sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Tuunattu timanttimekko


Huomenna on aprillipäivä ja koulussamme vietetään Villit vaatteet -teemapäivää. Nähtävästi pukeutumiseni ei ole kovinkaan villiä, sillä vaatekaapista ei oikein tuntunut löytymään mitään aiheeseen sopivaa. Tai no, ehkä pitäisi yhdistää tähän tuo Anna lapsesi pukea sinut -päivä, jolloin vaate- tai vähintäänkin väriyhdistelmät voisivat olla hyvinkin villejä. Teemapäivä oli joka tapauksessa hyvä syy ryhtyä ompelupuuhiin. Paitsi etten halunnut ommella mitään kertakäyttöistä yhden teemapäivän asua, vaan ennemminkin jotain, mitä tulisi sitten käytettyä työvaatteena jatkossakin. Niinpä päädyin ompelemaan ihan tavallisen timanttimekon Jujunan kaavalla. Kirkkaanpunaiset kanttaukset eivät siitä vielä järin villiä tee, mutta tuovat hieman lisäilmettä muuten kovin tavanomaiseen mekkoon. Teemapäivää varten ajatus oli tuunata perusmekko irto-osilla, jotka ompelin tyttären ilveshupparista yli jääneistä leoparditilkuista.


Edelleenkään nuo leopardituunaukset eivät itse mekosta kovinkaan villiä tee, mutta pitäydyn sen verran konservatiivisena pukeutujana, että villieläinkuosi ja kirkkaanpunaiset sukkikset olkoon minun osaltani riittävän villiä tähän teemapäivään. Tyttäreni onkin sitten hieman innostuneempi näistä viidakon kuoseista ja sovitteli jo tuota kauluria itselleen minihameeksi. 😁 Kas, kun tuo leopardiminihame ei sitten tullut itsellä mieleen. Olisi varmaan pitänyt kysyä 5-vuotiaalta neidiltä tyylikonsultaatiota teemapäivää varten heti alussa. 😜

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti