tiistai 1. tammikuuta 2019

Kalenterisukat


Sain siskoltani sukkalankajoulukalenterin. Hän oli käärinyt suunnilleen 3g:n painoisia minikeriä pieniin kuviopapereista taiteltuihin nyssäköihin. Nyssäkän sai avata aina parillisina päivinä. Viimeiseen pussukkaan asti pysyinkin hyvin aikataulussa. Joulukiireiden lomassa pieni sukkaraidan mittainen paussi iltaisin oli aika rentouttavaa. Ja sitten kun jouluaaton jälkeen kiireet olivat ohi, tuo viimeinen raita jäikin neulomatta. Koukutuin joululahjakirjaan ja kalenterisukkien viimeistely viivästyi.


Sukista tuli aika ihanat. Kun on kauniit ja ihanan tuntuiset langat, ei tarvita sen ihmeellisempiä kuvioita ja koukeroita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näiden sukkien myötä tuli kuitenkin opeteltua paljon uuttakin. Kun langan tarkkaa määrää ei ollut tiedossa, aloitin sukat varpaista. Asia joka on pitänyt tehdä monta kertaa aikaisemminkin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Varresta aloittaessa kun logiikan tietää melko lailla perin juurin, sitä on laiskuuttaan tarttunut aina tuttuun ja turvalliseen metodiin. Uutta tuli opeteltua myös kantapään suhteen, näihin sukkiin tein ensimmäistä kertaa tiimalasikantapään. Melko simppeli oli tuokin, mutta tottumattomuuttaan jouduin tarkistamaan tekniikan vielä ohjevideolta, kun ehdin näiden sukkien jälkeen aloittamaan jo seuraavan sukkaparin, johon niin ikään teen tiimalasikantapäätä. Hyvä ohjevideo löytyy mm. Suuren Käsityön tuubista. Kai tämäkin malli alkaa jossain vaiheessa tulemaan selkäytimestä kun riittävän monet sukat kutoo.

 
Lankalaaduista ei ole sen parempaa tietoa, fingering-vahvuista tuntuivat kaikki olevan, näppituntumalta arvioiden mahdollisesti jotain merinoista laatua. Silmukkaluku sukissa 72, kakkosen puikot. Neuloin kumpaakin sukkaa samaan aikaan, jotta sain raidat tasalevyisiksi. Kaiken kaikkiaan hauska projekti. :)

4 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! :) Tällaisen kalenterin voisinkin tehdä ensi vuonna lahjaksi jollekulle. Pitääkin kerätä vuoden mittaan sopivia nöttösiä. Mukavaa alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika hauska idea lankanyssäköiden hyödyntämiseen. :)

      Poista
  2. Hauska kalenteri-idea! Ja kivat sukat. Minä joskus yritin varpaista varteen -sukkia aloitella, mutta en ymmärtänyt ohjeesta ollenkaan ja niin ne on vieläkin kutomatta. Onnekasta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Mulla oli jostain syystä kans pitkään tekemätön paikka nuo varpaasta varteen sukat. Kai niitäkin variaatioita on useita, itse selailin muutamaa ohjetta ja sitten lopulta sovelsin niiden pohjalta jotain sinne päin. Eipä se lopulta sitten niin ihmeellinen juttu ollutkaan, mutta ei vain saanut aikaseksi.

      Poista