tiistai 2. huhtikuuta 2019

Maastoutuminen kevääseen


Pakko se on kai myöntää, ettei meillä enää asu ihan pientä poikaa. Annan aika paljon lasten itsensä vaikuttaa kangasvalintoihin ja erilaiset camo-kuosit ovatkin olleet jo pitkään poikani ykköstoivelistalla. Toivekankaasta ompelin uuden t-paidan sekä tuubihuivin kankaan jämistä.


Tuubihuivin kohdalla mentiin tällä kertaa Mistä aita on matalin -mentaliteetilla, sillä kangasta ei olisi riittänyt kaksinkertaiseen tuubiin (tai olisi, jos sisäpuolen olisi ommellut vaikkapa mustasta, mutta...). Päädyin tällä kertaa tällaiseen yhden sauman pötköön, jossa ylä- ja alareunoissa saa näkyä saumurihuolittelu. Asiansa ajaa näinkin. Runtullaan kaulassa ollessaan, eivät nuo saumuroinnit edes näy. Tosin poikani modasi tämän mallin heti ensisovituksella pipoksi itselleen taitellen tuon niskaan liehumaan jäävän osan tuubin reunuksesta sisään.


Muuten kovin harmaansävyiseen paitaan toin edes ripauksen väriä pirtsakan vihreillä kanttauksilla. Paidan kaava modattu Graphic Printsin (OB 3/2017) pohjalta. Perus teepparihan tuo on, mutta ei ollut tässä koossa valmiiksi piirrettyjä kaavoja, joten nuo Graphic Printsin kaavat olivat edes lähimmät sinne päin. Tässä kaula-aukko sekä helma muunneltu erilaiseksi, lisäksi leikkelin kankaat hieman kaavaa leveämpänä.

2 kommenttia:

  1. Voi että, mie oisin lapsena tykänny tällasesta ihan hirveesti. Kulutin muutaman maastokuvioisen t-paidan ihan rikki. Mutta mulla onkin kolme isoveljeä, totta kai maastokuvio kuului asiaan myös pikkusiskon mielestä. Ja perheessä harrastettiin myös metsästystä. ;)

    VastaaPoista