-Äiti voiko nokkosia SYÖDÄ?!

Yksi varhaisimmista selkeistä lapsuusmuistoistani liittyy juurikin nokkosiin. Luulen, että se on jopa ensimmäisiä luonnonkasveja, joita ylipäätään opin tunnistamaan. Opettelin ajamaan polkupyörällä ja muistan saaneeni ahaa-elämyksen siitä, miten homma toimii. Innosta puhkuen, apupyörät rämisten poljin täyteen vauhtiin. Yksi pieni asia vain unohtui: -En muistanut kysyä, miten jarrutetaan. Se pyöräretki päättyikin lennokkaaseen kuperkeikkaan fillarin sarvien yli suoraan nokkospuskaan.

Tämänkeväiset luonnonantimien koekokkailut käynnistyivät kuusenkerkkäsiirapin keittämisellä. Kuusenkerkkien hyödyntämisen lisäksi mielessä on monasti ollut hyödyntää noita takapihan tanhuvilla rehottavia "nokkosviljelmiä". Suhtautumiseni nokkosiin on kuitenkin aina ollut negatiivissävytteinen ja homma on jäänyt.  Nokkonen on ollut se inhottava rikkakasvi, josta haluaisin kovasti päästä eroon. Tuo taistelu tosin on huomattu toivottomaksi jo aika päiviä sitten, joten voisiko tuosta pakollisesta pahasta saada jotain hyötyä irti?

Etäisesti muistan kuulleeni nokkosen sisältävän paljon rautaa ja olevan kaikin puolin terveellistä. Mutta mitä siitä sitten tekisi? Ensimmäinen mielleyhtymä johtaa pinaattiin. Mitä tulee mieleen pinaatista? Pinaattiletut? Plääh... Pinaattikeitto? Yök. Kouluruuan (jota siis edelleen työni puolesta lounaaksi nautin) inhokkini kautta aikojen, onneksi pinaattikeittoa ei muutamiin vuosiin ole enää näkynyt ruokalistalla. Pinaattilettuja kylläkin. Sellaisia einesmallisia. Muunlaisia pinaattilettuja en ole koskaan maistanutkaan, kun eivät ole koskaan kuuluneet lempiruokiini, enkä siksi ole viitsinyt niitä itse tehdä. Mutta jos nyt kuitenkin antaisin mahdollisuuden nokkosletuille... Lapset kuitenkin tykkäävät pinaattiletuistakin. Ystäväni yllytyksestä päätin murtaa ennakkoluuloni nokkosia kohtaan. Eivät kuulemma nokkosletut edes maistuisi pinaattiletuilta (?). Pakko kokeilla pitikö tuo väittämä paikkansa.

Pikainen googletus opetti nokkosista mm. seuraavaa:

Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkosta ei tarvitse ryöpätä pinaatin tavoin. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin tai vastaavan vierestä). Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja. (Lähde: Wikipedia)

Oho. Näyttää siltä, että marjapuskien aluset ja perunamaan vieru onkin viheliäisen rikkakasvin sijaan pullollaan kotipihan "superfoodia".  Joskin pistämisominaisuuksiltaan sen verran inhottavaa sellaista, että kitkemistuomion tuo edelleen saa marjapensaiden alta. Yrttitarha-sivusto tarjoaa mielenkiintoista tietoa nokkosen ravintoarvoista ja sen erilaisista käyttötarkoituksista. Jätettäköön ainakin osa noista vanhan kansan ulkoisesti käytettävistä rohdosmenetelmistä nyt kuitenkin kokeilematta. :)

Osan keräämistäni nokkosista ryöppäsin pikaisesti, osan niputin pieniin nippuihin ja ripustin kuivumaan keittiön verhotangosta, joka on jo jonkin aikaa odottanut kesäverhojen ripustamista. Odottakoon edelleen. Ryöpätyistä nokkosista paistoin nokkoslettuja, kuivatut voisi joskus murustaa vaikkapa sämpylätaikinaan. Kuulemma tuota ryöpättyä massaa voisi pakastaakin. Ehkäpä pussitan pakkaseen pieniä nokkosmuhennospusseja seuraavasta keräilyerästä.

Nokkosletut tein tällä Kotilieden reseptillä. Hyvin maistui lapsille, miksei itsellekin. Ainakin paljon parempia kuin kaupan pinaattilettueinekset. Aluksi vihreät sattumat letuissa herättivät hämmennystä. Kun kerroin niiden olevan nokkosia, poikani totesi silmät suurina: "Mutta äiti, voiko nokkosia SYÖDÄ?" Rohkeni kuitenkin maistamaan ja halusi syödä nokkoslettunsa mansikkahillolla. :) Itsekin maistoin raparperihillon kanssa, sillä tuota herkkua oli juuri samaan aikaan viereisellä levyllä porisemassa. Ei ollenkaan hullumpaa kuuman raparperihillon kanssa. Mielstäni parempaa kuin perinteisen puolukkahillon kera.

Loppuosaa taikinasta päätin tuunata terassin yrttihyllyltä löytyvin aineksin. Lisäsin taikinaan ruohosipulia ja tilliä, mausteeksi rouhaisin vielä vähän valkopippuria. Paistoin siitä toisella pannulla isot letut, joihin valmistin lohitäytteen edellisen päivän ruuanjämistä. Nam.

Lohitäytteiset nokkoskrepit

5 dl maitoa

3 kananmunaa

1 tl suolaa

3 dl jauhoja

2rkl öljyä 

läviköllinen nokkosen lehtiä (ryöpättynä ja silputtuna)

ruohosipulia

tilliä
valkopippuria

täyte:

grillattua lohta

2 rkl turkkilaista jogurttia

tilliä

rucolaa

juustoraastetta

suolaa

Nokkoskrepit menivät sen verran nopaesti parempiin suihin, että kuva tuosta herkusta jäi ottamatta. Mutta ehdottomasti teen toistekin nokkoslettuja. Värkit eivät ainakaan tältä tontilta lopu kesken. Näitä aineksia ei tosin kerätä yhdessä lasten kanssa. Sen sijaan yhteinen kuusenkerkkien keräilyhetkemme oli ilmeisesti jäänyt tyttärelleni mieleen, sillä osoitti eilen pikkuista kuusta ja totesi innoissaan: "Äiti kato, tossa kasvaa yskänlääkettä!" :)

Hämispaita

Ryhmä Hau -hahmojen lisäksi meillä seikkailee aika-ajoin Batman ja Spiderman. Pienelle Spidermanille saumuroin mustasta trikoosta ja hämisverkkokankaasta kesäpaidan. Kaavana X-print (OB 3/2016).

Kuusenkerkkäsiirappia

Maalla kasvaneena sitä on varmastikin aina seurannut vuodenaikojen kiertokulkua eri tavalla kuin täysin kaupunkilaisena. Vuotta ovat rytmittäneet erilaiset satokaudet ja lapsuudenkodissani ruoka olikin monelta osin lähiruokaa. Sikäli kun muistan, lapsuudenkodissani on aina kasvatettu perunat, sipulit, porkkanat ja monet muut kasvimaan antimet itse. Loppukesällä mehumaija höyrysi hellalla, kun herukat säilöttiin talven varalle. Pitkään maito ja joulukinkutkin tulivat omalta tilalta. Lapsena kesän huippuhetkiä oli poimia ensimmäisiä ahomansikoita timotein varteen.

Nykyään asun kaupungissa, vaikkakin aivan maalaismiljöössä. Asuinalue on rauhallinen ja kotipihalta voi astella suoraan metsäretkelle. Sienet ja mustikat saa kerätä aivan kotikonnuilta.  Lapsuudenkotini ja nykyisen kotini väliin mahtuu melkein 15 vuotta kerrostaloelämää. Nyt olemme muutamia vuosia asuneet vanhassa omakotitalossa, jossa on iso ja rönsyilevä pihapiiri. Maalaistyttö minussa on alkanut jälleen nostaa päätään. Tai sitten olen vain tullut vanhaksi. :)

Viime aikoina mielenkiintoni on herännyt erilaisia villiyrttejä tai rohdoksia kohtaan. Ei sillä, ettäkö niistä mitään ymmärtäisin, mutta on hauskaa kokeilla, mitä kaikkea oman pihapiirin antimista voikaan saada aikaan. Pari vuotta sitten kokeilin ensimmäistä kertaa uuttaa kasvovettä piharatamon lehdistä. Lumevaikutusta tai ei, mutta ainakin omasta mielestäni onnistuin keittelemään kelpoliemet. Jo viime keväänä mielessä oli keittää kuusenkerkkäsiirappia. Tuolloin ajatus ei päässyt toteutuksen asteelle. Muutama päivä sitten törmäsin Kodin Kuvalehden kuusenkerkkäsiirappireseptiin. Päätin lähteä keräilemään kerkkiä takapihalta.

Apteekin yskänlääkkeet eivät oikein uppoa lapsillemme. Ainakin tälle luonnonmukaiselle yskänlääkkeelle kannattaa antaa mahdollisuus. Kuusenkerkkien sanotaan sisältävän runsaasti A- ja C-vitamiineja sekä antioksidantteja ja niillä pitäisi olla suotuisa vaikutus monenmoiseen vaivaan. Yhdessä lasten kanssa keräilimme kerkkiä kattilaan. Seuraavana päivänä jännityksellä seurattiin liemen keittymistä ja haisteltiin metsän tuoksua keittiössämme. Vielä jännittyneemmin mielin maisteltiin valmista yskänlääkettä kuumaan mehuun sekoitettuna. Maistui. Teho jää nähtäväksi, mutta ainakin oma orastavassa ollut kevätflunssa taisi sittenkin jättää tulematta nyt kun olen muutamana aamuna teehen sekoittanut siirappia.

Litra kuusenkerkkiä

2 litraa vettä

4 dl sokeria

3 tl vanilijasokeria

Kerkkiä liotetaan yön yli väljässä vedessä.

Keitetään n. 1-2 h.

Lisätään sokerit ja keitetään edelleen n, 2h, kunnes seos on siirappimaista.

Pullotin siirapit pieniin lasipurkkeihin, joita joskus Clas Ohlsonilta tuli ostettua. Sievännäköisiä ehkä, mutta olikohan sittenkään kovin käytännöllistä? Siirappi tuntuu jäähtyessään olevan aika jämäkkää tavaraa ja sen valuttaminen pienestä pullosta ei kovinkaan helppoa. Ensi kerralla taidan keitellä siirapit pilttipurkkeihin, joista sitä voi helposti lusikoida.

Lionella-mekko

Piirtelin Lionella-mekon kaavat joskus talvella kirjastosta lainatusta Ottobre-lehdestä (3/2015). Vaikutti kivalta kaavalta. Aika monivaiheiselta tosin. Ajattelin käyttää kaavan testaukseen tätä plurumpaa keltaista trikoota. Ei sitten kovin paljoa harmittaisi, jos ei kaava olisikaan toimiva. Työn edetessä aloin jopa pitää tästä kankaasta, jonka väri oli alunperin mielestäni vääränsävyinen. Aplikoinnilla ja mustalla kanttauksella siihen sai sopivasti eloa. Hihansuut muutin pussimaisista "tavallisiksi", koska kaula-aukon musta kanttaus kaipasi mielestäni kaveria hihansuihin. Medaljonkibodyyn tein aiemmin samanlaisen alikeompeluaplikoinnin. Silloin tyttäreni tilasi itselleen samanlaisen paidan.

Helman kerroksellisuus ja epäsymmetrisyys on mielstäni kaavassa kiva juttu. Mutta vähän jo ompeluvaiheessa arveluttivat mittasuhteet. Taaskin näytti minun silmään jotenkin leveältä. Lyhyehkökinkö? (Kauhea sanahirviö, voi tätä suomenkieltä!) Päätin kuitenkin luottaa kaavaan. Mutta sovitusvaihe ei näyttänyt hyvältä. Leveä, kuten epäilinkin, mutta vielä pahempi tuo kaula-aukko. Ei näyttänyt nätiltä päällä. Aivan liian avara.  Harmitti. Aloin jo pitää tästä mekosta ja mallista. Ja peräti kankaastakin. Kovatöinenkin vielä. Pah.

Tarvittiin ulkopuoliset silmät kertomaan mikä mekon kokoamisessa meni pieleen: Olin ommellut tuon aplikoinnin takakappaleeseen, jonka oli siis tarkoituskin olla syvään uurrettu. Nyt on sitten takakappale edessä ja etukappale takana. Huoh.

Saattaahan olla, että tytön kasvaessa ei näyttäisi niin pahalta ja tulisi käyttöön. Taidan viedä sovitukseen ystäväni vuotta vanhemmalle tyttärelle. Pituushan tuossa ei sitten enää isommalle tytölle ole mekkomainen. Pikemminkin röyhelövyötäröinen tunika. Mutta jos edes jotain käyttöä tulisi. Jos näyttää edelleen isommankin tytön päällä pahalta, täytynee ryhtyä purkuhommiin ja koittaa yrittää keksiä jokin kikkakutonen mekon pelastamiseksi.

Ehkä teen seuraavalla kerralla jonkun Lionella-muunnelman, johon valitsen pidemmän ja kapeamman yläosan. Yhdistän siihen sitten Lionellan epäsymmetrisen helman. Ehkä. Tai ainakaan en ompele takakappaletta etupuolelle.

Ryhmä Haut

Meillä asuu kaksi Ryhmä Hau -fania. Teen usein kangastilauksia yhdessä noiden Ryhmä Hau -fanien kanssa ja kyseistä kangasta onkin metsästetty moneen kertaan. Yleensä se on ollut valikoimasta loppu, silloin kun minä olen kangastilauksiani tehnyt. Nyt tuota kuosia kuitenkin oli saatavana Jyväskylän kangaskaupassa. Pakkohan sitä (...ja muutamaa muutakin kuosia :D) oli sitten tilata sellainen pala, että riittäisi kummallekin. Tappeluhan siitä muuten tulisi. 

Lauantaiaamun huipentuma on Kakkoselta tuleva Ryhmä Hau. Harva se päivä meillä myös leikitään pentuseurueella ja vahtitornilla. Illalla käydään taistelua siitä, kumpi saa unikaveriksi Vainun ja kumpi Sampan. Tunikakin piti pukea päälle jo puoli valmiina, eikä sitä olisi maltettu riisua edes helman ompelun ajaksi.

 

Kuosi ei nyt ehkä ole omasta mielestäni se maailman kivoin, mutta ainakin lasten mieleen kangas on ja Ryhmä Hau -tamineiden omistajat ovat tyytyväsisiä uusista vaatteistaan. Ennakkoon ajattelin tuon kuvion olevan suurempi kuin olikaan.

Teepparista tuli ihan kiva valkoisten raglanhihojen ja sivuraitojen kanssa. Tunikaankin olisi melkein voinut laittaa hihat valkoisiksi, mutta tuli nyt kokonaan Ryhmä Hau -kuosilla. Kantit sentään laitoin valkoisiksi hieman raikastamaan tuota sinistä väriä.

Kummatkin kaavat ovat uusimmasta Ottobresta (3/2016). Teeppari on tehty X print -kaavalla ja tunika muunneltu Funny Fringes kaavasta ilman helma- ja pääntiehapsuja.

Lohenpunaiset velourhousut

Tilaamani velourkankaan piti olla oranssia. Kai se jotain sinne päin onkin, mutta omaan silmääni enemmän lohenpunainen. Ei siitä ainakaan pojalle housuja tehtäisi. Väri ei siis ollut ihan sitä, mitä odotin ja kangas jäi pitkäksi aikaa marinoitumaan laatikkoon. Koska uusi kangastilaus on kuitenkin jo postissa tuloillaan ja kangaslaatikkoon tarvittiin tilaa, sain vihdoin ommeltua tästä odottamaan jääneestä velourista tyttärelle housut. Vähän toki lämpimät näille viime päivien lähes hellettä hipoville kevätkeleille. Toisaalta koko oli aika reilu, joten tullee käyttöön pikemminkin syksyllä.

Housujen omistaja ei ollut tällä kertaa kovin kuvaustuulella, joten sovituskuvat jäivät ottamatta. Toisaalta oikeamman kokoisetkin ovat varmaan sitten vasta syksymmällä. Alunperin tarkoitus oli ommella taakse yksi tasku mustavalkoisesta Paratiisin puutarha joustofroteetilkusta. Ompelinkin, mutta sovittaessa tuo tasku ei mielestäni näyttänyt olevan aivan parhaalla mahdollisella korkeudella, joten otin pois koko takataskun.

Kaava muunneltu OB 1/2012 Little Rabbitin kaavasta. Vyötärölle laitoin nauhojen sijaan raitaresorin ja lahkeen resoreistakin tein hieman kaavaa pidemmät. Oli tosi leveä malli, joten ajoin saumurilla sivusaumasta aika reilusti leveyttä pois. Jäivät silti meidän kaposelle neidille leveyden puolesta aika reiluiksi.

Äitienpäivän heräteostoksena jäi käteen nuo kuvausalustana toimineet tähtilaatikostot. Lähikaupassamme Honkkarissa olivat -50%:n alennuksessa. Toinen niistä koko putiikin viimeinen ja möivät mallikappaleen huokeaan 15 €:n hintaan. Yhteishintaa tähtitorneille kertyi huikeat 40 €. Neitimme on saanut viime aikoina valtavan palapeli-innostuksen päälle. Olohuoneen lattia näyttää siis päivittäin tältä: Levällään on Muumipalapeliä, Frozen-palapeliä, Dusty-palapeliä, Touhulat-palapeliä, Puuha Pete -palapeliä jne... Palapelien laatikot ovat alkaneet ajan saatossa irvistää milloin mistäkin kulmasta. Repaleisten palapelilaatikkopinojen tilalle olohuoneen nurkkaan kotiutuivat nyt siis tähtitornit, joiden irrotettaviin laatikoihin palapelin palaset (toivon mukaan)  keräillään. (Tämä osio palapelirakentelusta on vielä vähän hakusessa).

Melkein kesä

 Säät ovat todellakin hellineet viime päivinä. Eilen jouduin toteamaan, että tällä kelillä villasukat ovat auttamattomasti liian lämpimät -jopa minulle. :) Parasta kuitenkin, että sattui aurinkoisten päivien putki samaan aikaan neljän perättäisen vapaapäivän kanssa! Tuli melkein kesäfiilis, vaikka kuukausi varsinaiseen kesäloman alkuun vielä onkin. Oli pakko avata olohuoneen pariovet ja ulkoistaa koko ompelupiste terassille. Ei ollenkaan hullumpi ompeluhuone! Pakko nauttia jokaisesta auringonsäteestä, Suomen kesä kun on arvaamaton, eikä koskaan tiedä montako lämmintä ja aurinkoista päivää siihen osuu. Tuntuu ihan huikealta ajatella, että vain alle kaksi viikkoa sitten kaivoin auton aamulla 10 cm lumikerroksen alta.

Ompelun ohella pelailtiin välillä jalkapalloa ja puhalleltiin saippuakuplia. Mummun äitienpäiväkorttikin tuli askarreltua kauniissa auringonpaisteessa. Samalla innostuin itsekin askartelemaan kortin pienelle miehelle.

Hyvä ystäväni sai pari päivää sitten pojan. Vauvauutiset ovat erinomainen syy penkoa tilkkulaatikkoa. Epämääräisenkokoisista ja -muotoisista palasista kun saa vastasyntyneen koossa yhdisteltyä vielä kaikenlaista. Pikkusiskoni kertoi aiemmin ompelemani medaljonkibodyn olevan ihan passelin mallinen, joten käytin tuota samaa netistä löytyvää ilmaiskaavaa tähänkin bodyyn. Käytössäni oleva kangaspala oli vain sen verran pieni, ettei kangasta riittänyt pitkiin hihoihin. Auringon mukavasti lämmittäessä päätin tehdä tästä luhythihaisen mallin. Toivottavasti lämpimiä ja aurinkoisia päiviä riittäisi siis vielä kosolti tälle keväälle ja kesälle.

DIY Fenkolijalkakylpysuola

 

Tajusin viikonloppuna, että tällä viikolla olisi tasan kolme koulupäivää. Se tarkoitti myös sitä, että oppilaiden kanssa tehtäviin äitienpäivävalmisteluihin käytettävä aika olisi rajallinen. Äitienpäiväkortit aloittamatta. Lahjoihin ei ideaakaan, saati sitten tarveaineita hankittuna. Puntaroinnin jälkeen tulin siihen lopputulemaan, että tekisimme oppilaiden kanssa äitienpäivälahjaksi kotitekoisia kylpysuolapurkkeja. Pilttipurkkeja löytyisi siivosukomeron lattialta yllin kyllin ja muut tarveaineet saisi hankittua lauantaina marketista.

Googlettamalla netistä löytyy useampiakin reseptejä. Käyttämämme kylpysuolaseoksen mittasuhteet ovat viitteellisiä.

Fenkolijalkakylpy (5 pilttipurkillista)

800 g merisuolaa

loraus oliiviöljyä

muutama tippa elintarvikeväriä

muutama tippa eteeristä öljyä (fenkoli)

Aluksi ajattelin käyttää eteerisenä öljynä kylppäristämme löytyvää eukalyptus-saunatuoksua. Lueskeltuani nettiä, en ollut kuitenkaan varma saunatuoksujen sopivuudesta kylpysuolaan, joten käväisin luontaistuotekaupasta ostamassa Frantsilan fenkolintuoksuista eteeristä öljyä.

Etiketin kääntöpuolelle kirjoitimme fenkolin vaikutuksista seuraavaa:

Fenkoli on aniksen tuoksuinen öljy, 

joka on antiseptinen ja lihasjännityksiä laukaiseva. 

Se on nesteitä poistava ja aineenvaihduntaa kiihdyttävä öljy.

Frantsilan sivut lupaavat tuotteelle myös yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista terveysvaikutusta mm. selluliittiin, liikalihavuuteen sekä ikääntyvän ja veltostuvan ihon hoitoon. Luontaistuotekaupassa valitsin tuotteen kuitenkin ihan puhtaasti tuoksun perusteella. Mutta mikäli nuo terveysvaikutukset ovat sinne päinkään soveltunee kai oivallisesti jalkakylpyihin.

Pilttipurkkien kannet maalasimme spray-pohjamaalilla. Yllätyksenä tuli, kuinka monta kertaa käsittelyn joutui uusimaan. Onneksi oli lämmin päivä ja auringonpaisteessa spay-käsittelyn sai uusittua muutaman minuutin välein. Mieheni mukaan tuo valkoinen väri on juurikin se kaikkein heikoiten peittävä. Huomattiin. Lopulta lukuisten maalikerrosten jälkeen Bonan nalle saatiin vihdoin peittoon.

Kannet tuunattiin vielä kangastilkuilla tai ohuilla kuviopapereilla. Etikettejä varten printtasin kuvat täältä.

Teimme annoksia aina merisuolapaketillinen kerrallaan (5 pilttipurkillista). Viimeisestä erästä jäi aika reilusti yli ja tein samalla itselleni muutaman purkillisen kesäloman alkajaisiksi tarhan tädeille annettavaksi.