lauantai 2. joulukuuta 2017

Tarinakalenteri


Löysin Oranssia-blogista ihastuttavan satuhierontatarinakalenterin. Tarinakalenteria varten oli ommeltava kalenteri, jonka taskuihin voisi päivän tarinat sujauttaa. Ajatus 24 pikkuruisen taskun huolitteluista ei oikein innostanut, joten päätin oikaista ja ommella aina koko rivin yhtenäisestä suikaleesta.


Jostakin joskus on tarttunut matkaan tällaisia kangaskaupan näytetilkkuja. Ullakolla ovat olleet pitkään jouten. Tällaiseen askarteluun olisivat juuri omiaan. Koska tilkkumateriaalia oli enemmän kuin riittävästi, päätin samalla vaivalla ommella tarinakalenterin myös siskontytölleni. Taustakankaiksi hyödynsin aikaisemmista ompeluksista yli jääneitä jämäpalasia.


Joulunjälkeisestä alesta olen jonain vuonna ostanut tuollaisia tarrakiinnityksellä varustettuja kalenterin numerolaattoja. Halvalla kun oli saanut, olin niitäkin ostanut kaksin kappalein. Paitsi että kummastakin laatasta olivat innokkaat pikkuapulaiseni käyneet jossain vaiheessa liimailemassa hajanaisia numeroita omiin askarteluihinsa. Päätin paikkailla puuttuvia numeroita koristenapein. Numerolaatat ja napit kiinnitin taskuihin kangasliimalla.



2 kommenttia:

  1. Sain tässä jokin vuosi sitten Idean, että tekisin jokaiselle kummilapselle joulukalenterin. Leikkelin palat heti, mutta yhden olen saanut kasattua valmiiksi asti, ja sitäkin ommellut ainakin kolmena vuonna.. :D tämän idean laitan kyllä korvan taa, eihän niiden luukkujen toki tarvitse yksittäin ommeltuja olla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 24 luukun erikseen askartelu on kyllä aikaa vievää puuhaa. Aluksi suunnittelin, että olisin yhdistänyt noista kahdesta vajaasta numerotarra-arkista yhden kokonaisen kalenterin ja sitten kirjonut toiseen kalenteriin numerot. Kokeilin kirjoa kakkoseen asti ja vaihdoin sen jälkeen suunnitelmaa noihin napeilla "paikattuihin" luukkuihin. :D

      Poista