sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Värjäyksiä


Hiljaista on on ollut blogissa. Jotain värjäyskokeiluja sentään tullut tehtyä. Ja Kalevala-peiton palasia verkkaiseen tahtiin. Meillä oli töissä sellaisia isoja koristeruukkuja samettikukkia täynnä. Tässä taannoin tulin jutelleeksi kunnan puutarhurin kanssa kasvivärjäyskokeiluista ja kerroin listalla olevan joskus jonain päivänä samettikukkakokeilun. Eräänä päivänä sain sitten puutarhurilta säkillisen samettikukan kukintoja! Olivat vaihtamassa samettikukkia kanerviin ja puutarhuri oli napsinut kukinnot minulle talteen. Oli jemmaillut niitä minulle talteen jo edellisestäkin kohteestaan. Aika liikuttavaa.💚


Lajittelin oranssit ja keltaiset kukat eri keitoseriin. Aika samanlaista väriä niistä lopulta tuli. Voimakkaamman keltaista kuin miltä näissä kuvissa näyttää. Liemi oli keltaisten erien jälkeen vielä vahvan väristä, sillä keitettäviä kukkia oli aika paljon. Pilalle menneistä värjäyskokeiluista kopassa odotti pari vyyhtiä mustikkamehun marjamäskeissä keiteltyjä vyyhtejä. Heti mustikkaliemissä keittelyjen jälkeen väri oli kiva tumman lila. Tiesin kyllä, että mustikan värinpitävyys ei ole paras mahdollinen ja odotinkin värin muuttavan muotoaan, mutta varsinainen moka sattui vyyhtejä kuivatellessa. Laitoin ne aurinkoiseen paikkaan valumaan ja olin itse muutaman päivän reissussa, vyyhdit unohtuivat aurinkoon. Palatessani aurinko oli paahtanut ne ihan laikukkaiksi. Nakkasin nuo laikukkaat rusehtaviksi paahtuneet vyyhdit nyt samettikukkaliemeen siinä toivossa, että värierot tasoittuisivat. Tasoittuivatkin. Ovat nyt ruskeita, toinen tumma ja toinen hiukan kultaan taittava. Nähtäväksi jää, mihin tuo mustikan  ja samettikukan yhdistelmä sitten aikanaan tulee muuttumaan, jos mustikka vielä kovasti muuttaa alla väriään.


Aikaisemmista värjäyskokeiluista on pikku hiljaa ruutu kerrallaan syntynyt Kalevala-peiton palasia. Hirmuisen kivaa puuhaa pitkästä aikaa virkata! Ja kun jokainen ruutu on omanlaisensa, koukuttuu hommaan aika tavalla. :) Näistä väriyhdistelmistä en vaan ole sittenkään ihan varma. Alkoi mietityttää, olisiko sittenkin parempi tehdä kaksi erillistä projektia, yhdistää harmahtavat palaset omaksi kokonaisuudekseen?


Ja sitten lopuista koostaa sitä peittoa...? En tiedä. Projekti varmaan jää täydentymään vielä ensi vuoden värjäyksillä, joten onhan tässä aikaa pähkäillä väriyhdistelmiä.


1 kommentti: