-Äiti voiko nokkosia SYÖDÄ?!

Yksi varhaisimmista selkeistä lapsuusmuistoistani liittyy juurikin nokkosiin. Luulen, että se on jopa ensimmäisiä luonnonkasveja, joita ylipäätään opin tunnistamaan. Opettelin ajamaan polkupyörällä ja muistan saaneeni ahaa-elämyksen siitä, miten homma toimii. Innosta puhkuen, apupyörät rämisten poljin täyteen vauhtiin. Yksi pieni asia vain unohtui: -En muistanut kysyä, miten jarrutetaan. Se pyöräretki päättyikin lennokkaaseen kuperkeikkaan fillarin sarvien yli suoraan nokkospuskaan.

Tämänkeväiset luonnonantimien koekokkailut käynnistyivät kuusenkerkkäsiirapin keittämisellä. Kuusenkerkkien hyödyntämisen lisäksi mielessä on monasti ollut hyödyntää noita takapihan tanhuvilla rehottavia "nokkosviljelmiä". Suhtautumiseni nokkosiin on kuitenkin aina ollut negatiivissävytteinen ja homma on jäänyt.  Nokkonen on ollut se inhottava rikkakasvi, josta haluaisin kovasti päästä eroon. Tuo taistelu tosin on huomattu toivottomaksi jo aika päiviä sitten, joten voisiko tuosta pakollisesta pahasta saada jotain hyötyä irti?

Etäisesti muistan kuulleeni nokkosen sisältävän paljon rautaa ja olevan kaikin puolin terveellistä. Mutta mitä siitä sitten tekisi? Ensimmäinen mielleyhtymä johtaa pinaattiin. Mitä tulee mieleen pinaatista? Pinaattiletut? Plääh... Pinaattikeitto? Yök. Kouluruuan (jota siis edelleen työni puolesta lounaaksi nautin) inhokkini kautta aikojen, onneksi pinaattikeittoa ei muutamiin vuosiin ole enää näkynyt ruokalistalla. Pinaattilettuja kylläkin. Sellaisia einesmallisia. Muunlaisia pinaattilettuja en ole koskaan maistanutkaan, kun eivät ole koskaan kuuluneet lempiruokiini, enkä siksi ole viitsinyt niitä itse tehdä. Mutta jos nyt kuitenkin antaisin mahdollisuuden nokkosletuille... Lapset kuitenkin tykkäävät pinaattiletuistakin. Ystäväni yllytyksestä päätin murtaa ennakkoluuloni nokkosia kohtaan. Eivät kuulemma nokkosletut edes maistuisi pinaattiletuilta (?). Pakko kokeilla pitikö tuo väittämä paikkansa.

Pikainen googletus opetti nokkosista mm. seuraavaa:

Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkosta ei tarvitse ryöpätä pinaatin tavoin. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin tai vastaavan vierestä). Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja. (Lähde: Wikipedia)

Oho. Näyttää siltä, että marjapuskien aluset ja perunamaan vieru onkin viheliäisen rikkakasvin sijaan pullollaan kotipihan "superfoodia".  Joskin pistämisominaisuuksiltaan sen verran inhottavaa sellaista, että kitkemistuomion tuo edelleen saa marjapensaiden alta. Yrttitarha-sivusto tarjoaa mielenkiintoista tietoa nokkosen ravintoarvoista ja sen erilaisista käyttötarkoituksista. Jätettäköön ainakin osa noista vanhan kansan ulkoisesti käytettävistä rohdosmenetelmistä nyt kuitenkin kokeilematta. :)

Osan keräämistäni nokkosista ryöppäsin pikaisesti, osan niputin pieniin nippuihin ja ripustin kuivumaan keittiön verhotangosta, joka on jo jonkin aikaa odottanut kesäverhojen ripustamista. Odottakoon edelleen. Ryöpätyistä nokkosista paistoin nokkoslettuja, kuivatut voisi joskus murustaa vaikkapa sämpylätaikinaan. Kuulemma tuota ryöpättyä massaa voisi pakastaakin. Ehkäpä pussitan pakkaseen pieniä nokkosmuhennospusseja seuraavasta keräilyerästä.

Nokkosletut tein tällä Kotilieden reseptillä. Hyvin maistui lapsille, miksei itsellekin. Ainakin paljon parempia kuin kaupan pinaattilettueinekset. Aluksi vihreät sattumat letuissa herättivät hämmennystä. Kun kerroin niiden olevan nokkosia, poikani totesi silmät suurina: "Mutta äiti, voiko nokkosia SYÖDÄ?" Rohkeni kuitenkin maistamaan ja halusi syödä nokkoslettunsa mansikkahillolla. :) Itsekin maistoin raparperihillon kanssa, sillä tuota herkkua oli juuri samaan aikaan viereisellä levyllä porisemassa. Ei ollenkaan hullumpaa kuuman raparperihillon kanssa. Mielstäni parempaa kuin perinteisen puolukkahillon kera.

Loppuosaa taikinasta päätin tuunata terassin yrttihyllyltä löytyvin aineksin. Lisäsin taikinaan ruohosipulia ja tilliä, mausteeksi rouhaisin vielä vähän valkopippuria. Paistoin siitä toisella pannulla isot letut, joihin valmistin lohitäytteen edellisen päivän ruuanjämistä. Nam.

Lohitäytteiset nokkoskrepit

5 dl maitoa

3 kananmunaa

1 tl suolaa

3 dl jauhoja

2rkl öljyä 

läviköllinen nokkosen lehtiä (ryöpättynä ja silputtuna)

ruohosipulia

tilliä
valkopippuria

täyte:

grillattua lohta

2 rkl turkkilaista jogurttia

tilliä

rucolaa

juustoraastetta

suolaa

Nokkoskrepit menivät sen verran nopaesti parempiin suihin, että kuva tuosta herkusta jäi ottamatta. Mutta ehdottomasti teen toistekin nokkoslettuja. Värkit eivät ainakaan tältä tontilta lopu kesken. Näitä aineksia ei tosin kerätä yhdessä lasten kanssa. Sen sijaan yhteinen kuusenkerkkien keräilyhetkemme oli ilmeisesti jäänyt tyttärelleni mieleen, sillä osoitti eilen pikkuista kuusta ja totesi innoissaan: "Äiti kato, tossa kasvaa yskänlääkettä!" :)