeerin pursotin Minigrip-pussilla. Sellaisia hifistelypursotustyllasarjoja kun en omista. Olisiko hifistelyvälineillä sitten saanut tasaisemman pursotusjäljen. Ehkä. Paha sanoa, kun en ole koskaan sellaista kokeillut.


Muutamiin ikkunoihin tein vaaleanpunaisessa jouluvaloja. Laiskuus iski ja värillisissä käytin ihan kaupasta ostettua kuorrutetta.


Osien liimaus sujui suht ongelmitta, enkä edes polttanut näppejäni sulassa sokerissa, kuten yleensä. Kun runko oli kasassa, alkoi haukin vaihe: KARKIT. Tässä kaksi pientä assistenttia olivat myös riemulla mukana. Yleensä teen tuon irtokarkkihyllykierroksen itse. Tällä kertaa pyysin miestäni tuomaan kauppareissulta koristeluun sopivia karkkeja. Tuliaisina oli mm. kettukarkkeja, ranskanpastilleja, sukulakuja, noitapillejä, sateekaarinauhaa ja tuollaisia kaksivärisiä pötköjä. Kettukarkit päätyivät tiiliksi talojen sivuseiniin ja kanaalin seinämään. Noista kaksivärisistä saisi kadulle rotvallireunuksen. Mutta mitä tehdä sukulakuilla ja noitapilleillä? Pähkähullu ajatus: mukulakivikatu! Mieheni katseli hetken sivusta, kun aloin veitsellä siivutta lakuja pieniksi palasiksi. Pian eteeni ojennettiin apuväline: munaleikkuri. Tottakai!



"Kattotiiliksi" valikoitui Brunbergin laktoositonta suklaata. Kun pätkäisi päädystä yhden rivin pois, suklaalevy oli juuri täydellisenkokoinen. Räystäät ja katon harjat on tuunattu kekseillä.


Kertaalleen koristelun aikana joutui täydentämään kettukarkki- ja noitapillivarantoja. Visio lopullisesta koristelusta kun muotoutui vasta työtä  tehdessä. Loppusilaukseksi kolmannella karkkihyllykierroksella pussiin valikoitui suklaakarkkeja kanaalin varren pylväiksi sekä lakunauhaapylväiden väliin. Vaikeinta oli löytää "fenderit" Kanaalin seinämään. Autonrengaskarkkeja löytyi vasta kolmannesta kaupasta. Kanaalin vesi on muotoiltu sateenkaarinauhasta. Sitä täytyisi vielä jollain kauppareissulla hakea yksi rulla lisää.



torstai 10. joulukuuta 2015

DIY suklaakonvehdit



Tarhan tätejä alkaa olemaan jo aika monta, kun lapset ovat eri hoitoryhmissä. Yhteiseksi kiitokseksi hyvästä hoidosta päätin värkkäillä suklaakonvehteja päiväkodin kahvihuoneeseen.


Viimevuotiset konvehtini eivät menneet aivan kuin Stömsössä. Kardemummasuklaideni maku oli tuolloinkin hyvä, mutta konvehtini jämähtivät Ikeasta ostettuihin suklaamuotteihin. Eikä niistä ollut paljon tuliaisiksi viemisiä. Tänä vuonna ostin Prismasta tällaisen silikonisen konvehtimuotin. Tällä kertaa muotti toimi loistavasti. Puolisen tuntia pakastimessa riitti jähmettämään suklaasydämet.


Sillä aikaa kun yksi muotillinen jähmettyi pakastimessa, värkkäilin valkosuklaa-mustikka -konvehteja tällaisiin pieniin tryffelivuokiin.

Valkosuklaa-mustikka -konvehdit

200 g valkosuklaata
kuivattuja mustikoita

Sulata suklaa vesihauteessa. Valuta sula suklaa tryffelivuokiin. Ripottele pintaan kuivatut mustikat. Tai sekoita mustikat suklaamassaan ennen vuokiin annostelua. Laita konvehdit hetkeksi pakastimeen jähmettymään.


Joku aika sitten mieheni osti minulle tällaisen silikonisen suklaansulatuspullon. Kakun kuorruttamiseen vähän pienehkö, mutta konvehtiaskartelussa vallan mainio apuväline, jolla sulan suklaan annostelu muotteihin käy näppärästi.


Kardemummasuklaakonvehdit

200 g tummaa suklaata
1 tl kardemummaa

Käytin Brunbergin 53 % suklaata. (Brunbergilla on ainoat löytämäni laktoosittomat suklaat.) Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita kardemumma suklaamassaan. Valuta massa muotteihin ja laita hetkeksi pakastimeen jähmettymään.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Neulottu kaulaketju


Ravelrystä löytyy ilmaisohje tällaisiin neulottuihin kaulakoruihin. Varastoistani löytyi vielä pari kerää Novitan Malibu-lankaa, joskin kyseisen langan valmistus on taidettu lopettaa jo vuosia sitten. Paksu, hieman kimaltava lanka ei varmastikaan sovi jokaiseen neuletyöhön, mutta näihin kaulakoruihin lanka on juuri passeli.

Muutama vuosi sitten tein samaisesta langasta pronssinvärisen kaulaketjun. Vielä löytyi lankalaatikosta hopeanvärisenä ja haalean kullankimalteisena Malibua.


Ketjun teko on melko simppeliä. Aluksi neulotaan kaksi 9 silmukan levyistä "pötköä, joihin langankierroilla tehdään pieni reikä joka 8. kierrokselle. Pötköt laitetaan päällekkäin ja pujitellaan vuorotellen toistensa rei'istä läpi. Näin syntyy hieman lettimäinen vaikutelma. Alkuperäinen ja tarkempi ohje sekä kuvia prosessista Olgajazzyn sivuilla.


Yhdessä illassa hyvinkin tällaisen värkkäilee, joten hyvin ehtii vielä vaikkapa joululahjaksi ystäville.


Ketjut on neulottu nelosen puikoilla. Kiinnityskohtaan virkkasin pötkön toiseen päähän ketjusilmukoilla pienen lenkin ja toiseen päähän kiinnitin lasihelmen.


Hopeiseen ketjuun neuloin 19 pujotusreikää, mutta valmiista ketjusta tuli ehkä hieman turhankin pitkä. Kullanväriseen tein 17 pujotusreikää.