torstai 1. elokuuta 2019

Keijusynttärit

 

Kesäsynttärit ovat parhaita, kun voi kestitä koko lapsikatraan ulkona. Tyttäremme kaverisynttäripäivän sää ei pettänyt tänäkään vuonna. Vaikkei varsinaista hellettä ollutkaan, päivä oli silti mukavan lämmin ja saimme viettää keijusynttäreitä auringon paisteessa luonnon keskellä.


Tein juhannuksena mansikka-raparperijuustokakun, johon tyttäreni ihastui ja ilmoitti haluavansa sellaisen myös synttärikakuksi. Synttärikakku tosin tuunattiin keijumetsäksi sienin, sudenkorennoin ja etanoin. :) Tuollaisiin mansikkakärpässieniin törmäsin jossakin Pinterestissä, samoin näin marmorikuulista ja askartelumassasta muovailtuja etanoita. Keijusynttäreille tein omanlaiseni etanaversion kirsikoista ja sokerimassasta. Fabulous Fingers suklaatikut muuntautuivat sudenkorennoiksi tuunaamalla niihin vaahteran lenninsiivet ja strösselisilmät. :)




Mansikka-raparperijuustokakku

 Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
200 g vanilija tuorejuustoa
175 g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
2 dl kreikkalaista jogurttia
3,3 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä
1,5-2 dl raparperikiisseliä
1,5-2 dl mansikkakuutioita
2 raparperin vartta
1 dl sokeria 
1 tl maissitärkkelystä

Raparperikiille:
3-4 raparperin vartta
1,5 dl vettä
1,5 - 2 dl sokeria
4 liivatelehteä

Pohja: Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon keksimurska. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. (Helpottaa, jos pohjan vuoraa ensin leivinpaperilla). Laita pohja jäähtymään.

Täyte: Kuori raparpereista ulommainen kerros ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Lisää maissitärkkelys ja keitä vielä hetki hiljalleen. Anna kiisselin hieman jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoomaan. Vatkaa kerma. Sekoita tuorejuustot, jogurtti ja kermavaahto keskenään. Ota tilkka (n 0,5 dl) raparperikiisseliä erilliseen kuppiin. Sekoita muu kiisseli ja mansikkakuutiot massaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kuumenna erottamasi kiisselitilkka mikrossa ja puristele sen sekaan liivatelehdet yksi kerrallaan. Valuta seos kakkumassaan ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa kakun reunus mansikkasiivuilla ja kaada täyte vuokaan. Laita jäähtymään muutamaksi tunniksi.

Kiille: Laita liivatteet kylmään veteen. Pilko kuoritut raparperit hienoksi. Lisää kattilaan vesi ja raparperit, keitä kunnes pehmenneet. Lisää sokeri ja anna sen sulaa. Puristele liivatelehdet kuuman kiisselin joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hieman. Kaada kiille jähmettyneen täytteen päälle. Laita jääkaappiin jäähtymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.


Kakun lisäksi varsinaisia leivonnaisia synttäreillä ei ollut paljoakaan. Suurin osa tarjoiluista koostui enemmänkin keijuteemaan sopivista naposteltavista. Myönnettäköön, että omenan puolikkaaseen rakennettu retiisi-kaalilajitelmakeijumetsä ei ehkä kulinaristiselta ominaisuuksiltaan ole kohderyhmän ykkössuosikki, mutta itselleni visuaalisen maiseman rakentaminen lasten synttäreillä on melkein yhtä tärkeää kuin tarjoilujen maku.


Keijumetsässä tarjoiltiin myös toukka-Tuc-keksejä sekä minicroissantkotiloita. Minicroissantit ovat kyllä hirmu helppoja tarjoiltavia lastenkutsuilla. Näissä käytin täytteenä kinkkua ja juustoa. Kotilojen silminä käytin pihamaalta kerättyjä aronian marjoja. Vähän ovat marjat vielä raakoja, mutta raa'atkin kelpaavat rekvisiitaksi.


Perhosia keijumetsään pyrähti kahdenlaisia: valmiskekseistä ja sokerimassasta tuunattuja pinkkejä päiväperhosia ja ananaksesta askarreltuja yökkösiä.


Noihin ananasperhosiin löysin tutorialin Tuubista. Itselläni ei tosin aivan noin kätevästi homma sujunut, mutta perhosia näistäkin tuli.


Olen sovellellut osia erilaisista muffinssiresepteistä vähän sieltä ja täältä. Viime aikoina olen tykästynyt tällaiseen variaatioon:

Porkkanamuffinssit

200 g voita
3 dl sokeria
4 munaa
4 dl porkkanaraastetta
2 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
1,5 dl mantelijauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
1 tl vanilijasokeria
2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

Sekoita sokeri ja voisula keskenään. Lisää jogurtti. Sekoita joukkoon kanamunat yksitellen. Lisää porkkanaraaste. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinamassaan. Sekoita hyvin. Annostele muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa n. 15 min. 


Sellaisenaan taivaallisen hyviä vielä hieman lämpinä ollessaan tai jäähtyneinä voit halutessasi kuorruttaa mielesi mukaan. Nämä muffinssit kuorrutin voikreemillä.


 Juhlakoristeluissa on ihana käyttää luonnosta lötyviä materiaaleja. Kun päästää mielikuvituksen valloilleen, arkiset asiat näkeekin yhtäkkiä aivan uudella tavalla. Kotipihalla kulkiessa vaahteran "nenät" muuntautuivat mielikuvissani sudenkorennon siiviksi ja jonoon asetetut herneet toukiksi. Aronian marjat kasvoivat hauskasti pareittain -ilmiselvät ötökän mulkosilmät! Kirsikkaetanoita väkertäessä kirsikan "varresta" sai taitettua oivalliset tuntosarvet. Terassipöydän ylle kuuluva päivänvarjomme oli niin auringon polttama ja kulahtanut, etten halunnut virittää sitä juhlapöydän ylle, sillä suurta auringon paahdetta ei illalla enää ollut. Varjon varsi oli kuitenkin jumittunut paikoilleen ja tönötti esiin keskeltä juhlapöytää. Kipaisin lähimetsästä hakemassa kuivuneen karahkan auringonvarjon tyhjänä tönöttävään varteen. Karahkaan sai oivallisesti viriteltyä riippuvia koristeita. Sitä mitä ei voi peittää, täytyy korostaa. :)


Keijusynttäreillä sai halutessaan myös keijun siivet poskiinsa. Tuota glitteriä löytyykin sitten nurkista varmaan vielä joulunakin. :D


Synttärisankarin toiveiden mukaan lahjat annettiin pullon pyörityksen yhteydessä. Myös pyöritettävään pulloon sujautin ripauksen keijupölyä.


Synttärisankarin mekko on ommeltu tyttären itsensä valitsemasta Paapiin ilveskankaasta. Kaava sovellettu jonkin H&M:n valmismekon pohjalta.

3 kommenttia:

  1. Voi miten suloiset synttärit. Upeita herkkuja olette loihtineet. Onnea synttärikeijulle näin jälkikäteen! :)

    VastaaPoista
  2. Kivat juhlat. Kesäaika on siitä kiva että koristeita löytyy vaikka omasta pihasta.. :)

    VastaaPoista