sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Jälleen yksi jämäkangasprojekti


Päästyäni eroon ompelujumista aloin ammentamaan tilkkulaatikkoa. Ruskeaa joustofroteeta löytyi reilumpi pala kapeana soirona. Totesin sen riittävän hyvin Raggae jumpsuitiin (OB 1/2016). Aikanaan tein samaisella kaavalla siskontytölle jumpsuitin jämätilkuista.


Hupun ja taskujen vuorikangas löytyivät niin ikään tilkuista. Vielä noista joustofroteen jämistä saisi ehkä pehmokarhun jumpsuitin kaveriksi, joten jemmasin tuonkin kangasriekaleen vielä takaisin tilkkulaatikkoon siltä varalta, että se pehmoleluinspiraatiokin vielä jonain päivänä iskee. Ehkä. Tai sitten ei.


Kaavan mukaan peppuun olisi tullut sellainen kaarrokepala. Laiskuuttani en alkanut kaarroketta askartelemaan. Se olisi pitänyt tehdä tuosta keltaisesta trikoosta, joka oli kuitenkin aika lailla ohuempaa kuin joustofrotee. Jätin pois. Olisihan siitä ehkä voinut tehdä laiskemman version aplikoimalla kaarrokkeen vain tuohon päälle. Mutta nyt on tällainen pelkistetympi versio.


Näin jälkeen päin miettien tuosta olisi ehkä tullut söpömpi lisäämällä huppuun pienet nallen korvat ja peppuun pienen töpöhännän... Mutta eipä tullut ommellessa mieleen.

1 kommentti: