lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sik-sak-sukat


Järjestelin taannoin tavaroita ullakolla ja vastaan tuli pahvilaatikollinen käsityölehtiä. Otin laatikon tarkasteltavaksi, koska muistelin jossakin Moda-lehdessä olleen erilaisia kesämekkokaavoja. Erästä tiettyä kietaisumekon kaavaa etsin. Ei tullut vastaan tuota kaavaa, mutta lehtiä selaillessa silmät osuivat hauskannäköisiin villasukkiin. Kirjoneulekauden jälkeen raitasukat tuntuivat peräti hyvältä ajatukselta. Kääntövarren sik-sak-kuvioinnin ansiosta kun eivät kuitenkaan olisi aivan perusraitasukat.


Tokikaan en taaskaan täysin ohjeen mukaan edennyt, mutta tuo varren mallikerta ja kääntövarsi-idea on alkuperäisestä ohjeesta Modan 7/2014 malli nro 45. Mallikerta on 13:lla jaollinen, joten loin Nalle-langasta 78 aloitussilmukkaa puikoille nro 3. Kymmenennen valkoisen raidan jälkeen käänsin työn nurin päin ja aloin neuloa kahden rivin korkuista perusraitaa. Ohjeesta poiketen halusin myös kantapään kokonaan raidalliseksi. Matematiikkaa joutui hieman käyttämään, jotta sai laskelmoitua tuon kantatilkun jälkeisen raidoituksen osumaan oikealle kierrokselle, mutta keskimäärin helppoa neulottavaa, vaikka ohjetta lähtikin jälleen soveltamaan omille teilleen.


Varressa tein fiiliksen mukaan kavennuksia. Heti kääntövaiheen jälkeen kavensin kuusi silmukkaan. Muutoin kaventelin sitten 4 silmukkaa/kierros aina sopivilta tuntuvin välein. Kantalappua aloittaessa silmukoita oli 60 eli 15/puikko. Itse kantalappu neulottu 30 silmukalla. Kiilakavennuksissa kavensin jalkaterän silmukkamääräksi 58.


Sinänsä ihan simppelit tehdä, mutta jostain syystä sukkien valmistuminen kesti verrattain pitkään (yli kuukauden!). Ei ole oikein ollut sellaista neulefiilistä pitkään aikaan. Lähinnä olenkin neulonut vain automatkoilla apukuskin paikalla aikaa kuluttaessani. Käytännössä nämä sukat ovatkin valmistuneet kolmen vähän pidemmän automatkan aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti